Nuorempana oli hauskaa kuvitella aikaa, jolloin muisti alkaa pettää. Iän myötä tuntuu kuitenkin kiusalliselta, jos ei muista. Vaikka meillä on keinoja välttää noloja tilanteita, niitä sattuu aina välillä. Hupaisinta on, että seurueessa voi olla joukko ihmisiä, jotka tuntevat keskustelun kohteen ja osaavat kuvailla hänet, mutta kukaan ei muista henkilön nimeä. Sitten selitellään huonoa nimimuistia. Kun nimi vihdoin palautuu mieleen, se aktivoituu uudelleen ja pysyy mielessä joitakin viikkoja. Aivotutkimuksessa erotetaankin työmuisti ja pitkäaikainen muisti.

Muistamme lapsuusiän tapahtumat, koska aivoissamme ei vielä silloin ollut paljon muistijälkiä. Asiat piirtyivät uusina muistiin. Myös poikkeavat kokemukset jäävät aina mieleen. Keski-iässä ihminen taas elää elämänsä kiireisintä aikaa, jolloin asioita tulee ja menee, ja aikataulut ohjaavat tekemisiä. Siksi tästä ajasta jää vähän muistoja. Mikään ei ehdi painua muistiin, vaan asioiden virta vyöryy yli. Olen tavannut monia aikalaisiani, jotka eivät juuri muista työelämänsä arkea, vaikka muistavatkin toki elämän tärkeät kohokohdat.

Kiire vaikuttaa kielteisesti muistiin ja vaikeuttaa asioiden painamista ja esiin palauttamista. Muisti voi kuitenkin aktivoitua keskusteluissa muiden kanssa. Jokainen voi helposti palauttaa mieleensä tietyn elämänalueen tapahtumia, jos toiset syöttävät virikkeitä.

Vanhemmalla iällä olen oppinut, että esimerkiksi digimaailmassa ei pärjää, jos ei naputtele tietokonetta tai käytä puhelinta lähes päivittäin. Toiminnot unohtuvat, jos ne eivät ole ehtineet motoriseen muistiin, mistä klassinen esimerkki on polkupyörällä ajaminen. Koulussa taas välitunnit toteuttavat oppimisen perusideaa: uskotaan, että vartin tauon aikana edellä opetettu asia painuu mieleen.

On hämmentävää, että ihmisten muistot jostain tapahtumasta ovat harvoin aivan samanlaisia. Jokainen tekee persoonallisia havaintoja ja näkee asiat eri tavoin. Usein hämmästelen, miten erilaisia sisarusten lapsuusmuistot voivat olla. Muistin valikoivuus vaikeuttaa jopa oikeudenkäyntejä. Esimerkiksi auto-onnettomuuteen joutuneet eivät usein itse muista tilanteesta kuin pätkiä. Muut koettavat sitten paikata uhrien muistia ja luoda tapahtuneesta kokonaiskuvaa.

Muistisairaus on asia erikseen eikä siihen liittyviä ongelmia saa väheksyä. Suomessa diagnosoidaan noin 1 500 uutta muistisairaustapausta vuosittain. Lääketieteellä on vimmattu kiire löytää uusia tautia hidastavia lääkkeitä. Ikä heikentää fyysisiä ja psyykkisiä toimintoja, mutta vanhojen ihmisten joukossa on myös todellisia muistihirmuja. Tosin Alzheimerin tautia sairastanut miehenikin kutsui itseään muistihirmuksi!

Muistiamme leimaa tai ohjaa erityisen vahvasti niin sanottu yleismoodi eli yleinen tapamme tehdä havaintoja ja valita itsellemme tärkeitä asioita. Jotkut kirjaavat muistiinsa pääasiassa kielteisiä tapahtumia, toiset taas silottelevat kohdatut asiat iloisiksi tai ainakin myönteisiksi. Personallisuus heijastuu kaikkeen elämäämme, myös muistiin. Tärkeintä lienee, että emme takerru muistamattomuuteen ja ala pelätä sosiaalisia tilanteita.

Pirkko Lahti Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.