Sixten Korkman on sopinut Apu-lehden haastattelun kello kymmenen jälkeen aamupäivällä. Aikaisempi kellonaika ei millään sovi, koska hän kuuntelee joka aamu Yle Radio 1:n Muistojen bulevardi -musiikkiohjelman. Taloustieteilijän lempiohjelma alkaa klo 9.05 ja päättyy klo 9.58.

On varmaa, että jälleen seuraavana arkipäivänä Korkman aloittaa päivänsä Muistojen bulevardilla. Hän on musiikkimies, jonka sydäntä lähellä on etenkin klassinen musiikki.

– Luulen, että olen suhteellisen tyytyväinen eläkeläinen. Olisin toki iloinen, jos ymmärtäisin joitakin asioita nykyistä paremmin.

Korkman myöntää viettäneensä helmikuun alussa 75-vuotissyntymäpäiväänsä, mutta siitä hän ei halua puhua. Hän puhuu paljon mieluummin taloudesta.

Pitkän uransa aikana Korkman on ollut suosittu kotimaisen talouspolitiikan kommentaattori – ja on sitä edelleen. Media pitää hänestä.

– Minulle on sanottu, että kun laitetaan mikrofoni suun eteen, tiedetään, että sieltä tulee 20 sekuntia ymmärrettävää tekstiä, Korkman perusteli suosiotaan Ylen haastattelussa vuonna 2018.

Mutta millainen mies Korkman oikeastaan on talouspolitiikan kommentaattorin roolin takana? Siitä hän puhuu säästeliäästi.

Korkmanin kanssa keskustellessa aika näyttää etenevän tavallista nopeammin. Vaikeatkin asiat kuulostavat hänen suustaan ymmärrettäviltä. Ehkä juuri se on kommentaattorin menestyksen salaisuus.

Suosituksi kommentaattoriksi pääsee harvoin ilman meriittejä. Korkmanilla niitä riittää. Hän on taloustieteilijä, joka on päässyt moneen sisäpiiriin.

Vaasassa syntynyt ja valtiotieteen tohtoriksi väitellyt Korkman sai esimakua yliopistomaailmasta 1970-luvulla, kun hän toimi assistenttina Helsingin yliopistossa.

Kansantalousmiehen maine kasvoi sen jälkeen, kun Korkman 90-luvulla toimi valtiovarainministeriössä päällikkötehtävissä. Hyvin tehty työ vei hänet pian eurooppalaiselle näyttämölle EU:n neuvoston talouspoliittisen osaston pääjohtajaksi.

Moni suomalainen saattaa muistaa Korkmanin parhaiten televisiossa usein esillä olleena Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn toimitusjohtajana. Sen jälkeen hän toimi vielä Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella työelämäprofessorina alanaan taloustiede.

Meriittien lista on pitkä, mutta sillä Korkman ei kehuskele. Hän on rehellisen kiinnostunut yhteiskunnasta ja sen asioista.

Kommentaattorin rooliaan hän ei pidä aivan ongelmattomana.

– Itse asiassa se on pulmallinen rooli. Olen valmis esittämään mielipiteitä asioista, joista kuvittelen tietäväni jotain. Usein toimittajat pyytävät mielipiteitäni kaikenlaisista asioista, sellaisistakin, joiden asiantuntija en ole. Silloin minun mielestäni pitäisi vain olla hiljaa, mutta toisaalta on vaikea myöntää, että tästä en tiedä tarpeeksi.

Korkmanin uusin, viime lokakuussa myyntiin tullut kirja Talous ja humanismi (Otava) kuorii taloustieteilijästä esiin humanistin, joka puhuu ideoiden maailmaa muokkaavasta voimasta, valistuksesta ja ottaa kantaa myös kristinuskoon.

Siksi Korkman haluaa puhua myös Vladimir Putinista ja hänen ”vinksahtaneista ideoistaan”.

