”En tarvitse kuoleman jälkeistä paratiisia, koska meillä on paratiisi järven rannalla Kirkkonummen Veikkolassa. Olemme asuneet jo kolmekymmentä vuotta talossa, jonka hirret pappani veisti Riistavedellä. Kun synnyin vuonna 1951, talo oli valmis.

Erinäisten sattumusten jälkeen saimme ostaa talon hirret. Tämä tapahtui, kun olimme 1980-luvun lopulla kahden asunnon loukussa Helsingissä. Talouslama oli alkanut, ja asuntolainojen korot olivat pitkälti yli kymmenen prosenttia.

Aamulla herätessä näen ensimmäisenä järven. Kun jäät taas keväällä lähtivät, oli ihmeellistä kokea veden välke ja kuulla lintujen paluulaulut. Läheisellä pellolla on pesinyt jo monta kesää kurkipariskunta.

Tuvassa on esillä kolme vuotta sitten rintasyöpään kuolleen rakkaan pikkusiskoni Leean kuva. Hän sanoi ennen kuolemaansa, että tulee takaisin perhosena. Hänen kuolinpäivänään 3. huhtikuuta pihamme lehahti täyteen keltaisia perhosia. Nyt säestäjäni, säveltäjä Minna Miettinen on tehnyt siitä koskettavan laulun Perhonen. Ehkä pystyn jo esittämään sen liikutukseltani.”

”Metsä on minulle tärkeä paikka, ja vanha suomalainen sana metsänpeitto kuvaa hyvin metsän hyvää tekevää voimaa. Annan metsän syödä minut, istahdan sammaleen peittämälle kivelle ja tyhjennän ajatukseni. Sitten näen kummallisia näkyjä, kun kaikki heinät, kasvit ja varvut kertovat omaa tarinaansa. Se on parasta stressin poistoa.

Myös tieteellisten tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee verenpainetta ja parantaa fyysistä sekä henkistä oloa.

Runoilija Anja Erämajan Olen nyt täällä metsässä -kirjan runo kertoo juuri sen, mitä metsässä koen: ”Ja jos minä johonkin uskon niin mustikkaan, jos minä jossain olen vilpitön niin mustikkametsässä, jos minulta sielu löytyy, se on sininen ja pyöreä.”

Kotimetsissä marjastan ja sienestän. Yhteen mäntyyn olen vuosien varrella ripustanut toivomusnauhoja. Jokaiseen nauhaan liittyy jokin elämäntilanne ja toivomus.”

”Kirjat ovat olleet lapsesta lähtien keskeinen osa elämääni. Lapsuudestani Juankoskella muistan yhä vanhan kirjastotalon tuoksun – ehkä se oli osin hometta, mutta tietenkin myös kirjojen tuoksua! Sivelin kirjoja ja lainasin aina ison lastin.

Kirjoista lähti liikkeelle mielikuvitusmaailmani. Kun tekeillä on iso näyttelijän rooli, en kykene lukemaan pitkää proosaa, mutta silloin katselen kuvataidekirjoja, niiden värejä ja maisemia. Löydän niistä vinkkejä roolityöhön.

Olemme taistelleet Veikkolan kirjaston puolesta, sillä Kirkkonummen kunta ei tunnetusti ole kulttuuriystävällinen. Meillä on Kirjaston ystävät -seura, ja keväällä perustin livelukukerhon. Onneksi täällä on hyvää yhteisöllisyyttä ihmisten kesken, mistä esimerkkinä on Veikkolan Kartanoteatterin toiminta. Jopa pandemian aikana teimme metsäretkiesityksiä.

Luen nykyään paljon äänikirjoja. Se on antoisa osa ammattiani, jossa saan tutustua myös itselleni uusiin kirjoihin. Yksi huikeimpia kokemuksia sillä saralla oli, kun luin Maria Jotunin Huojuvan talon. Luin sen kirjasta, en iPadista ja yritin kääntää sivuja niin, etteivät ne rapisseet. Äänikirjasessiot ovat pitkiä. Voin viettää studiolla kuusikin tuntia.”

”Työ, näytteleminen ja laulaminen, oli ja on minulle intohimo. Tein paljon töitä, kun lapseni olivat pieniä. Se oli hurjaa aikaa. Olemme puhuneet nyt jo aikuisten lasteni kanssa siitä, miltä heistä tuntui, kun äiti oli aina töissä. Menneitä on selvitelty yhdessä terapiassakin, ja olen itsekin kouluttautunut kuuntelijaksi.

Nykyisin olen mumma kolmelle lapsenlapselleni, joista vanhin on 15-vuotias, nuorin 10-vuotias. Pelaan heidän kanssaan lauta- ja korttipelejä. Pelit pitävät mielikuvahetulat virkeinä.

Olimme viime pääsiäisenä Tallinnassa, ja laivamatka hujahti nopeasti korttia pelatessa. Suosittelen kaikille Tunne & tarve -kortteja, jotka yllättävät ja virittävät keskusteluja.

Tykkään kynästä ja paperista. Olen opettanut lapsenlapsille kirjeiden sekä korttien kirjoittamisen ja vastaanottamisen taidon. Se on osuuteni siihen, että he oppivat kirjoittamaan käsin.

Olen opettanut heille myös nimipäivät almanakasta. Sieltä he voivat katsoa, kuka viettää nimipäivää, eli kenelle pitää lähettää onnittelukortti. Se on parasta vuorovaikutusta, myös rakkauden konkretiaa.”