Päivitys: korjattu tekstiä.

Martti Suosalo istuu kuskinpenkille ja vetää kuorma-auton oven kiinni. Sitten hän avaa suunsa ja sulkee sen viitisen tuntia myöhemmin Keski-Suomessa.

Loppukesästä aloittaa Suomen syrjäkenttiä kiertävä Sirkus Suosalo ja nyt lähdetään hakemaan sirkustelttaa Keuruulta.

On aamuseitsemän, kun tirehtööri Suosalo ohjailee vuokrakuorma-auton kehätielle ja edelleen kohti Tampereen moottoritietä. Jossain välissä on muistettava käydä tankkaamassa, valo palaa jo. Vanhassa keltaisessa saksalaisessa postiautossa on rajoitin, joka pitää maksiminopeuden kahdeksassakympissä ja takaa pitkän matkapäivän.

Pitkä on ollut eilinenkin, Suosalo kertoilee auton ison ratin takaa. Suosalo ja tulevan sirkuksen telttamestari Julius Chavés ovat käyneet edellispäivänä Rauman Kodisjoella ja Kemiönsaaressa. Chavés on osa nelihenkistä näyttelijöiden porukkaa, joka halusi lähteä kiertävään sirkukseen Suosalon avuksi.

Suosalo tietää Kodisjoella asuvan Sven Berglund -nimisen sirkusammattilaisen, tirehtöörin, esiintyjän, eläintenkouluttajan ja akrobaatin, miehen, joka syntyi ja kasvoi sirkukseen ja teki sen parissa elämäntyönsä. Berglundilla oli Sirkus Suosalolle katsomo. Se olisi ollut olemassa jo puolisen vuotta sitten, kun Suosalo kävi ensi kertaa Kodisjoella, mutta ehkä se ei silloin osunut silmään tai tullut mieleen. Tapahtui jotain muuta.

– Se oli maaginen hetki. Maatilan piha oli täynnä vanhoja sirkusvaunuja ja kuorma-autoja, sellaisia, joissa lukee ränsistyneesti Sirkus Finlandia. Kuin maailmanloppu olisi tullut ja sirkus pysähtynyt siihen. Näiden vaunujen keskellä on pieni varsa, Suosalo kertoo ja jatkaa tarinointiaan.

– Se varsa säikähtää minua ja nousee ylös ja juoksee aitaukseen emonsa luokse. Sven on jossain tallissa ja mä kattelen niitä vaunuja ja telttoja ja peruutan sinne aitauksen luokse. Sit mä käännän päätäni – tämä on kuin Hitchcockin elokuvasta – ja Sven Berglund onkin siinä ja alkaa puhua mulle. Samalla varsa tulee siihen, Sven puhuu mulle ja nostaa kätensä ylös, varsa nousee takajaloilleen ja Sven puhuu ja varsa tanssahtelee siinä ja sit Sven laskee kätensä ja varsa laskeutuu alas ja menee emonsa luokse. Siinä selvisi, että hän on eläintenkouluttaja.

Keuruun-matkaamme edeltävänä päivänä Suosalo ja Chavés ovat penkoneet Sirkus Apollon vanhan katsomon osat Berglundin eräänlaisesta sirkusmuseosta, pystyttäneet sen pihamaalle, purkaneet kuorma-autoon ja ajaneet sen Kemiönsaareen, jossa Suosalon setä Paavo rakentaa parhaillaan Sirkus Suosalolle sirkusvaunua.

Kaikki tämä ja ajomatkat edestakaisin Helsinkiin kahteen pekkaan yhtenä tihkusateisena päivänä. Nukkumaan Suosalo sanoo ehtineensä eilen yhdeltä yöllä.

– Hiljaisia poikia oltiin loppumatkalla.

Jo tässä vaiheessa on selvää, että Martti Suosalon rakkaus sirkusta ja kiertävää teatteria kohtaan ei ole aivan pientä. Leipäpappi ei olisi jaksanut lähteä edes Keuruulle, saati että olisi valmis ottamaan vastuulleen kaikkea sitä muuta, mitä kiertävä teatteri vaatii.

Rakenteiden ja lavasteiden lisäksi on sirkuksessa on oltava esitysten vaatima tekniikka, valot ja äänet, luvat sirkuksen pystyttämiseen eri paikkakunnille, lipunmyynnin järjestäminen, muun sirkusporukan työturvallisuudesta huolehtiminen sekä tietenkin itse ohjelmisto.

Vaikka Suosalon sirkuksesta puhutaankin, kyse on oikeammin kiertävästä teatterista.

