Pitääkö olla huolissaan? Iäkäs sukulainen ei aina muista nimiä, ja joskus muisti takkuaa muutenkin.

– On tavallista unohtaa puolituttujen nimiä, ja sitä tapahtuu kaikenikäisillä. Siitä ei tarvitse hätääntyä. Sen sijaan huolestuttavaa on, jos alkaa unohdella sovittuja tapaamisia tai ennen hyvin sujuneet toiminnot, kuten kännykän käyttö, vaikeutuvat. Tällaiset oireet voivat viestiä muistisairaudesta, sanoo geriatrian erikoislääkäri Hanna-Maria Roitto Helsingin kaupungin geriatrian poliklinikalta.

Mitä pidempään ihminen elää, sitä suurempi on muistisairauden riski. Tämä ei silti tarkoita, että kaikki iäkkäät sairastuisivat. On täysin mahdollista elää 90- tai jopa 100-vuotiaaksi hyvämuistisena. Oppimiskyky sekä aiemmin opitut tiedot ja taidot säilyvät terveessä muistissa halki elämän.

Ikääntyminen vaikuttaa kuitenkin kognitiivisiin eli tiedonkäsittelyyn liittyviin toimintoihin: asioiden painaminen mieleen hidastuu, ja niiden palauttaminen voi vaatia enemmän ponnistelua. Niin ikään uuden oppiminen käy työläämmäksi.

– Muistiin voivat vaikuttaa myös sairaudet ja lääkitykset. Lisäksi monenlaiset häiriötekijät, kuten kipu, huonosti nukutut yöt ja stressi, saavat muistin pätkimään. Ikääntyneillä näiden tekijöiden vaikutus korostuu, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Silläkin on merkitystä, miten on aivojaan elämänsä aikana harjoittanut. Korkea koulutus ja kognitiivisesti haastava työ suojaavat muistia. Lisäksi muisti on eri ihmisillä erilainen. Joillakin tietyt muistin osa-alueet voivat lähtökohtaisesti toimia paremmin kuin toisilla. Yhdellä on esimerkiksi hyvä nimimuisti, mutta toiselle nimien muistaminen on vaikeaa.

– Muistissa on suuria yksilöllisiä eroja jo nuorena. Jotkut kiinnittävät enemmän huomiota yksityiskohtiin, toiset ovat alun perinkin hajamielisiä, sanoo tutkimuspäällikkö Tiia Ngandu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Kolmannes yli 65-vuotiaista on huomannut joskus muistiongelmia. Sellainen on ihan normaalia, mutta lääkärin arvio on hyvä saada, jos unohtelu alkaa haitata arkea.

– Muistitesteissä etsitään muutosta aiempaan muistamiseen verrattuna. Niissä nähdään, onko kyse ikään liittyvistä muutoksista tai viittaavatko oireet muistisairauteen, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Muistisairausdiagnoosin saa vuosittain ainakin noin 15 000 suomalaista. Valtaosa potilaista on yli 80-vuotiaita, mutta yli 7 000 työikäiselläkin on todettu muistisairaus. Useimmiten kyse on Alzheimerin taudista. Sairauden tyypilliset ensioireet ovat lähimuistin heikkeneminen ja uusien asioiden unohtaminen. Myös kielelliset oireet ovat tavallisia. Lisäksi ihminen voi muuttua apaattiseksi ja saamattomaksi.

– Muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa, minkä vuoksi niitä ei aina itse huomaa. Samassa taloudessa asuvakaan ei välttämättä kiinnitä niihin huomiota, koska tottuu muutokseen. Sen huomaa helpoimmin ihminen, jota näkee vain harvoin, koska viimeksi tavatessa tilanne on ollut toinen, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan yli 190 000 muistisairasta henkilöä. Luku kasvaa tulevina vuosina, koska kaikkein iäkkäimpien määrä lisääntyy koko ajan. Lisäksi muistisairauksien diagnostiikan kehittyminen mahdollistaa sairauden havaitsemisen jo varhaisvaiheessa, mikä lisää diagnosoitujen tapauksien määrää.

– Sairastuminen on yleensä perimän, ympäristötekijöiden ja elin­tapojen yhteisvaikutusta. Muistisairauksien taustalla vaikuttavat samat riskitekijät, jotka altistavat sydän- ja verisuonisairauksille, Tiia Ngandu kertoo.

