Tämä pappi osaa tarinoida. Uusimman dekkarin, Timantin, aiheita ovat maahanmuuttajat, radikaalit luuserit, timanttilöydös ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Viimeksi mainittua Marja-Sisko Aalto kuvaa koskettavasti. Tyylissä on lempeyttä, huumoriakin.

Murha tuomiokapitulissa oli esikoinen. Tarinaa kehuttiin Helsingin Sanomissa.

Aalto tuntee poliiseja, ja on sitä kautta saanut taustatietoa dekkareitaan varten. Myös omassa työssään pappina Aalto tottui viemään suruviestejä uhrien omaisille, lohduttamaan surevia ja kuuntelemaan murhaajien salaisuuksia vankilassa.

Ei hän mennyt vankien luokse hoosiannaa laulaen vaan kutsut­tuna.

– Olen tavannut hirveitä tehneitä ihmisiä. Kun he haluavat puhua papille, heillä on meneillään jonkinlainen mielenmuutos. On tärkeää tuntea, että tulee kuunnelluksi, Aalto sanoo.

Kuopiossa kotinsa keittiössä Aalto puhuu harkitusti, täydellisellä kirjakielellä, jota satunnainen savolainen murresana höystää.

Tuon tuostakin Erkki-kissa hyppää pöydälle rapsutettavaksi ja aniliininpunaiseen jakkuun sonnustautuneen emäntänsä kehuttavaksi.

Kun Kuopiossa tapahtui kouluhyökkäys, Aalto oli matkalla Mikkeliin puhumaan teemasta ”Olen hyvä näin”.

Kuuntelijat olivat mielenterveysalan ammattilaisia, kuntoutujia ja omaisia.

– Ihmismieli on suuri arvoitus. Tekijää voi joiltakin osin ymmärtää, vaikka tekoja ei koskaan voi hyväksyä.

Aalto sijoittaa kirjoihinsa mieleltään järkkyviä ihmisiä, mutta ei ketään suoraan elävästä elämästä.

– Erityisesti varon luomasta minkäänlaista sankarin sädekehää hirveyksiä tekevän ympärille. Sankarimyytin rakentelua on jo kuulunut ja näkynyt Kuopion tapauksessa. Avuttomien järjetön surmaaminen ei koskaan ole sankarillista.

Kirjoissaan pappi ei mässäile väkivallalla, vaan tutkii mieltä ja logiikkaa. Sitä, miten rikollinen oikeuttaa tekonsa.

Suomalaiset rikoksentekijät tulevat usein onnettomista oloista ja vähävaraisista perheistä.

– Mikä on hyvä ja huono perhe? Kauheita asioita tehdään niin kristallikruunun kuin hehkulampunkin alla. Perheväkivaltaa voi tehdä niin tohtori kuin sekatyömies. Hyvän perheen lapsi voi sortua väärinkäytöksiin. Huonoista oloista voi kasvaa fiksuksi yhteiskunnan jäseneksi.

Pahoja ihmisiä Aalto ei ole koskaan tavannut. Hänestä on kiikun kaakun, voiko ihminen olla paha.

– Mutta ihminen voi tottua pahan tekemiseen ja muuttua pahaan suuntaan. Hän voi paatua niin, ettei hän säpsähdä mitään.

Ankara vaitiolovelvollisuus sitoo pappeja. Jos ihminen on papille uskoutunut, laverteleminen siitä olisi virkarikos.

Suu on pysynyt supussa myös oikeuteen haastettuna todistajana. Aalto on säilyttänyt salaisuuden, vaikka todistaminen olisi tuonut syytetylle kovemman tuomion.

Nyt eläkkeelläkään vaitiolo ei raukea.

– Kun ei saa puhua, niin ei saa. Kirkkolaissa on vain pieni lievennys vaitioloon. Jos tietäisin, että suunnitteilla on vakava rikos, minun tulisi puhua suunnittelijan kanssa ja kehottaa häntä luopumaan aikeestaan. Uhrille pappi saisi kertoa, että tätä uhataan, mutta teon suunnittelija ei saisi tulla ilmi.

Sitä hän opetti myös papiksi vihittäville maistereille työssään Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin notaarina.

Aalto haluaa, että hänen tekstejään oikeasti luetaan. Hän sovittaa kirjansa lukijoiden mieltymysten mukaisiksi. Tarinan pitää olla toiminnallinen. Ihanteellinen mitta on 215 sivua.

– Tiedän kyllä, etten ole mikään Sofi Oksanen.

Aalto arvostaa Mika Waltaria ja Kalle Päätaloa. Rikoskirjailijoista on tullut luettua muun muassa Ilkka Remestä.

Kirjansa Aalto naputtaa läppärillään keittiössä. Tarinan runko syntyy kahdessa kuukaudessa, minkä jälkeen alkaa harras hiominen.

Agatha Christie on maailman tunnetuin dekkaristi, rikoskirjallisuuden käsite ja murhamamma numero yksi.

Kuopion murhamamma inhoaa Christien loppukohtauksia, joissa epäiltyjen joukko kootaan rinkiin. Lopulta syyttävä sormi kohdistuu lordiin, sisäkköön, perijättäreen tai jonkun kaksoisolentoon.