Sirkusteltassa tullaan näkemään Suosalon tuttuja esityksiä, kuten Kiviä taskussa, Huomenna hän tulee, Palvelija-monologi sekä Brel, Suosalo & Tegelman -esitys, jossa Suosalo tulkitsee Jacques Brelin kappaleita Pekka Tegelmanin johtaman yhtyeen kanssa.

– Ensimmäinen kierros tehdään olemassa olevilla näytelmillä. Mä saan rauhassa keskittyä tähän logistiikkaan ja sirkusinfraan, Suosalo kertoo.

Kuorma-auto nielee moottoritietä Hämeenlinnan eteläpuolella, kun Suosalo käy kertomaan sirkushankkeensa alkujuurista. Niitä on oikeastaan kaksi, toista ei välttämättä olisi ilman toista.

Joka tapauksessa juuret vievät Suosalon aikoihin Oulun Nuorisoteatterissa. Siellä teatterin perustaja ja ohjaaja Janne Putkonen näytti nuorille teatterilaisille italialaisen Federico Fellinin elokuvia, muun muassa elokuvan Klovnit. Kaikki se oli uutta Suosalolle, joka oli vasta vaihtanut jalkapalloharrastuksensa teatteriin.

– Ne on suurta sirkusta ne sen elokuvat, käsitteli ne sitä tai ei. Se on jotenkin syöpynyt mulle tuonne takaraivoon.

Samasta syöpymisestä kirjoittaa myös kirjailija Johanna Venho viime syksynä ilmestyneessä elämäkerrassa Martti Suosalon tähänastinen elämä. Venho kirjoittaa kirjassa Suosalon sanoja: Sirkusmaailma ei lakkaa lumoamasta minua. Siinä on konkretia, läsnäolo, mysteeri, jokin karheus ja maanläheisyyskin. Felliniltä tarttunut lapsenomainen unimaailma on ollut koko elämän ajan johtotähteni.

Unimaailma ja mysteeri, totisesti. Sirkus Suosalon toinen alkujuuri on nimittäin juuri unessa tai näyssä, jonka Suosalo näki samoina Nuorisoteatterivuosinaan. Hän puhuu nytkin kuorma-auton ratissa nuoruusnäystään.

– Se on jäänyt päähän kalvamaan. Sellainen näky, että on kevättalvi ja tällainen auto jyrryyttää, mä olen kiertueella, siellä on tavaraa siellä takana ja siellä on ihmispenkkejäkin. Tämä näky on mulla ollut sellainen johtotähti tässä mun työssä. Ja mä en tiedä, mikä se on.

Näky on kerrottu myös elämäkerrassa. Luotan kuvajaisiini: palaan uneen, joka minua on kuljettanut nämä vuodet ja näyttänyt jo varhain, mihin olen menossa. Teetän kahden ja puolensadan katsojan kankaisen sirkusteltan. Kauneus on tärkeää. Suomessa on yksi paikka, jossa tehdään unelmieni mukaisia telttoja.

Tuo paikka on IK-palveluiden telttavalmistamo Keuruun Isossa Kirjassa. Keltainen kuorma-auto on ehtinyt jo Toijalaan, Keuruulle ei pitäisi enää kovin kauaa ajaa.

– Se nähdään nyt, mikä siitä teltasta tulee. Tänään on aika jännittävä päivä.

Mikä se oli? Onks meillä löpö lopussa?

Auton kilauttamasta äänimerkistä kuluu sekunti tai pari, ja moottori alkaa yskiä. Vauhti hidastuu, ja Suosalon on pakko ohjata auto moottoritien sivuun ja naksauttaa hätävilkut päälle. Tarinoidessa tankkaaminen jäi.

– No niinpä tietysti. Voi perse sentään, mä unohdin sen.

Varsinaista hätäähän ei ole, emme ole autioituvan maaseudun korpisuoralla vaan hyvin lähellä maamme väestöllistä keskipistettä. Ei ole kyse siitä, mistä apua vaan mistä nopeimmin. Nopeasti Suosalo keksii soittaa paikalliselle taksille: ”Se on Martti Suosalo tässä päivää!”

Varmaa on, että toimittajan lisäksi taksikuski saa sat­tuneesta hyvän tarinan kerrottavakseen. Tunnettu näyttelijä soitti ja pyysi kymmentä litraa dieseliä moottoritien varteen.

– Ei me nälkään kuolla, Suosalo sanoo ja kaivaa odotellessa kassista eväät esiin. Polttoaineen pitäisi tulla puolessa tunnissa. Ananasta, banaaneja ja mehua varten kaksi juomalasia.

Kauneus on tärkeää.

