Jatka lausetta kirkkoherra Kari Kanala: Lapsuuteni sitkein haave oli… tulla Arsenalin laitapelaajaksi. Haaveilin 8–9-vuotiaana myös papin urasta, luin silloin Raamatun läpi. Ajattelin, että ei minusta ole papiksi, sillä tietäisin aina olevani syntinen. Minulla oli lestadiolainen opettaja, jolle sai soittaa vaikka keskellä yötä ja tunnustaa syntinsä. Luulin myös tupakkia varastettuani, että tulee maailmanloppu ja joudun helvettiin. Onneksi tunnustin äidille, joka ei ollut asiasta moksiskaan. Silloin pääsin helvetinpelostani. Äidin kasvot ovat Jumalan naamio.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun yhdeksänvuotiaana näin setäni arkussa ennen hautaamista. Hän oli pudonnut rakennuksesta ja päässä oli ehostuksesta huolimatta näkyvillä ruhjeet sekä iso lommo. Pääsin silloin kuolemanpelostani, ehkä se tilanteen rauhallisuus teki vaikutuksen. Lasten tapa kohdata kuolema on luonnollinen.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson Notting Hill- tai Love Actually -elokuvia. Vaimoni nauraa minulle, enkä kestä kyllä itsekään itseäni. Myös Frendit menee usein tunteisiin, se sarja on niin hyvin roolitettu.

Vihaan sydämeni pohjasta, kun ihmisiä pidetään ­eriarvoisina. Olemme muukalaisia, samanarvoisia. Jos lähtökohtamme ovat eriarvoisia, tehtävämme on pyrkiä siihen, että kaikki pääsisivät samalle viivalle.

Viimeksi rakastuin Kokkolassa sijaitsevaan Ykspihlajan kahvilaan. Keli oli hyvä, paikka tunnelmallinen ja ilta oli yllätyksellinen – kaikkea ympäröi lämminhenkinen hippeys.

Kadun yhä, etten ehtinyt kertoa äidille, että odotamme lasta. Se on asia, joka harmittaa minua edelleen. Odotimme turvallisia viikkoja ja äiti oli sairaalassa lääkehöyryissä, joten pelkäsimme, että hän kertoo raskaudesta jollekin vahingossa. Kuinka typerä, itsekäs ajatus! Mutta en tullut ajatelleeksi, että äiti kuolisi. Se tapahtui yllättäen vuonna 2015.

Pyydän anteeksi, että olen antanut neuvoja kysymättä. Joskus taannoin näin kävi parisuhteessa ja sain nokilleni siitä. Olin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa jo kuudetta kautta asiantuntijana. On hienoa olla mukana auttamassa ihmisiä löytämään mahdollisesti elinikäisen kumppanin. Vaimoni totesi sarjan alussa, että sulla kun on noita hienoja neuvoja niin voisit noudattaa niitä itsekin.

Juuri nyt ottaa päähän useamman vuoden jatkuneet poikkeusvuodet. Ensin oli korona, sitten tuli Ukrainan sota. Tuntuu siltä, että maailma on kaaos. Kun siinä ­pyrkii lohduttamaan ja rohkaisemaan ihmisiä... välillä siihen rooliin väsyy.

Suomen olisi jo aika luopua väärästä raideleveydestä ja turhasta kateudesta.

Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta yksinäisyyden. Jokainen on arvokas: yksin on kylmä maata, kaksin on lämmin.

Antakaa minun edes kerran nähdä, kun Arsenal voittaa Mestareiden liigan, pojastani tulee onnellinen nuori mies ja vaimoni jaksaa minua sittenkin.

Jos elän yli satavuotiaaksi, pääsen pojan 50-vuotispäiville. Minun elintavoillani en ole varma tästä ­etapista, taas pitäisi skarpata. Jotkut ­juoksevat kuolemaa karkuun, minä poljen spinningpyörällä.