Riskitekijöitä ovat muun muassa korkea verenpaine, korkea kolesteroli, tyypin 2 diabetes, ylipaino ja tupakointi. Kaikkiin näihin voi vaikuttaa omilla elintavoillaan.

– Mitä varhemmin elintapoihin kiinnitetään huomiota, sitä parempi. Alzheimerin tautiin liittyvät muutokset aivoissa voivat alkaa kehittyä jo kymmeniä vuosia ennen kuin sairaus voidaan todeta, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Perimälleen ei mahda mitään, mutta lähisukulaisen muistisairaus nostaa sairastumisriskiä yleensä vain hieman. Suomessa esiintyy hyvin vähän vahvasti periytyviä muistisairauksia, joissa sairastuminen on vääjäämätöntä.

– Väestössä yleisen Alzheimerin taudin aiheuttajaksi ei ole tunnistettu yksittäistä geeniä. Jotkin geenit lisäävät vähän riskiä, mutta toisaalta toiset geenit vähentävät sitä, Tiia Ngandu sanoo.

Tunnetuin Alzheimerin taudin tunnistetuista riskigeeneistä on apolipoproteiini E:n alleeli epsilon 4 eli ApoE4. Suomalaisista noin kolmannes kantaa sitä. Se suurentaa sairastamisriskin suunnilleen 2–4-kertaiseksi.

– Kaupallisella geenitestillä voi selvittää, onko itsellä tämä riski­geeni. Jos haluaa tehdä testin, pitäisi ymmärtää, ettei geeni tarkoita vääjäämätöntä sairastumista, vaan ainoastaan suurentunutta vaaraa. Ja sairastua voi, vaikkei geeniä olisikaan, Tiia Ngandu sanoo.

On arvioitu, että noin 40 prosenttia muistisairauksista liittyisi muokattavissa oleviin elintapa- ja riskitekijöihin. Arvio pohjautuu eri riskitekijöiden yleisyyteen ja niihin liittyviin riskisuhteisiin. THL:n koordinoima FINGER-tutkimus osoitti ensimmäisenä maailmassa, että muistitoimintojen heikkenemistä voidaan ehkäistä myös ikääntyneillä vaikuttamalla samanaikaisesti moniin elintapoihin.

– Muutosten teko ei ole koskaan liian aikaista, muttei liian myöhäistäkään. Aivot ovat plastiset eli muovautuvat, ja plastisuus säilyy koko elämän. Peliä ei ole menetetty, vaikka muistisairaus olisi jo todettu, sillä elintapamuutoksilla on edelleen merkitystä taudin etenemisessä, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Siten ajatus, ettei enää kannata tehdä mitään, joutaa roskakoriin. Ei ole sellaista ikää, jossa ei voisi esimerkiksi kasvattaa lihasmassaa. Lihasmassan säilyttäminen on tärkeää, jotta pärjää itsenäisesti mahdollisimman pitkään. Sitä ylläpitää fyysinen aktiivisuus, johon tulisi kuulua niin aerobista liikuntaa kuin lihaskuntoharjoituksiakin.

– Niillä hoidetaan aivoterveyttäkin, sillä fyysinen aktiivisuus aktivoi aivoja, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Hän muistuttaa myös monipuolisen ruokavalion tärkeydestä. Ikäihmisellä olennaisinta on saada ravinnosta riittävästi energiaa ja proteiinia.

– Painon putoaminen on ikääntyneellä huono merkki. Laihtuminen voi viitata gerasteniaan eli hauraus-raihnaisuusoireyhtymään, joka sekin altistaa muistisairauksille.

Muistisairauksien uusiksi riskitekijöiksi on viime vuosina nostettu huono kuulo ja parodontiitti, joka on hampaiden kiinnityskudoksia tuhoava tulehdussairaus. Joidenkin tutkimusten mukaan parodontiitin aiheuttavat bakteerit voivat kulkeutua aivoihin ja saada siellä aikaan haitallisen paikallisen tulehdusreaktion, joka voi vaikuttaa esimerkiksi Alzheimerin taudin taustalla oleviin muutoksiin.