Reilut kolme tuntia myöhemmin keltainen kuorma-auto kääntyy IK-palveluiden parkkipaikalle suuren nurmikentän viereen. Odottamattoman viivästyksen jälkeen on käyty kahvilla ja tankkaamassa, ”nyt tankataan kyllä aivan piripintaan, kerta kaikkiaan”, on syöty ja juteltu. Suosalo on verrannut tulevaa sirkuskiertuettaan maailmanympärysmatkaan. Teltta on sen purjehduksen laiva, kaksi mastoa ja kaikki.

– Nyt on lähdetty reissuun, ei oo selkeetä päämäärää muuta kuin lähteä matkalle, hän sanoi jo Tampereen pohjoispuolella.

– Ei ole tietoa, mihin tämä menee, mihin tämä taittuu, mutta jo tämä, että se on aiheuttanut ihmisissä tällaisia reaktioita. Vaikka itse telttaa ei ole kertaakaan pystytetty, osoittaa, että meillä on tarve haltioitua ja uskoa johonkin tällaiseen lapsenomaiseen juttuun.

Nyt ei kuitenkaan enää jutella. Sirkusteltan ommellut ja vuosikymmeniä suuria telttoja tehnyt ja pystyttänyt Martti Pohjavirta on tullut paiskaamaan kättä.

Martit ovat tietenkin tavanneet aiemminkin, viimeksi talvella, kun Suosalo kävi seuraamassa telttansa ompelemista, mutta nyt seuraajanpaikkoja ei enää ole jaossa. Nyt käydään teltan pystytyshommiin ja se on kovaa työtä seuraavien tuntien ajaksi.

Martti Suosalon suu on mennyt kiinni, enää ei muistella ja tarinoida, nyt tehdään lujasti töitä.

Mastot ja pitkät maa­kiilat odottavat nurmella, telttakankaat ovat viidessä säkissä, joiden väri on ensimmäinen maistiainen Suosalon unelmien mukaisesta teltasta.

Ei pahvisen popcorn-ämpärin tai hattaratötterön räikyvää sirkusväritystä, vaan vaaleaa hiekanruskeaa kuin aavikkoteltassa.

Kauneus on tärkeää.

Pähkinänkuoressa homma menee näin: teltan kaksi korkeaa metallimastoa nostavat ilmaan kaksiosaisen kattokankaan, jonka ulkolaidoille tulevat sivukepit samaan tapaan kuin puolijoukkueteltassakin. Kangas pingottuu, kun jokaiselta sivukepiltä maakiilaan lähtevä kuormaliina kiristetään. Lopuksi kattokankaan ulko­laitaan näprätään kiinni seinäkankaat koko komeutta kiertämään.

Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen kaikki on tehty. Pohjavirta on johtanut työtä apulaisineen ja Sirkus Suosalon nelihenkinen porukka on rehkinyt. Vain muutaman tunnin yöllä nukkunut sirkustirehtööri Suosalo on painanut hommia. Lyönyt kiiloja maahan suurella lekalla, nostanut mastoja ja tolppia, kiinnittänyt liinoja ja kankaita ja katsonut teltan sisälle, kuinka katsomo asettuisi myrskymastojen väliin ja miten telttaan tulee valoa, tuleeko liikaa: ”Jes, tämähän pimenee. Kyllä valo puree.”

Kaikki tämä on tehty omistautuneesti ja hiljaa. Sellainen Suosalo on. Kova tekemään. Purjehtija, joka rakensi myös perheensä kotitalon itse lähipiirinsä kanssa. Kaikki tämä on läsnä myös sirkuksessa, jonka tehtävä on kiertää ja jonka kankainen koti on nyt ensi kertaa pystyssä Keuruulla.

Vanha näky nuorisoteatterivuosilta on tehtävä ilta toisensa jälkeen todeksi, vaihe vaiheelta. Mutta aivan yksin sitä ei tarvitse tehdä, kuten Suosalo aiemmin päivällä autossa nuorisoteatterista puhuessaan sanoi:

– Kun uskalsi ottaa vastaan ne asiat, joita teatteri tarjoaa, siinä tavallaan heittäytyi teatterijumala Thalian sylin. Se lähti sua sit kannattamaan ja siinä kannatuksessa mä oon ollu tähän päivään asti. Mulle on tapahtunut tän työn puitteissa niin paljon hienoja juttuja. Mä tykkään siitä, et raijataan ja roudataan ja aina ei mee hyvin, sekin kuuluu tähän. Jokin kummallinen vietti tänne tien päälle on olemassa, mitä lie onkaan. Halu olla täällä, karavaani kulkee.