Ilmestynyt 9.11.2018 – Päivitetty 9.6.2023

Äidin lause vastoinkäymisissä oli: ”Vastatuuli on paras.” Että jollain tavalla pinnistelee, kasvaa ja kehittyy paremmin kuin myötätuulessa. Se on varmaan totta. Hän eli 91-vuotiaaksi.

Lapsuudestani Helsingin Munkkivuoressa muistan ­lähiön lämmön. Aina oli lapsijoukko liikkeellä, kavereita, jotka välittivät toisistaan. Metsä oli lähellä ja mummola keskustassa, Stadissa.

Kesälomat vietimme Tampereen Teiskossa äitini juurilla. Tuli kokeiltua lehmien lypsämistä ja haravakoneen ajamista hevosella. Olen myös valvonut sikojen porsitusta navetassa.

Sain vapaan kasvatuksen. Faija kävi vakavan keskustelun kanssani, kun olin kymmenvuotias: ”Voit pyrkiä oppikouluun tai lähteä ammattikouluun, se on oma valintasi ja vastaat siitä itse.”

Lasta vastuutettiin pienestä pitäen omista valinnoista, ja olen pitänyt sitä aina hyvänä asiana.

Lähdin interrailille 16-vuotiaana. Eurooppa aukesi silloin. Joku pappismies muisteli lukeneensa kirjoittamani interrail-oppaan.

Siitä oli hänelle jäänyt ­mieleen, että välillä pitää lyödä nyrkkiä pöytään, pitää kiinni oikeuksistaan. Se on ihan tunnistettava lause.

Asiaa, joka tuntuu oikealta, kannattaa puskea eteenpäin, vaikka se tuntuisi tosi vaikealta. Pienestä idusta voi kasvaa iso asia – kuten vihreä liike. Kaikki sanoivat, että iskette, ituhipit, päätänne seinään, ei voi syntyä uutta puoluetta.

Vanhojen esineiden kunnostaminen on hienoa. Kädet ja aivot ovat pari. Kun vääntää ruuvia auki tai höylää, aivotkin lähtevät eri lailla liikkeeseen. Kädentaitoja pitäisi opettaa läpi kouluajan.

Jokaisen onnea pitää kunnioittaa, kun se ei loukkaa toisen onnea. Jokaisen hyvä ei ole yhdenlainen, ja ihmisten onni on erilaista. Se on suvaitsevaisuuden avainjuttu.

Kun vaalikentillä innostunut jeesus-ihminen alkoi torua minua, tuli vanhoillis­lestadiolaisia väliin, että ”kuules, älä kiusaa Pekkaa”. He ilmeisesti antoivat arvoa sille, että olin käynyt Suviseuroilla. Dialogiin on valmiutta, kun se on kunnioittavaa.

Pelkään, että ilmastonmuutos on arveltua nopeampaa. Suomessa on ajateltu, ­että me ollaan täällä kuin Herran kukkarossa, mutta jos lämpötilat nousevat, säiden ääripäät lisääntyvät ja elinolosuhteet muuttuvat, siitä tulee kova paikka.

Aina on ajateltu, että ihmiskunnan tie on kohti sivistystä ja korkeampaa osaamista, mutta yhtäkkiä ollaan tällaisessa valeuutisten ja ihan pöljän keskustelun alhossa. Sitä en oikeasti ymmärrä, kun koulutusta ja tietoa on enemmän kuin koskaan.

Aina tekee hyvää astua oman ympyrän ­ulkopuolelle ja miettiä.

Torniolainen Heikki Ala-Kuijala kertoi, että sata vuotta sitten hänen esi-isänsä vei Tornion seudulta tervaa reellä Pietariin. Kun kysyttiin, mitä olet maailmalla oppinut, hän vastasi: ”Olen oppinut, ­että ei maailmalle kannata oppia lähteä viemään. Kyllä maailmalla osataan.” Se on rauhantyössäkin hyvä muistaa. Tietty nöyryys on oltava, kun lähtee maailmalle.