Kesäkuun 1. on aurinkoinen.
”Älkää stressatko siitä kääntymisestä. Kunhan jotenkin menette ympäri”, kolmosten ryhmäohjaaja Riina Saarenvesi ohjeistaa abeja ovensuusta.
Tytöt odottelevat ryhmissä huoneen vasemmalla puolella, pojat omissaan oikealla. Kiharrettuja hiuksia, korkokenkiä, puvuntakkeja, rusetteja ja taskuliinoja. Hermostunutta kikatusta. ”Ihana mekko!”
Maaliskuussa abit istuivat tässä samassa huoneessa vastaamassa sähköiseen ylioppilaskokeeseen: äidinkieltä, matikkaa, ruotsia, psykologiaa… Söivät eväitä ja miettivät, rapisevatko ne liikaa, riittävätkö karkit.
Nyt he ovat lähdössä lakitettaviksi koulun juhlasaliin, missä sukulaiset ja ystävät istuvat jo.
Saarenveden viereisellä pöydällä on pehmopingviini. Abit ovat antaneet sen hänelle lahjaksi, koska tietävät, että hän pitää pingviineistä.
”Itseäkin ihan jännittää!” Saarenvesi huokaa. ”Nytkin menee ihan kylmät väreet!”
”Tämä on kyllä hieno hetki, että pääsee eteenpäin elämässä.”
Mäntyharjun lukion rehtori Jyrki Taumala tulee vielä tsemppaamaan abeja.
”Nyt voitte loistaa kilpaa auringon kanssa. Nyt on teidän päivä, nyt nautitaan!”
Hilkka Paasonen, 18, Emma Nikki, 18 ja Jitta Vihavainen, 18, asettuvat paikoilleen jonoon. He ovat syntyneet vuonna 2000 ja ovat toistensa parhaita ystäviä.
Lukio on päättymässä. Vielä on edessä yhteinen kesä. Syksyllä asutaan ehkä jo eri paikkakunnilla, jos suunnitelmat toteutuvat.
Hilkka Paasonen käynnistää vaaleansinisen Volkswagen Passatin ja lähtee ajamaan kohti Taidekeskus Salmelaa. Emma ja Jitta istuvat takapenkillä.
On toukokuun alun kolea lauantai. Mäntyharjun torin kesäkahvila on auki ensimmäistä päivää, mutta tuolit seisovat toistaiseksi tyhjinä. Seudun mökkivieraita pitää vielä odottaa. Olutpubi Krouvin terassilla torin vieressä sen sijaan on jo asiakkaita puoli yhdeltätoista aamupäivällä.
Keskustan ainoasta liikenneympyrästä käännytään oikealle. Vasemmalle jää Koivugrilli. Pääkatu Varpasentien varrelta löytyvät palvelut: K-Supermarket, Silmäasema, Tarjan muotipuoti, Osuuspankki ja pankkiautomaatti, Pitäjänuutisten toimitus, Minimani, thai-ravintola Krua Lawoe sekä S-ryhmän kompleksi: ABC, S-market ja Reissuravintola.
Taidekeskus Salmelan suunnalla sijaitsevat seurakuntakeskus, Kirkonkylän koulu sekä Mäntyharjun lukio.
Hilkka kääntää Passatinsa Salmelan vastapäiselle parkkipaikalle. Täältä alkaa Immon luontopolku, mäntyharjulaisten ulkoilualue, jolla Hilkka, Emma ja Jitta käyvät yhdessä lenkkeilemässä.
Nyt päällä on mustat farkut sekä pilotti- ja talvitakit.
Polun puinen kävelysilta seurailee Siirlahden rantaa. Metsänpohja tulvii sulavesistä.
Kirjoituksista on runsas kuukausi.
Ne menivät ”hyvin”, ”ihan sillein ok” ja ”keskiverrosti”. Tulokset Ylioppilastutkintolautakunnasta tulevat neljän päivän päästä.
Koulun loppumisen jälkeen ”kesäfiilis” on tullut tänä keväänä aikaisin.
Heti perään lähdettiin viikoksi Rhodokselle kuuden hengen abiporukalla. Se oli palkinto kirjoituksiin urakoinnista. Ja heti sen jälkeen Hilkka ja Emma tekivät kavereidensa kanssa risteilyn Tallinnaan.
Kotona Mäntyharjulla he ovat nähneet melkein kaikkina päivinä viikosta. Puhelimissa on yhteinen perhekalenteri menoista sopimiseen.
”Enemmän mä oon varmaan noita nähnyt kuin omia perheenjäseniä”, Hilkka sanoo.
Päivien kuluessa on maattu sängyllä, katsottu leffoja (lähinnä Disneyn piirrettyjä, viimeisimmäksi jälleen kerran Nalle Puh), pelattu snäppibiljardia, tehty ruokaa yhdessä (enimmäkseen jauhelihapastaa ja kanaa riisillä sekä valkosipulipatonkia), ajeltu autolla ja ”ihan vaan juteltu”.
Vappuna laulettiin Singstaria ja otettiin neljästään Jitan pikkusiskon kanssa aikaa mutakakunsyönnissä: kolme minuuttia – koko kakku, pakasteen mikrottaminen mukaan luettuna.