– Putinilla on sellainen käsitys, että Venäjän on oltava imperiumi, jonka ympärillä pitää olla vasallivaltioita, ikään kuin oma etupiiri. Sitten hänellä on vielä kummallisempi ajattelumalli, jonka mukaan Venäjän ortodoksisella kirkolla on tehtävä pelastaa maailma lännen moraaliselta rappeutumiselta. Putinin toiminnan taustalla on sairaita ja huonoja ideoita, joilla on kielteisiä vaikutuksia.

Korkman on tyytyväinen kirjasta saamaansa palautteeseen. Yksi sellainen tuli hänelle henkilökohtaisesti Suomen Pankin edelliseltä pääjohtajalta Erkki Liikaselta.

Samaan hengenvetoon Korkman myöntää, että hän haluaa osaltaan haastaa ekonomistien retoriikkaa.

– En moiti ekonomistikuntaa, mutta ehkä he voisivat miettiä hieman enemmän arvoja ja eettisiä kysymyksiä. Kirjani taustalla on myöhään syntynyt innostus itsensä sivistämiseen. On myös niin, että kaipaan isoa kuvaa. Humanistiset tieteet ovat avain sen hahmottamiseen. On syytä muistaa, että kaikki institutionaaliset puitteet kuten markkinatalous ja demokratia ovat syntyneet humanististen ajattelijoiden ansiosta.

Vuoden 2022 maaliskuussa julkaistu onnellisuusraportti oli jälleen maireaa luettavaa: Suomi oli jo viidennen kerran peräkkäin maailman onnellisin maa, kun kriteereinä käytetään elämänlaatua ja kansalaisten hyvinvointia.

On siis edelleen lottovoitto syntyä Suomeen.

Suomalaiset ovat onnellisia, mutta myös varsin velkaisia. Vuonna 2022 valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen ylitti ensimmäisen kerran 50 prosentin rajapyykin. Velan määrä lähentelee 150 miljardia euroa.

Huhtikuun eduskuntavaalien alla puhutaan yhä kovaäänisemmin siitä, miten velkaantumiskierre katkaistaan.

Sixten Korkmanilla on taustansa ja osaamisensa puolesta tähän aiheeseen varsin punnittuja näkemyksiä.

– Velkaantumisen taittamiseen voi mennä jopa kymmenen vuotta. Siinä on etunsa ja haittansa. Etuna on se, ettei Suomessa tarvitse tehdä äkkileikkauksia, joilla voisi olla haitallisia seurauksia kansantaloudelle. On tärkeää, että rahaa voidaan käyttää ennaltaehkäisevästi ja lisätä panostuksia esimerkiksi nuorten mielenterveyspalveluihin, hän sanoo.

Vaikka julkisuudessa velkaantumista kauhistellaan, Korkman suhtautuu velanottoon rauhallisesti. Vertailu muihin maihin nimittäin paljastaa, ettei Suomi ole vielä katastrofaalisessa tilanteessa.

– Suomi ei ole ajautumassa lähiaikoina akuuttiin velkakriisiin. Se ei ole todennäköinen skenaario, koska Suomen velkaantumisen taso on kansainvälistä keski­tasoa. Ongelma on silti aito, koska ikääntymiskehitys ja pieni syntyvyys on kärjistämässä ongelmaa pidemmällä aikavälillä.

Velkaantumisen seurausten hoitamisessa Korkman näkee ongelman, joka on koskettanut monia aikaisempiakin hallituksia.

– Kun kyseessä on tällainen pidempiaikainen ongelma, toimenpiteitä voidaan aina lykätä eteenpäin.

Jokaisella hallituksella on sen takia suuri houkutus olla tekemättä päätöksiä, joita sen pitäisi tehdä. Marinin hallituksella perustelut ovat silti kiistattomat, koska juuri nyt ei ole oikea aika lähteä saneeraamaan julkista taloutta.

Ennen pitkää jotakin on silti tehtävä. Siksi Korkman toivoo, että parlamentaarinen yhteisymmärrys julkisen talouden alijäämän kutistamisesta syntyisi pian vaalien jälkeen.