– Haluan kyllä suoda lukijoille sen ilon, että hän voisi itse ratkaista kirjan rikoksen. Mutta minun kirjoissani hovimestari ei ole koskaan murhaaja.

Maahanmuuttajien ja suomalaisten riita saa kirjassa keskeisen roolin.

Kirjailijan mielestä maahanmuuttajat pitäisi kotouttaa nopeasti ja saada vastaanottokodeista töihin.

– Leikin ajatuksella, entäpä jos sieltä suunnasta alkaisi nousta vastavoima. Miten karmea asia se voisi olla. Ei kovin kauas tarvitse Suomesta mennä, kun esimerkiksi hautajaiset ovat mielenosoituksia ja vihanlietsontatilaisuuksia.

Maahanmuuttajat muodostavat omia yhteisöjään, jotka luovat turvaa.

– Se on oikeutettua, mutta kääntöpuolena yhteiskuntaan liittyminen hidastuu. Ei tarvitse omaksua kaikkia suomalaisia tapoja, mutta pitää ymmärtää, miksi Suomessa tuodaan kuusi sisään jouluna.

Lue myös: Avun kirja-arvostelut ja tarinat kirjailijoista

Vakaana kristittynä Aalto ei pidä islamia uhkana. Hän muistuttaa, että osa islamilaisista maista on suhteellisen suvaitsevia ja että osa kristityistä liikkeistä kuvittelee olevansa ainoita oikeassa olevia.

– Mikään asia ei edisty sillä, että kootaan hirveä määrä samanmielisiä yhteen. Edistyminen lähtee hedelmällisestä vastakkainasettelusta. Erilaisuus ei ole uhka, eikä se ole keneltäkään pois. Se voi olla mahdollisuus.

Aalto arvioi, että eri kulttuurien välisissä kohtaamisissa suomalaiset saattavat olla heti ensimmäiseksi valmiita luopumaan kristillisestä uskosta.

– Se tuntuu surulliselta. Usko voisi olla voima ja pohja, jolla seisoa. Sen varassa voisi suhtautua myönteisesti myös muihin.

Ei ole asiaa, jota ihmiset eivät osaisi pilata.

– Kristityissä on tiukkapipoja, jotka sanovat: tule sellaisena kuin olet, mutta muista olla samanlainen kuin me. Joillekin kristityille olennaista on tuomitseminen, ei ymmärtäminen eikä rakastaminen.

Lue myös: Kiusaaminen jättää elinikäiset arvet

Toisenlaisuuden Marja-Sisko Aalto on totisesti saanut itse kokea. Hän kävi läpi sukupuolenkorjausprosessin ollessaan pitkälti yli viidenkymmenen.

Jo kolmevuotiaana hän ihmetteli, miksei hän saa lähteä ulos hameessa niin kuin muutkin tytöt.

Hän eli miehenä, meni naimisiin, sai kolme tytärtä, pääsi kirkkoherraksi Imatralla ja sai Kuopiossa rovastin arvonimen.

– Olen joutunut elämään sen helvetin, että olen väärässä kropassa. Ja oikeastaan olen osittain vieläkin. Eihän tämä iso kokoni muutu mihinkään. Olen oppinut hyväksymään tilanteen, ja onhan naisiakin erilaisia. Saan nyt elää naisena avoimesti.

Aalto huomauttaa, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. On transihmisiä ja muunsukupuolisia.

Odotus oli pitkä. Jos korjausta ei olisi tehty, missä Aalto olisi nyt?

– En tiedä, olisiko minua enää. En minä olisi itselleni tehnyt mitään, mutta henkisen jaksamisen rajat olisivat voineet tulla vastaan.

Aallon mukaan moni transsukupuolinen leikkii hengellään, koska elämä on niin rankkaa: harrastaa extremelajeja, hurjastelee autolla ja käyttää päihteitä. Itsemurhariski on suuri.

– Olen käynyt muutaman transihmisen sairasvuoteen vierellä itsemurhayrityksen jälkeen. Ne ovat raskaita hetkiä. Miksi ihmisellä ei ole tilaa olla oma itsensä?

Lue myös: Katariina Souri löysi itsensä: muunsukupuolinen

Aalto jäi eläkkeelle notaarin tehtävästään vuosi sitten. Eläkeläisen aamut alkavat varhain. Hän menee keittiöön, antaa ruokaa kissoille Erkille ja Idalle, levittää pöydälle Savon Sanomat ja Helsingin Sanomat. Erkki osallistuu sanomalehtikatsaukseen hyvin arvokkaasti.

Aalto laittaa aamiaisen itselleen ja puolisolleen, vaikka puuronkeittäjänä onneton onkin.

Sitten hän päivittää Facebookin. Facebook on ollut hänelle tärkeä, seuraajia on yli 2 100. Vuosien ajan hän on saanut viestejä, joissa on kysytty sukupuolenkorjauksen yksityiskohdista ja kerrottu tunteista.

– Omat kokemukseni ovat kymmenen vuoden takaa, ja sen jälkeen käytännöt ovat kehittyneet. En siis voi antaa käytännön neuvoja, mutta aina voin kannustaa ja rohkaista.