Iltaa on istuttu kantapaikassa, Krouvissa. Se on yksi Mäntyharjun kolmesta baarista, ja siellä istuvat myös Hilkan, Jitan ja Emman amiksessa ja työssä käyvät kaverit.
”Siellä kuulee vähän erilaisia juttuja kuin jotain lukiolaisten juttuja”, Hilkka sanoo.
”Esimerkiksi miten Mikan mettäkone hajoo aina välillä.”
Mika on Hilkan kaveri jo ala-asteajoilta.
”Siellä [Krouvissa] ei oo pukukoodia. Ei tarvii olla mitenkään hienostuneet vaatteet tai sellaset bilevaatteet ku jossain [Mikkelin] Vaakunassa”, Hilkka sanoo.
”Mikakin voi tulla työvaatteissa suoraan töistä. Jotkut likaset työhousut tai huomiovaatteet.”
Jossain vaiheessa iltaa saatetaan käydä syömässä ranskalaiset viereisellä Koivugrillillä.
Sunnuntaiperinteisiin kuuluu ajaa puolilta päivin kavereiden kanssa Ristiinaan syömään Satkun eli Sataman valot -baarin ”sikahyvät” hampurilaiset.
Usein on oltu myös Jitan kotona – jääty sinne ”sängylle makaamaan” tai menty yöksi. Se on kaikkien kodeista lähimpänä Mäntyharjun keskustaa, ja siellä on tilaa.
Hilkalla ja Emmalla on alakerrassa oma sänky.
”Nukutaanhan me joskus munkin sängyssä”, Jitta sanoo.
”Niin, silloin kuin Sami ei oo!” Hilkka sanoo.
Sami on Jitan poikaystävä.
Yhdessäoloa ovat rajoittaneet oikeastaan vain työt. Hilkka on ollut kevään aikana avustajana peruskoulun kakkosluokkalaisille ja aloittaa kesäkuussa Jitan äidin pyörittämässä kahvila Kaneliässässä.
Emma pakkaa kolmena päivänä viikossa kasveja Viherpeukalon puutarhalla Valkealassa. Kesätyö on Kuortin ABC:llä.
Jitan työt eivät vielä ole alkaneet. Hän on yrittäjä.
Yhdessä 15-vuotiaan pikkusiskonsa Innan kanssa he pitävät taidekeskus Salmelan vastapäätä sijaitsevaa kesäkioskia. Yrittäjä-vanhemmat ostivat sen tyttärilleen edellisenä vuonna.
Edellinen ilta päättyi Koivugrillille. Hilkalla oli ollut suomen kielen pääsykokeet Turussa. Paluujunalta hän meni suoraan grillille tapaamaan Emmaa ja Jittaa iltakymmenen aikoihin. Grilli on ainoa paikka Mäntyharjulla, josta saa syötävää myöhään.
Kotiin lähdettiin lopulta yhden maissa yöllä, koska grillille tuli muitakin kavereita.
”En varmaan pääse läpi, mutta testattu on nyt sekin”, Hilkka sanoo pääsykokeista.
Hilkan ykköstoive on päästä opiskelemaan Turkuun, joko suomea tai pohjoismaisia kieliä, tässä järjestyksessä. Hän on pitänyt äidinkielestä ja ruotsista koulussa.
Turkuun hän hakee, koska se on tarpeeksi kaukana Mäntyharjulta.
”Mun porukathan on asunu koko ikänsä Ristiinassa. Iskä muutti ihan peräti huimat 200 metriä kotitalostaan katsottuna vasemmalle, ja äiti muutti kaks kilsaa lähemmäs Mäntyharjua.”
Hilkka ei halua jäädä Mäntyharjulle. Jos pääsykoepisteet eivät riitä, voi olla, että hän lähtee Ruotsiin välivuodeksi. Sielläkin pääsee oppimaan kieltä.
Emmaa kiinnostaa ensihoitajan työ. Esivalintakokeissa hän pyrki Helsinkiin ja Ouluun mutta ei vielä tiedä, pääseekö pääsykokeisiin. Joka tapauksessa ensi vuosi on välivuosi opinnoista, sillä tammikuussa alkaa asepalvelus Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä.
Armeijaan haku tuntui luontevalta, koska isoveljetkin olivat käyneet sen. Oli tuntunut hyvältä, kun naapurikin oli puhellut Emman isälle ja veljelle, että Emma menee varmaan armeijaan.
”Et ihmiset on sitä mieltä, et mä pärjäisin siellä. Siitä tulee tosi hyvä fiilis. Se kannustaa.”
Jitta haluaa pitää välivuoden. Hän aikoo kyllä käydä pääsykokeissa Oulun ja Kuopion yliopistossa mutta vain katsomassa, millaista siellä on. Ulkomaille lähtö kiinnostaisi.
”Ehkä Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.”
”Mä oon aina halunnu matkustaa ja sit musta tuntuu, et nyt on se ainut tilaisuus, kun on oikeesti aikaa tai voi lähtee.”