– Huonon kuulon yhteyttä kognitiivisten taitojen heikkenemiseen on selitetty muun muassa sillä, että huonokuuloisen aivot saavat vähemmän ärsykkeitä ja informaatiota kuin normaalikuuloisen aivot. Huonokuuloinen voi myös vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, jäädä yksin ja masentua, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Muistisairauden diagnoosi syntyy potilaan tutkimisen ja haastattelun sekä muistitestien ja aivojen kuvantamisen kautta. Näillä tutkimuksilla saadaan yleensä selville, onko kyse Alzheimerin taudista, verisuoniperäisestä muistisairaudesta, Lewyn kappale -taudista vai otsa-ohimolohkorappeumasta.

Muistiongelmat voivat johtua myös lievästä muistitoimintojen alenemasta eli MCI:stä. Kirjainlyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Mild Cognitive Impairment. Se sijoittuu normaalien muistitoimintojen ja muistisairauden väliin.

– MCI:ssä muistissa on jotain pulmaa, jonka itse tai läheinen havaitsee. Muistitesteissäkin todetaan jonkinnäköistä heikentymää aiemmasta, mutta arjen toiminnot sujuvat edelleen. Tilanne voi korjaantua itsestään, mutta siihen liittyy suurentunut riski muistisairauden kehittymiselle, Tiia Ngandu sanoo.

MCI:n taustalla voi olla alkavan muistisairauden lisäksi esimerkiksi muistiin haitallisesti vaikuttava lääkitys tai sairaus, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai diabetes, joka ei ole tasapainossa. Jos syy on hoidettavissa, muistin toiminta voi palautua normaaliksi, mutta tilanne voi myös jäädä pysyväksi. Noin 20–30 prosenttia MCI-tapauksista etenee muistisairaudeksi.

– En näe MCI:tä ongelmana, vaan mahdollisuutena. Tässä vaiheessa riskitekijöihin voidaan puuttua tehokkaasti lääkkeettömillä hoitokeinoilla ja ehkäistä MCI:n kehittymistä muistisairaudeksi, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Dementia ei ole oma sairautensa, vaikka siitä virheellisesti puhutaan usein sellaisena. Kyse on oireyhtymästä, jonka taustalla voi olla erilaisia sairauksia. Yleisin dementiaan johtava syy on Alzheimerin tauti.

– Dementiatasoisella muistisairaudella tarkoitetaan sitä muistisairauden vaihetta, jossa oireet hankaloittavat selvästi arjessa pärjäämistä. Suomessa dementia-sanaa ei enää mielellään käytetä, koska sillä on kielteinen kaiku, Tiia Ngandu sanoo.

Tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun puhutaan dementoituneista vanhuksista. Dementialla viitataan usein vanhuudenhöperyyteen, jonka ajatellaan olevan kohtalo, mikäli elää riittävän vanhaksi. Tämä ei pidä paikkaansa.

– Ei ole olemassa vanhuudenhöperyyttä tai sellaista ikää, jolloin olisi yhdentekevää, ettei muista mitään. Jos muisti iän myötä heikkenee, syynä on yleensä sairaus. Siksi muistiongelmat tulee tutkia, vaikka ihminen olisi hyvinkin iäkäs, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Parantavaa hoitoa muistisairauksiin ei toistaiseksi ole, mutta lääkkeillä ja lääkkeettömillä hoitokeinoilla voidaan lievittää oireita sekä tukea toimintakykyä ja elämänlaatua. Kun hoito pääsee alkamaan varhaisessa vaiheessa, hyviä vuosia voi olla edessä runsaasti.

– Kun muistisairaus etenee, on tärkeää päivittää elämän loppuvaihetta koskevat käytännön suunnitelmat. Ennakoivalla hoitosuunnitelmalla pyritään takaamaan muistisairaalle häntä hyödyttävä hoito tutussa paikassa, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Omaa riskiään sairastua muistisairauteen voi selvitellä helposti THL:n laatiman riskitestin avulla.

– Ennusteita muistisairauden puhkeamisesta voidaan tehdä vain väestötasolla. Riskitestin tulokset antavat käsitystä, mihin tekijöihin kannattaisi kiinnittää huomiota, jotta riski pienenisi. Parhaimmillaan testin teko voi motivoida muutoksiin: riski pienenee sitä mukaan, kun esimerkiksi verenpaine tai kolesteroli laskee, Tiia Ngandu sanoo.

Asiantuntijat: dosentti, tutkimuspäällikkö, Tiia Ngandu, THL ja geriatrian erikoislääkäri, Hanna-Maria Roitto, Helsingin kaupungin geriatrian poliklinikka.