Viestejä on tullut myös kirkon työntekijöiltä, papeiltakin, jotka kokevat olevansa vankeina väärän sukupuolen kehossa. Se on yllättänyt. Aalto kuvitteli olevansa kirkon piirissä ainoa.

Koskaan ei pidä menettää toivoaan.

– Ei kannata ruikuttaa ja ryhtyä kynnysmatoksi. Jos siihen ryhtyy, aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita pyyhkimään sinuun jalkansa.

Lue myös: Teologi Susanna Airola rakastui naiseen ja piti yllä kulisseja

Aalto on kasvanut valoisan kristillisessä ilmapiirissä Lappeenrannassa. Imatralla hän törmäsi jyrkkyyteen.

– Yllätyin reaktioiden voimakkuudesta ja siitä, miten tärkeä asia joillekin oli puuttua siihen, mitä muilla on housuissa.

Aalto oli kuvitellut ja odottanut rakentavaa suhtautumista.

– Jokaisessa kokouksessa seurakunnan hallintoelimissä käytettiin paljon aikaa keskusteluun, jossa minun todettiin olevan kauhea taakka seurakunnalle.

Aalto oli paikalla näissä kokouksissa ja kuuli kaiken. Moni työtoveri kieltäytyi yhteistyöstä. Saneltiin kummallisia ehtoja.

Aalto lähti Imatralta ja haki työpaikkaa useista seurakunnista Helsingissä, mutta työhaastatteluihin ei koskaan pyydetty. Muiden alojen paikkoihin kutsuja tuli.

Kahdesti hän oli työttömänä. Jo ennen sukupuolen korjausta avioliitto oli päättynyt eroon.

– Minun kanssani eläminen oli varmasti vaikeaa.

Aika kului. Nyt Aalto elää entisen vaimonsa kanssa uudestaan.

– Emme halunneet rekisteröidä parisuhdetta, koska koiranpentuja ja autoja rekisteröidään.

Kirkko ei hyväksy mies- ja naisparien vihkimisiä. Todennäköisesti kirkko nyt odottaa, miten maallinen oikeus linjaa asian.

Aallolla on papin oikeudet. Hän toisinaan siunaa mies- ja naispareja. Ei vihi, koska haluaa olla kirkolle uskollinen.

– Kyllä minuun sattuu, että en pääse entisen vaimoni kanssa vihille kirkossa. Haluaisin solmia avioliiton ”Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa”. Maistraatissa pääsisin. Se on sama juridisesti, mutta ei henkisesti.

Korkeasta verenpaineesta kärsivä Aalto rakastaa metsiä. Erityisesti valoisia mäntymetsiä, joissa on kumpuilevuutta ja kalliota. Jos runkojen takaa pilkahtaa vettä, kokemus on täydellinen.

Hän käpsehtii puolisonsa kanssa ja pysähtelee katsomaan kasveja. Toisinaan he vaeltavat pitkiä matkoja ja kiusoittelevat toisiaan sienien nimillä. Oi, tätä velttonääpikän ja limanuljaskan eloa!

Kuten me kaikki, Aalto suree ilmastonmuutosta. Hiihtokelit harvenevat, vesi Kallavedessä on liian matalalla.

– Mie oon perusoptimisti. Uskon ja toivon, että ihmiskunta tulee järkiinsä. Tosin historia opettaa, että ei tule järkiinsä. Yleensä ihmisen reaktiot tulevat niin myöhässä, että toimenpiteiden pitää olla rajuja. Ehkä pitää mennä pahemman kautta.

Papilta on pakko kysyä. Eikö pelastuksen nyt voisi laskea Jumalan harteille?

– En osaa jättää kaikkea Jumalan huoleksi. Käsitykseni mukaan hänen maailmanhallintaansa kuuluu, että hän käyttää meitä ihmisiä. Eri alojen ammattilaiset ovat tavallaan Jumalan palveluksessa tekemällä omaa työtään.

Seitsemän kirjaa kirjoittanutta ihmistä voisi jo kutsua kirjailijaksi. Aalto itse empii ja vasta opettelee käyttämään titteliä.

– Olen tehnyt elämäntyöni pappina. Siitä minut muistetaan, ja kirkko on muistanut rovastin arvolla. Toivon, että minut muistetaan puolisona ja vanhempana. Toivottavasti olen isovanhempana ollut ihminen paikallaan.

Vaikka Aalto savustettiin aikanaan kirkkoherran tehtävästä, se ei jättänyt katkeraksi. Hän käy usein kirkossa sydämensä halusta ja laulaa kauniilla äänellään. Mutta tekisi mieli olla siellä edessä alttarilla laulamassa isän, pojan ja pyhän hengen nimeen.

– Uskon, että mie oon sellainen hupsu, josta Jumala pitää huolen. Kristillinen usko on elämän voima, sen myönteisessä ja rakentavassa mielessä. Minun uskoni ei ole niin tiukasti napitettu, että näkisin tärkeimmäksi toisten tuomitsemisen, Marja-Sisko Aalto sanoo.