Seuraavalla viikolla Hilkalla on tulossa pääsykokeet Oulussa. Sinne lähdetään kolmistaan Jitan Bemarilla. Matka on samalla yhteinen road trip.
Sellaisia olisi kesän aikana hienoa tehdä enemmänkin. Ajella yhdessä ainakin etelärannikolle, Kotkaan ja Hankoon.
Koska nyt voi olla viimeinen kesä tehdä niitä, seuraavasta vuodesta ei tiedä, Hilkka sanoo.
Mäntyharju on kunta Etelä-Savossa.
”Meillä on grilli ja…” Emma aloittaa.
”Kauppoja”, Hilkka jatkaa.
”…Krouvi…”
”Ja mitäs… kampaamoita… onks niitä kolme neljä kappaletta…?” Hilkka sanoo.
”Niin. Juna-asema… ja liikennevalot”, Emma lisää.
Naurua.
”Voi tehdä kiepin siinä”, hän jatkaa.
”Meillä on jopa liikennevalot liikenneympyrän lisäks”, Hilkka sanoo ja on hiljaa hetken. ”Vois olla vähän enemmänkin tietysti!”
Lisää naurua.
”Toisaalta tää [Mäntyharju] on sellanen sopivan kokoinen. Että tuntee kuitenkin jonkun verran ihmisiä, mut ei ihan kaikkia”, Emma sanoo.
Mäntyharjulla asukkaita on noin 6 000, loma-asuntoja 4 898. Täällä on Suomen kunnista 12:nneksi eniten kesämökkejä.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi uhkaa tyhjentyä, ja erityisesti näiltä seuduilta. Kainuu nostetaan usein esimerkiksi kurjistumisesta, mutta Etelä-Savon väestötappio oli viimeisimmissä tilastoissa Kainuutakin suurempi: –1,8 prosenttia. Mäntyharjulla mentiin vielä tämänkin alle. Väki väheni vuodessa –2,1 prosenttia.
Ja se vanhenee. Suurin osa mäntyharjulaisista on vielä 15–64-vuotiaita, mutta jo yli 35 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Vähän yli 40 prosenttia mäntyharjulaisista on eläkeläisiä. Koko Suomessa vastaava luku on noin 25 prosenttia.
Työllisyydessä mennään lähempänä maan keskiarvoa: työllisyysaste on 67, ja työttömien osuus työvoimasta vähän päälle 11 prosenttia. Tyypillinen mäntyharjulainen on suorittanut toisen asteen tutkinnon ja työskentelee jalostuksessa tai julkisissa palveluissa.
Kuten muissakin Suomen pienissä, harvaan asutuissa paikoissa, Mäntyharjulla elämä kulkee kuntien väliä. Koti, työpaikka, koulu ja harrastukset saattavat kaikki olla eri kunnissa.
Hilkan koti on Ristiinassa, 18 kilometrin päässä Mäntyharjun keskustasta. Ala-asteen hän kävi Hirvensalmella, yläasteen Ristiinassa ja lukiota Mäntyharjulla.
Poikkihuilutunneille hän matkusti 46 kilometrin päähän Mikkelin musiikkiopistolle.
Tällaisilla paikkakunnilla liikutaan omalla autolla. Mäntyharjun joukkoliikenne ei ole mikään HSL. Se on Mäntyharju–Mikkeli-väliä ajava linja-auto, johon voi ostaa sarjalipun. Lisäksi kunnassa on asiointitakseja, joilla pääsee esimerkiksi ruokakauppaan.
”Ysit ja lukion ykkösethän tulee traktorilla kouluun, kun ei muuta oo”, Hilkka sanoo.
”Ja mönkkäreitä on aika paljon, ja mopoja ja semmosia pieniä peeveitä, mitä viritetään ja jotka pitää viiä piiloon, kun kytät tulee.”
Hilkallakin oli skootteri. Ajokilometrejä tuli laskujen mukaan 11 000 parissa vuodessa.
Nyt Hilkalla, Emmalla ja Jitalla on kaikilla omat, osin itse hankitut autot.
”Ajokortti oli parasta siinä, kun täytti 18”, Hilkka sanoo.
Kun Hilkka, Emma ja Jitta äänestivät keväällä ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan, juuri autokeskustelu oli se, jossa menivät hermot.
Tuli tunne, ettei ”kehäkolmosen sisäpuolella” oikeasti tajuta, miten siellä tehdyt päätökset vaikuttavat Mäntyharjulle.
”Siel on poliitikkoja täältäkin”, Emma sanoo. ”Tuntuu, et ne sit vaan unohtaa kaiken täältä.”
Esimerkiksi sähköautot, ne ovat hyvä idea, mutta…
”Meillä on sähkökatkoksiakin, niin millä lataat auton?” Hilkka sanoo.
Ja julkista liikennettä olisi kiva käyttää, mutta…
”Tuolla menee bussi ehkä sillein kerran viikossa”, Emma sanoo. ”Ja sit matkaa on jotain 15 kilsaa, niin ei oikein huvita kävellä.”
Lakkiaispäivänä Mäntyharjun lukion juhlasalin nurkassa on Suomen lippu. Penkissä istuvalla tytöllä on päässään voikukkaseppele.