”Kunnossa” asia voisi olla muutaman hallituskauden jälkeen, eli nopeaa ratkaisua ei ole luvassa.

– Ymmärrys politiikassakin on lisääntymässä sitä kohtaan, ettei tätä ongelmaa voi ohittaa.

Vaikka Suomen kansantalouden näkymät ovat ekonomistien yleislinjan mukaan vaatimattomat, Korkman suhtautuu optimistisesti vaalien jälkeiseen aikaan.

Hän muistuttaa, että Suomessa on selvitty finanssikriisin jälkeisestä paperiteollisuuden näivettymisestä ja teknologiajätti Nokian romahduksesta.

Kriisejä on tulossa jatkossakin, tavalla tai toisella.

– Lähtökohtaisesti Suomi on myönteinen tapaus, joka näyttäytyy parhaimpien maiden joukossa. Voisi sanoa, että jos Ukrainan sotaa ei olisi, meillä menisi varsin hyvin.

Kun puhe kääntyy pian väistyvän Sanna Marinin (sd) hallituksen edesottamuksiin, Korkmanin optimismi ja positiivisuus astuu esiin. Kritisoinnin sijaan hän haluaa puhua mieluummin ratkaistavissa olevista haasteista.

– Pidän oikeutettuna sitä, että hallitus on panostanut koulutukseen ja varhaiskasvatukseen. Se päätös puhuttelee minua.

Opetus- ja kulttuuriministeriön äskettäin julkaisema sivistyskatsaus antoi karun kuvan suomalaisesta koulutuksesta. Katsauksen mukaan Suomen koulutustaso on vajonnut Turkin ja Chilen tasolle.

Moni hämmästyi, Korkmankin ainakin osittain.

– Turkki ja Chile eivät ole varsinaisesti sellaisia verrokkimaita, joihin yleisesti ottaen vertaamme itseämme. Koulutustaso on laskenut, ja se on huolestuttavaa. Kannan huolta esimerkiksi siitä, ettei kaikkia lapsia saada varhaiskasvatuksen piiriin.

Tällä Korkman viittaa maahanmuuttajaperheisiin, joiden lapset eivät välttämättä tule päiväkotiin vaan pysyvät kotona kotihoidon tuen varassa.

– Näillä lapsilla on vaikeuksia selviytyä koulussa. Varhaiskasvatus ja peruskoulutus ovat se kivijalka, jonka varassa kaikki muu koulutus lepää.

Keskustelu koulutuksesta ja jälkipolvista innostaa Korkmania. Siksi hän haluaa laajentaa haastattelun perspektiiviä.

– Maailmaan syntyy 140 miljoonaa lasta joka vuosi. Se tarkoittaa 4–5 lasta joka sekunti. Mikä vaikuttaa siihen, millaiseksi lasten elämä muodostuu?

Toimittaja jää odottamaan.

– Siihen vaikuttavat paitsi lapsen älykkyys ja henkilökohtaiset ominaisuudet kuten ulkonäkö, mutta ennen kaikkea se, millaiseen yhteiskuntaan lapsi sattuu syntymään. Sallivat ja korruptoituneet Instituutiot erottavat hyvän ja huonon yhteiskunnan toisistaan.

Siinä missä moni taloustieteilijä voi antaa itsestään vaikutelman kylmiin numeroihin nojaavasta kapitalistista, Korkmanista huokuu julkisuudessakin pehmeämpi puoli.

Hän puhuu mielellään lapsiperheiden tukemisen tärkey­destä ja on usein puolustanut sinnikkäästi subjektiivista oikeutta päivähoitoon.

Taustalla voi olla se, että Korkman on itsekin vähävaraisen perheen lapsi. Hänen lapsuutensa oli epävakaa äidin kuoleman ja isän taloudellisten ongelmien vuoksi. Perhe asui välillä jopa työmaaparakeissa.

Kun perheen rahatilanne heikkeni, poika sai luvan olla ylimääräisen vuoden päivähoidossa. Korkman on kutsunut päivähoitovuosiaan lapsuutensa parhaaksi ajaksi.