Pohjanmaa kohahti, kun kirkkoherra Eija Nivala vihki poikansa avioliittoon miehen kanssa – ”Tämä tie on pakko kulkea”
Suurin niistä on rakkaus
Pohjanmaa kohahti, kun kirkkoherra Eija Nivala vihki poikansa avioliittoon miehen kanssa – ”Tämä tie on pakko kulkea”
Kirkkoherra Eija Nivala vihki poikansa avioliittoon toisen miehen kanssa. Kun hän kertoi siitä sosiaalisessa mediassa, alkoi kohu, joka ei laannu. Eijan toiminnasta on tehty kaksi kantelua Oulun hiippakuntaan ja paikalliset keskustelupalstat sosiaalisessa mediassa käyvät kuumina. Eija ei halua olla anarkistinen sateenkaaripappi, vaan toimia Raamatun syvimmän sanoman mukaan ja tukea rakasta poikaansa sekä tämän puolisoa.

Toukokuun ensimmäinen lauantai oli tärkeä päivä Eija Nivalalle, Ylivieskan kirkkoherralle. Tuolloin hän sai vihkiä poikansa Oskari Nivalan avioliittoon tämän pitkäaikaisen puolison Jere Postin kanssa Mustion kauniissa puukirkossa Raaseporissa.

Oman lapsen vihkiminen oli Eijalle hyvin luontevaa – niin luontevaa, ettei pojan tarvinnut edes erikseen kysyä, vihkiikö äiti hänet. Olihan Eija vihkinyt toisen tyttärensäkin pari vuotta aiemmin. Hän on myös kastanut itse kaikki perheen neljä lasta, samoin ainoan lapsenlapsensa.

– Olisi ollut kummallista, jos en olisi tehnyt niin, Eija toteaa.

Osa ulkopuolisista on kuitenkin sitä mieltä, että hän toimi väärin vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin ja vieläpä kirkossa. Evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen mukaan näin onkin.

– Tiedän täysin, mikä on kirkon kanta, enkä halua tehdä sitä tyhjäksi. Tiedän tehneeni vastoin kirkkojärjestystä ja siinä mielessä väärin, Eija sanoo.

Hän ei olisi kuitenkaan voinut toimia toisin. Vaakakupissa painoi halu tukea omaa poikaa sekä hänen kumppaniaan, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa.

– Tämän kaiken hälyn, palautteen ja mitä tästä seuraakin – sen kanssa pystyn elämään. Mutta en sen kanssa, että olisin tehnyt jonkun toisen ratkaisun.

Häistä on kulunut toista kuukautta, mutta kohu Pohjois-Pohjanmaalla ei laannu. Eijan toiminnasta on tehty kaksi kantelua Oulun hiippakuntaan ja paikalliset keskustelupalstat sosiaalisessa mediassa käyvät kuumina.

– Minusta se kertoo siitä, että tästä on tarve puhua, Eija pohtii.

Hän ja Oskari arvasivat, että jonkinlaista jälkipyykkiä häistä riittää. Siksi he alkoivatkin pohtia niiden seurauksia jo vuosi sitten. Silti kohun laajuus ja kesto ovat yllättäneet.

Me emme tee mitään salaa tai piilossa. Sitä ei tehdä myöskään julkisuushakuisesti, vaan normaalisti.

Miksi ihmeessä samaa sukupuolta olevien vihkiminen on yhä vuonna 2023 niin vaikea asia osalle suomalaisista? Eija arvelee, että tämä korostuu Pohjanmaalla, herätysliikkeiden luvatulla maalla. Närästystä lisää se, että Eija kertoo asiasta hyvin avoimesti. Hän esimerkiksi latasi Facebook-sivuilleen kuvan onnellisesta, juuri vihitystä parista muutama päivä häiden jälkeen. Myöhemmin profiilikuva vaihtui tunteelliseen kuvaan hetkestä, jolloin Oskari ja Jere ovat alttarilla polvistuneina vihkipappinsa Eijan edessä.

– Jos sosiaalisessa mediassa tehdään pienestäkin risauksesta päivitys, niin miksei sitten tämmöisistä suurista perhejuhlistakin. Me emme tee mitään salaa tai piilossa. Sitä ei tehdä myöskään julkisuushakuisesti, vaan normaalisti. Tuntuu hassulta, kun lehdissä on otsikoitu, kuinka olen vihkinyt samaa sukupuolta olevat. Minähän olen vihkinyt Oskarin ja Jeren, Eija ihmettelee.

Naispappeuden taakkakin painaa yhä. Osa vastustajista sitoo tapahtuneen siihen, että Eija on nainen. He ovat sanoneet, että tässä se nyt nähdään.

Kirkon avioliittokäsitys on ristiriidassa Suomen tasa-arvoisen avioliittolain kanssa. Hämmennystä lisää myös se, että osa Suomen seurakunnista hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen niiden kirkoissa. Myös Pohjois-Pohjanmaalla on tällaisia kirkkoja.

Eija kokee vieraaksi, jos häntä nimitetään sateenkaaripapiksi. Hänen agendanaan ei ole yllyttää kirkkoa muuttamaan avioliittokäsitystään, vaikkakin hän toivoo sitä. Noin puolet Suomen papistosta on Eijan kanssa samaa mieltä. Toinen puolisko kuitenkin vetoaa edelleen siihen, että Raamatussa todetaan homouden olevan syntiä. Eija on saanut kuulla näistä sanoista moneen kertaan.