Ikkunat katonrajassa kehystävät ulkona huojuvat männyt kansallisromanttisiksi tauluiksi seinille. Mäntyharjun männyt.
Sibelius soi. Abien jono marssii saliin vakavat ilmeet kasvoillaan.
Ensimmäiseksi kuullaan Suvivirsi, sitten oppilaiden esityksiä: kanteleen soittoa ja modernia tanssia. Kellohame heilahtaa, ja Aale Tynnin ja Eino Leinon runoja kesästä ja luonnosta lausutaan.
”Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista”, laulaa oppilas, joka esittää juhlavieraille Apulannan kappaleen Armo.
Abit istuvat penkeissä etualalla. Heidän takanaan istuvat riemuylioppilaat, sukulaiset ja ystävät.
”Nyt on teidän vuoronne. Tehkää tulevaisuudesta näköisenne”, riemuylioppilas osoittaa sanansa tuleville ylioppilaille puheessaan.
Rehtori Taumalan puhe käsittelee jaksamista. Voimaannuttavia kahveja on tarjoiltu ennen koeviikkoa. Stressin ja uupumuksen esto on ollut yksi kouluvuoden teemoista.
Uusien ylioppilaiden lakit odottavat h-hetkeä pitkällä pöydällä, valkoisen pöytäliinan päällä. Niiden takana on maljakossa kimppu tulipunaisia ruusuja.
Rehtori Taumala alkaa luetella lakkien ja stipendien saajia. Ryhmäohjaaja Riina Saarenvesi nostaa lakin yksi kerrallaan valkoiselta liinalta ja ojentaa sen todistuksen kanssa jokaiselle abille.
Hilkka saa Jukola ry:n stipendin ruotsin kielen taitajalle sekä SPR:n Mäntyharjun osaston stipendin ystävälliselle ja avuliaalle ylioppilaalle. Jitalle kuulutetaan Mäntyharjun yrittäjänaisten stipendi yrittäjähenkiselle ja toimeen tarttuvalle ylioppilaalle.
Kun uudet ylioppilaat on julistettu, aplodit annettu ja Gaudeamus Igitur laulettu, Taumala pitää vielä puheen uusille yliopilaille.
Hän vertaa heitä Suomen tuoreeseen jääkiekon MM-kultajoukkueeseen, joka oli täynnä ensikertalaisia.
”Nyt te, 21 ensikertalaista, toteuttakaa se teidän unelmanne.”
Taumala toivoo, että se on jatko-opiskelupaikka.
Kun uudet ylioppilaat, ystävät ja sukulaiset purkautuvat ulos salista, purkautuu myös jännitys. Aurinkoisella sisäpihalla halataan isoäitejä, -isiä, serkkuja, tätejä, setiä, enoja ja otetaan yhteiskuvia. Lapset juoksentelevat.
Hilkka, Emma ja Jitta asettuvat poseeraamaan sukulaiskuviin kolmistaan.
”Tupu, Hupu ja Lupu”, Hilkan isä toteaa kolmikosta.
”Keskarit kehiin!” Hilkka kajauttaa.
Hilkka, Emma ja Jitta nostavat keskisormensa kännyköille ja kameroille ja nauravat.
Mummi ei yletä sua enää halaaman, kun on noin korkeat korot!”
Vihavaisten omakotitalon eteisessä on pöydällä maljakko tuoreen ylioppilaan onnitteluruusuille. Jitta seisoo ovensuussa uudenvalkoisessa ylioppilaslakissaan, mustassa, hihattomassa housuasussa ja tulipunaisissa korkokengissään valmiina ottamaan tätejä, serkkuja ja muita vieraita vastaan.
Perheen 13-vuotias suomenlapinkoira Chili juoksee sisään.
”Se on ennen kaikkea Jitan koira”, äiti Kukka Vihavainen sanoo.
Jitta on perheen esikoinen. Suvussa ollaan yrittäjiä jo neljännessä polvessa. Kaneliässä-kahvilan lisäksi perheessä on isän metsäkoneyritys.
Vanhemmiltaan Jitta saa lahjaksi mustan vetomatkalaukun tulevia reissuja varten. Se on haettu edellisenä päivänä Helsinki–Vantaan lentokentältä.
Kun vieraat on kätelty ja unikkopaperiin ja sellofaaniin pakatut lautaset, kattilat ja pannut sekä halaukset vastanotettu, nostetaan malja keltaisen kotitalon rappusilla.
”Tervetuloa nyt juhlistaman tätä meidän kauniin tyttären päivää”, Jitan isä sanoo ja nostaa maljaa puutarhassa seisovien vieraiden suuntaan. Jitta hymyilee vieressä.
Olohuoneeseen katetussa noutopöydässä on lohta, kanaa ja salaattia. Tarjoilusta ja tiskeistä huolehtii keittiössä juhlia varten hankittu apu.
Vain pieni osa vieraista mahtuu ruokapöydän ääreen. Lisäpisteitä ruokailuun on perustettu viereiseen huoneeseen, jonne muodostuu pian serkuspöytä muistelemaan.
Ulkona puutarhapöydässä juodaan kuohuviiniä aikuisten kesken. Suunnitelmissa on lähteä Mäntyharjun yöhön.
Ylioppilaille on varattu lakkiaisillan jatkopaikaksi Krouvin yläkerta. Jitta, Hilkka ja Emmakin ovat menossa omista juhlistaan sinne. Jitta arvelee, että saattaa pitää seuraavan päivän työpäivänä.
Ei vittuuuu…!!!”
”Arggghhh!!!”
”Ne ei päästä meitä sisään ilman lippua, vaikka me ollaan maksettu yläkerrasta!”
Aurinkoinen päivä on vaihtunut vettä tihuttavaksi, pilvien pimentämäksi yöksi. Kello 22.30 Krouvin edustan parkkipaikalla on epätietoisuutta siitä, pääsevätkö ylioppilaat Krouviin sisään ilmaiseksi vai pitääkö heidän ostaa erikseen lippu, vaikka he ovat vuokranneet baarilta yläkerran tilat omiin juhliinsa.
Lopulta neuvottelut portsarin kanssa ovella tuottavat tulosta.
Hilkka ja Emma tilaavat tiskiltä Mariannet. Juomalaseissa on pillit.
Krouvissa on vielä väljää ja rauhallista. Tyhjällä tanssilattialla soi Hanoi Rocksin versio kappaleesta Up Around the Bend. Pinkit ja oranssit valokuutiot sirklaavat hämärässä. Kaksi miestä pelaa peliautomaateilla NokkaPokkaa. Baarin perällä tv-ruuduissa pyörii vierekkäin kaksi finaalia: Mestarien liigan ottelu Liverpool–Tottenham sekä uusintana Suomen jääkiekkomaajoukkueen kultaottelu.
Jitan poikaystävä Sami sekä samanlaisiin lippiksiin pukeutuneet kaksoset Eero ja Väinö ja muita Hilkan, Emman ja Jitan ystäviä istuu jo pöydässä.
”Voitko juoda nopeemmin!” Hilkka sanoo Emmalle ja nauraa.
”Maista Jitta.”
”En. Se maistuu liikaa alkoholilta.”
”Tää on ihan makeeta, vähän kuin karkkia”, Hilkka sanoo Marianne-drinkistä.
Seuraavaksi haetaan mustikkashotit.
Hilkka, Emma ja Jitta huomaavat, että lukion ruotsinopettaja on tullut sisään, ja menevät tervehtimään.
Suunnitelmissa on, että illan aikana käytäisiin vielä rantapuistossa. Siellä juhlivat koulun päättymistä ne, joiden ikä ei riitä baariin.
Ensin kuitenkin piipahdetaan vielä yläkerran bileissä. Niihin on mentävä sateen läpi parkkipaikan kautta.
Lytistetty kaljatölkki on laitettu kiilaksi ulko-oven väliin. Yläkerrassa siiderin makea tuoksu tulee vastaan heti ovella.
Juhlahuoneistossa on avokeittiö, olohuone ja parveke. Sohvalla suudellaan, lattialla hypitään kaulakkain ja lauletaan Teflon Brothersia: ”Lähettii pämppää pämppärämppämpää!”
Ikkunoista näkyy parkkipaikan toisella laidalla oleva kunnantalo, ja sen seinään kiinnitetty Mäntyharjun vaakuna, jossa on kaksi mäntyä.
Sohvapöydällä on tölkkejä ja sipsipusseja, lattialla on pussista karanneita pandalakuja.
Tanssilattialla kaadutaan halaukseen.
Hilkka, Jitta ja Emma huolehtivat väsynyttä ystäväänsä kotiin ja lähtevät viemään häntä alas parkkipaikalla odottavaan kyytiin.
”We’re flying hiiiiiigh…” 90-luvun eurodiskoyhtye Captain Hollywood Project laulaa nurkassa olevan läppärin soittolistalta.
Suomessa valmistui viime keväänä noin 25 200 ylioppilasta. Mäntyharjun lukion vuosikurssin aloittaneita oli 34. Lukion edetessä pari keskeytti, osa muutti paikkakunnalta ja parin valmistuminen siirtyi, niin että lopulta valkolakin sai 21.
Mäntyharju on niitä Suomen kuntia, joissa nuorten on lähdettävä paikkakunnalta heti lukion jälkeen. Ainakin jos haluaa opiskella itselleen ammatin. Vuoden 2017 Nuorisobarometrissä selvitettiin erikseen juuri Mäntyharjun kaltaisten, harvaan asuttujen paikkakuntien nuorten kokemuksia koulutuksesta. Siinä havaittiin, että alueiden nuoren koulutusvalintaan vaikuttavat paitsi omat haaveet myös realiteetit eli se, millaista koulutusta kotiseudulla on tarjolla. Miten kauaksi pitää muuttaa päästäkseen kokiksi, koodaajaksi tai kieltentutkijaksi.
Mäntyharjulla ei ole ammatti- tai korkeakouluja. Lähin ammattikoulu, Etelä-Savon ammattiopisto, on Mikkelissä. Sinne pääsee junalla, bussilla tai autolla.