– Koen loukkaavana sen, kun minulle sanotaan, että olen luopunut Jumalan sanasta, eikä Raamatulla ole minulle mitään merkitystä. Ajattelen, että on siellä ihan toisenlaisiakin sanoja. Kyllä minä kysyn myös sitä, puhutaanko nyt ollenkaan samasta asiasta samalla ymmärryksellä, mikä tänä päivänä on, hän huomauttaa.

Ei kukaan elä tänä päivänä sataprosenttisesti Raamatun opetusten mukaan. Mielestäni on tekopyhää vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa Jumalan sanalla ja Raamatulla.

Kyse onkin Raamatun tulkinnasta. Mitä sieltä haluaa lukea ja mitä ei? Millä on eniten painoarvoa? Raamatusta löytyy siihen vastaus.

– Suurin niistä on rakkaus, Eija lausuu Uudesta testamentista tutut sanat.

Oskari mainitsee saman lausahduksen ja muistuttaa, että Raamatussa on vaikka mitä kummallisuuksia.

– Suurin piirtein, että naista ei saa koskettaa kuukautisten aikaan ja vanhempia kannustetaan kivittämään omia lapsiaan. Ei kukaan elä tänä päivänä sataprosenttisesti Raamatun opetusten mukaan. Mielestäni on tekopyhää vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa Jumalan sanalla ja Raamatulla. Se on sitä, että valitaan rusinat pullasta ja luetaan vain ne osat, mitkä itseä huvittaa lukea, Oskari toteaa.

Osa kristityistä kuitenkin sinnikkäästi kieltää ja tuomitsee mieluummin kuin antaa rakastaa. He ohjaisivat samaa sukupuolta olevat kirkon sijaan maistraattiin. Kirkon jäsenet asetetaan siis eriarvoiseen tilanteeseen. Kirkon ovet eivät avaudu kaikille.

Eija muistuttaa, ettei kirkossa avioituminen ole samaa sukupuolta olevillekaan helppo asia. Harva haluaa pyytää sitä, sillä he tietävät kirkon linjan. Eijaakaan ei ole aiemmin kysytty vastaavaan tilanteeseen, eikä hän usko, että oven takana olisi jonoa jatkossakaan.

– Kyllähän moni jättää tällaisessa tilanteessa kirkon ja ajattelee, että olkoon, hän huomauttaa.

Eija korostaa, ettei hän ole vaatimassa ketään muuttamaan kantaansa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Hänestä olisi kuitenkin tärkeää, että keskusteluja voitaisiin käydä toisia osapuolia kunnioittaen, eikä tämä asia jakaisi kirkkoa kahtia.

– Toivon, että voisimme erimielisinäkin rakentaa seurakuntaa yhdessä. Enhän minä ole muuttunut joksikin toiseksi ihmiseksi, kun olen poikani vihkinyt, Eija muistuttaa.

Eija iloitsee siitä, että vaikka osa tuomitsee hänen tekonsa, suurin osa hänen saamastaan palautteesta on kiittävää ja tukevaa. Myös seurakuntalaiset ikään katsomatta ovat osoittaneet hänelle tukensa.

– Aika monen lähipiiriä tämä kuitenkin jollain tavalla koskettaa ja on koskettanut ehkä jo vuosikymmeniä sitten. Osa on varovasti ilmaissut, etteivät he ole koskaan aiemmin voineet puhua asiasta, Eija kertoo.

Positiivisen palautteen tulvasta huolimatta tilanne on vienyt kirkkoherran voimavaroja.

– Ei ole mikään ihan piece of cake olla tämä kaiken keskellä, ristiriidan kohteena. Seison kuitenkin vakaasti tämän takana. Nyt ei ole aivan helppoa, mutta tämä tie on pakko kulkea.

Kulkemista helpottaa se, että aikoinaan Angolassakin asunut perhe pitää yhtä ja sen toimintatapoihin kuuluvat muutenkin avoimuus ja rehellisyys. Kaikki seisovat ehjässä rivissä tuoreessa perhekuvassa, joka otettiin Oskarin ja Jeren häissä. Kuvaa katsoessa särkyy ajatus siitä, että pappisperheessä elettäisiin lasiseinien sisällä. Tässä perheessä on annettu olla ja mennä melko vapaasti. Oskari naurahtaa, että heidän perheessä taisi olla rennoin ilmapiiri lapsena ja teininäkin.

Muutos edellyttää sitä, että jotkut pääsevät sylkemään myös ne kaikkein inhottavimmat kommentit julkisuuteen.

Ehkä siksikin Oskari uskaltaa antaa kasvot tälle kohulle yhdessä äitinsä kanssa. Hän on tottunut puhumaan vaikeistakin asioista ja hän on saanut aina olla vapaasti oma itsensä. Hänellä on rohkeutta ja sinnikkyyttä pitää puoliaan ja olla siten nyt normalisoimassa seksuaalivähemmistöjen asemaa.

– Ihmisten asenteet eivät muutu tukahduttamalla. Muutos edellyttää sitä, että jotkut pääsevät sylkemään myös ne kaikkein inhottavimmat kommentit julkisuuteen, Oskari huomauttaa.

– Se, että tätä keskustelua käydään nyt meidän nimillämme ja kasvoillamme, on pieni hinta siitä yhteiskunnallisesta hyvästä, mitä tällä voidaan saavuttaa. Kyse on isommasta asiasta kuin minusta tai meidän häistämme.

26 kommenttia