Hilkan, Emman ja Jitan kaveripiiristä suurin osa on amislaisia, monet ”logistiikalta”. Ala on kolmikon kokemuksen mukaan mäntyharjulaisten nuorten suosiossa.
”Se vetää täällä”, Hilkka sanoo.
”Menee täältä varmaan lähihoitajaksikin.”
Ystävistä vain kaksoset Eero ja Väinö käyvät yliopistoa, toinen Jyväskylässä, toinen Lappeenrannassa.
Hilkka on kuusihenkisen perheen esikoinen. Hänen äitinsä työskentelee peruskoulun opettajana, isä on myyjänä rautakaupassa. Perheessä asuu tällä hetkellä myös kaksi sijoituslasta.
Emman äiti on töissä vanhustentalolla, isä on metsuri. Kotona asuu lisäksi kaksi isoveljeä.
Jitan perheessä on kaksi lasta.
Hilkkaa kiinnostaa sama ammatti kuin hänen äitiäänkin, opettaminen. Hän viihtyy lasten ja nuorten kanssa.
”Tai mä ainakin haluun varmaan olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun se on mulle luontevaa. Mä tykkään puhua.”
Emma ajattelee, että ensihoitajan työ voisi sopia hänelle. Jitta haluaa yliopistokoulutuksen, mielessä on metsätieteet.
Kaikki kolme haluaisivat opiskella ammatin, jossa viihtyisivät, ja jota jaksaisivat tehdä pitkään. Lukiossa on kyllä käynyt vieraita puhumassa työelämästä, mutta siitä, millä aloilla tulevaisuuden työt esimerkiksi ovat, ei heidän mukaansa ole ollut puhetta.
Lasten pizza ja kaksi kertaa ranskikset.
Kebab-pizzeria Dadan kassahenkilö ottaa tilaukset. Hilkka on ajanut Passatin sisäpihan parkkipaikalle. Dada on Koivugrillin ohella se, missä Hilkka, Emma ja Jitta käyvät, jos he syövät ulkona.
Jos syksyllä on muutto isoon kaupunkiin opiskelemaan, elämästä tulee varmaan tosi erilaista, Emma sanoo ikkunapöydässä.
”Ehkä just se sellanen mietityttääkin, et miten sitä sit pärjää ja osaa käyttäytyä…”
”Miten osaa olla hiljaa jossain kerrostalossa!” Hilkka jatkaa.
”Mä en varmaan osaa käyttää julkisia, kun ei niitä täällä oikein käytetä. Tai sit jos asuu yksin, on varmaan liian hiljasta.”
”Tulee ikävä tätä kaikkee, mitä… ihmisiä ja sitä, miten täällä tavallaan ollaan sillai rennosti, et yhtäkkii vaan tehään jotain tai et voi käyttäytyy sillai vapaammin”, Emma sanoo.
”Ei tarvii olla oikeesti sellanen aikuismainen”, Hilkka jatkaa.
Pöydässä pohditaan tulevaisuutta. Ilmastonmuutos, joo, kyllä sekin mietityttää. Ja uutisia, no, niitä tulee vilkaistua lööpeistä tai ”Länkkäristä” eli Mikkelin paikallislehti Länsi-Savosta. Tai jos käy Facebookissa. Enemmän varmaan pitäisi.
”Pitäis ehkä oikeesti keskittyä vähän tähän muuhunkin maailmaan”, Hilkka sanoo.
Mutta elämä on tässä ja nyt.
Tärkein asia juuri nyt ovat kaverit ja yhteiset hetket ilman suuria suunnitelmia, eivät esimerkiksi eurovaalit.
Ollaan ihmisen elämänvaiheessa, missä lukio on ajassa mitattuna ikuisuus ja seuraava viikko on tulevaisuus.
Tulevaisuudesta pidemmälle on heitetty oikeastaan vasta ”kaikenlaista läppää”.
Hilkkaa ja Emmaa alkaa naurattaa, viitsiikö niistä edes kertoa.
”No siis niin ku… Ollaan puhuttu, et semmonen rekkamies ois…” Emma aloittaa.
”…aika jees!” Hilkka jatkaa.
Lisää naurua.
”Ei mitään pukusliipattua miestä. Se oli se homma. Kun ei itekään oo mitenkään sillein, et tykkää pukeutua tai on kiinnostunut vaatteista sillein niin ku hirveemmin”, Hilkka sanoo.
”Ei oo sillein edustusvaimo”, Emma lisää.
”Ei, ei oo edustusvaimomatskua todellakaan. Just sellanen rekkamies, jolla on ihan likaset vaatteet, kuulostaa ihan just sellaselta, jonka kanssa vois asua.”
Mitä ajattelette, millaista elämä on sitten, kun olette kolmekymmentä?
Emma naurahtaa. ”Hui.”
”Ööö”, Hilkka sanoo.
Dadan pöydässä on hiljaista.
”No sit on joku ammatti”, Emma sanoo.
”Joo”, sanoo Hilkka.
”Ööö…” Emma miettii.
Hiljaisuus.
”En mä tiiä!” Hilkka luovuttaa.
”En mäkään. Mä en oikein osaa sanoo.”
Veitsi kolisee pitsalautasta vasten.
”No kun musta tuntuu, et mä varmaan asun kotona edelleen”, Emma sanoo ja naurahtaa.
”No kun mustakin tuntuu, että mä oon sun kaa täällä jaa istun Krouvissa viikonloput!” Hilkka sanoo.
”Mä ainakin toivon, että on joku ammatti ja sillein rahaa, et vois matkustaa. Ja voihan siin sit olla ehkä jo lapsikin”, Jitta miettii.
”No kyl mulla kolkytvuotiaana lapsi on, jos tulee”, Hilkka sanoo.
”Jos löytää sen rekkamiehen”, Emma lisää.
Hilkkaa alkaa naurattaa.
”No sepä se!”
Jitta on lopettanut ranskalaisten syömisen.
”Syötsä noi ranskikset?” Hilkka kysyy.
”En.”
”Hilkka voi syyä”, Emma sanoo.
”Nam.”
Heinäkuun 31. horsmat lopettelevat kukkimistaan.
Vieressä torin kesäkahvilan terassi on auki mutta jo uudelleen hiljentymässä. Koulujen alkuun on enää viikko, ja mökkiläiset palailevat kotiseuduilleen.
Kesä on ollut Mäntyharjulla kuiva. Nikin perheen kodin kaivosta vesi on käynyt niin vähiin, että suihkussa käyntiä on pitänyt alkaa rajoittaa, Emma kertoo kahvila Kaneliässässä torin laidalla.
Kolmikon aika on mennyt töissä, mutta sentään yksi road tripkin ehdittiin tehdä yhdessä, etelärannikolle: Porvoon kautta Kotkaan ja Haminaan. Sitten on tehty sitä tavallista: istuttu Krouvissa kavereiden kanssa, käyty Koivugrillillä ranskiksilla ja Satkussa hampurilaisilla. Elokuvista on menossa Harry Potter -sarja, josta on ehditty katsoa kaksi ensimmäistä osaa.
Emman työvuoro on alkamassa Kuortin ABC:llä parin tunnin päästä.
Pääsykoekutsua ensihoitajakoulutukseen ei tullut, se vähän ihmetytti. Kesätyöt jatkuvat elokuun loppuun, sen jälkeen edessä on nelisen kuukautta, jolloin pitäisi keksiä jotain, ennen kuin armeija alkaa 6. tammikuuta.
”Periaatteessa vois lähtee vaikka ulkomaille töihin.” Jitan kanssa siitä on ollut vähän puhetta, esimerkiksi hotellisiivouksesta.
Muutto toiselle paikkakunnallekin on käynyt mielessä, mutta auton pitäminen ja vuokran maksaminen olisi liian kallista. Armeijassa menee todennäköisesti vuosi, mutta Emma suunnittelee hakevansa ensihoitajakoulutukseen uudestaan seuraavassa haussa.
Jitta on parhaillaan siskonsa kanssa omistamallaan kioskilla. Kesän ajan he ovat jokaisena työaamuna nousseet aamukuudelta leipomaan kioskille tuoreet munkit. Välivuoden suunnitelmia Jitta ei ole ehtinyt kesän aikana edistää.
Hilkka palvelee lounasasiakkaita Kaneliässän kassalla. Valittavana on salaatti tai porkkanasosekeitto pekonilla.
Ulko-oveen kiinnitetyssä julisteessa hymyilee Kake Randelin ruutupaidassa puuseiväs olalla. Kesän aikana Mäntyharjun kesäteatterissa on mennyt Randelinin tähdittämä Lähtöruutuun-musiikkinäytelmä.
Hilkka sai kesäkuun lopussa tiedon, että hänet on hyväksytty opiskelemaan ruotsia Turun yliopistoon. Hän oli yksi 18:sta paikan saaneesta. Hakijoita oli 115.
Tieto tuli, kun Hilkka oli perheensä kanssa lomalla Itävallassa. Hän avasi puhelimesta sähköpostinsa matkalla maauimalasta Nenzingin kaupungissa.
Hän laittoi siltä istumalta auton takapenkiltä ”sekavan videon” kotiin Emmalle ja Jitalle.
”Mä en tiedä saiks ne ees mitään selvää siitä, kun se oli sellasta itkemistä ja nauramista!”
Itkua sekä naurua se oli siksikin, ettei Hilkka ei ollut varma, oliko hän lopulta enemmän pettynyt vai iloinen siitä, että pääsi yliopistoon. Hän oli nimittäin ehtinyt jo sopia lähtevänsä syyskuussa vuodeksi au pairiksi Ruotsiin. Perhe odotti pikkukaupungissa Tukholman eteläpuolella.
Mutta hän valitsi opinnot, koska muuten hän olisi joutunut hakemaan paikkaa uudelleen.
Viimeinen työpäivä Kaneliässässä on viiden päivän päästä. Sitten on viikko lomaa, jonka jälkeen muutto uuteen kotikaupunkiin.
”Kyl se on tosi outoo, kun Hilkka ei oo täällä enää”, Emma sanoo Kaneliässän sohvalla.
”Sit mä oon tuolla viikonloppuna yksin jossain Mäntyharjun keskustassa, niin onhan se vähän surullista.”
Hilkka istuu vieressä. Olisi niin mahtavaa, jos Emma ja Jitta voisivat muuttaa mukana.
Ennen muuttoa on vielä yksi yhteinen autoreissu. Muuttoa edeltävänä maanantaina ajetaan kimpassa Turkuun hakemaan avaimia Hilkan uuteen soluasuntoon. Hilkkakin näkee uuden kotinsa samalla ensimmäistä kertaa.
Hilkan vaaleansininen Volkswagen Passat menee myyntiin. Omaa autoa Turussa ei tarvita.
”Toivottavasti mun elämä ei muutu mitenkään hirveen suuresti, koska mä tykkään mun elämästä tällä hetkellä. Mulla on aikaa kavereille ja me tehdään ex tempore kaikkee vähän outoa.”
Räntämäen kolmen hengen soluasunnon huoneessa A muuttolaatikot on jo purettu ja tavarat ovat järjestyksessä. On sänky, kirjoituspöytä, televisio, valkoinen vaatekaappi ja kapea kirjahylly, missä on kaikki Harry Potterit.
Solukeittiön kaapissa on Hilkan valkoinen Teema-astiasto, jota hän on kerännyt: syvät ja matalat lautaset, kahvikupit ja niiden lautaset, paistovuoat. Niitä on tätä hetkeä silmällä pitäen saatu rippi- ja ylioppilaslahjaksi.
Peili on käyty hankkimassa Ikeasta äidin ja isän kanssa viikonloppuna, samoin kuin paistinpannu ja -lasta sekä säilytysastioita. Äiti kävi vielä ostamassa Prismasta kahvinkeittimen ja sähkövatkaimen ennen lähtöään.
Sen jälkeen Hilkka on vielä hankkinut kahvimitan ja ”kaikkea pientä tilpehööriä, mitä kotoa löytää”, mutta jota ei tajunnut omistavansa.
Soluhuoneen sängyn yläpuolelle seinään on kiinnitetty kuvakollaasi tärkeimmistä ihmisistä kotoa. Viereisellä seinällä on valkoisissa kehyksissä kuva Hilkasta, Emmasta ja Jitasta lakkiaispäivänä Mäntyharjun lukion pihalla. Se on juuri se kuva, missä he näyttävät kameralle keskisormea.
Takana on kaksi yötä omassa kodissa. Vielä ei tunnu kodilta.
”Puhuttiin eilen Emmaan kaa melkein kaks tuntia puhelimessa, koska mulla oli niin kova ikävä.”
Hilkka räplää puhelintaan keskustelun lomassa. Siihen tulee viesti.
”Emma on menos töihin”, Hilkka sanoo.
Viimeisenä iltana Mäntyharjulla oli istuttu kavereiden kanssa Koivugrillin pihalla puoli yhteen yöllä. Hilkka, Emma, Eero, Väinö, Mika, Aksu, Oskari, Lahtisen Ville ja Emman veli…
”Puhuttiin, mikä Emman veljen Mersussa on vikana ja miksi siitä hajos rengas.”
Syötiin ranskiksia, istuttiin ringissä.
Erotessa ei itketty. ”Mut kyl me Emman kaa halattiin ainakin joku viis kertaa.”
Aamulla puoli seitsemältä lähdettiin koko perheen voimin muuttamaan Hilkan tavaroita Turkuun.
Sen jälkeen, kun sisaret ja vanhemmat lähtivät takaisin Mäntyharjulle, oudointa on ollut Räntämäen kodin hiljaisuus.
”Sen takia mul oli varmaan Netflix eilen kahdeksan tuntia päällä, kun puuhailin kaikkea”, Hilkka sanoo.
”Aivan liian hiljaista.”
Mäntyharjulla ei kahdeksan hengen kodissa juuri ollut rauhallisia hetkiä.
Hilkka vaikenee itsekin hetkeksi.
Uudesta kotikaupungistaan tai opinnoistaan hän ei vielä ole ehtinyt ottaa selvää. On niin paljon selvitettävää, kuten millä bussilla ja miltä pysäkiltä pääsee yliopistolle ja keskustaan.
Räntämäestä on yliopistolle runsaat kolme kilometriä ja Aurajoen rantaan keskustassa vähän enemmän.
”Kyl tää tästä varmaan ihan ookoo menee.”
Opiskeluiden aloitus tuntuu kivalta. Ensimmäinen tilaisuus eli uusien opiskelijoiden perehdytys on seuraavana päivänä. Siellä saa tietoa muun muassa sivuainevalinnoista. Norja ehkä kiinnostaisi.
Tänään tarkoituksena on käydä ottamassa selvää kirjastokorteista, sekä yliopiston että kaupunginkirjaston.
Hilkka ryhtyy selaamaan Turun liikennelaitoksen Föli-sovellusta. Bussi numero 56 vie yliopistolle.
Pihlajanmarjat roikkuvat kypsän punaisina asutolan pihapuussa.
Syyskuussa Hilkka täyttää 19 vuotta.
Kun hän viiden vuoden kuluttua täyttää 24, hän saattaa olla filosofian maisteri Turun yliopistosta.
