Työskentelin presidentin kanslian lehdistöpäällikkönä Tarja Halosen ensimmäisellä presidenttikaudella. Huomasin, että jos nainen tietää mitä tahtoo, häntä kohdellaan eri tavoin kuin miestä. Jämäkkää naista pidetään hankalana, kun taas jämäkkä mies on vain jämäkkä, ja saakin olla.

Arvostan Halosta. Hän pystyi luomaan maailmanpoliitikkoihin sellaisia suhteita, joihin vain harva pystyy.

Kasvoin Helsingin Siltasaaressa, se oli siihen aikaan työläiskaupunginosa. Opin suomen kielen pihalla suomenkielisiltä kavereiltani, vaikka kotona puhuttiin vain ruotsia. Minusta suomi on tosi kaunis kieli, kauniimpi kuin ruotsi.

Kesät vietimme saaristossa äidin ja veljieni kanssa. Pellingin Herrskär on minulle rakas, meillä oli siellä vuokramökki yli 40 vuoden ajan.

Venetaksi haki meidät Siltasaaresta 1. kesäkuuta, ja isäkin oli viikonloppuisin ja lomillaan kanssamme maalla. Silloin tällöin Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä tulivat samalla veneellä.

Oli ihanaa olla saaressa koko kesä. En kaivannut kaupunkiin. Saaressa oli kavereita, ja siellä oltiin aina paljain jaloin. Oli kauheaa, kun tuli syksy ja piti laittaa kengät jalkaan.

Kuusitoistavuotiaana päätin lopettaa koulun. Vanhemmat olivat onnettomia, mutta pidin pääni. Lopetin syksyllä ja menin keväällä töihin. Seuraavana syksynä päätin taas jatkaa koulunkäyntiä, koska tajusin, että haluan toimittajaksi.

Töitä suorastaan tyrkytettiin 1970-luvun lopussa, ja sain Yleisradiosta vakipaikan liian nopeasti. En sitten valmistunutkaan toimittajaksi.

En suosittele kenellekään opintojen jättämistä kesken. Sitä on ollut vaikea perustella omille lapsille.

Käyn paljon teatterissa. Joskus pohdin, onko se jotakin pakoa – mutta ei se ole, se on vain nautintoa. Rentoudun teatterissa. Nyt odotan, että pääsen katsomaan I det stora landskapetin, näytelmän, jossa Svenska Teaternin näyttelijät näyttelevät yhdessä kehitysvammaisten kanssa. Se on saanut valtavan hyvät arvostelut. Sellaista pitäisi olla enemmän!

Kova paikka oli, kun sain potkut kirjakustantamo Bonnierilta. Rakastin työtäni viestintäjohtajana, oli ihanaa olla edistämässä kirjallisuutta.

Toki olin henkisesti varautunut tilanteeseen, mutta oli pettymys, että minut junailtiin ulos tosi ikävällä tavalla. Ajattelin silti, että kyllä tästä vielä noustaan.

Yllätyksenä tuli, miten kauan kesti löytää uusi työpaikka 57-vuotiaana.

Irtisanomisten jälkeen päätin pitää yllä rutiineja. Nousin aamulla aikaisin, kävin usein päiväleffassa, pidin huolta kunnostani enkä heittäytynyt pois muiden rytmistä. Onneksi sinä talvena oli paljon lunta. Hiihdin usein.

Iloitsen uudesta rakkaudesta. Asun Sixten Korkmanin kanssa. Rakkaus on läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kun kypsässä iässä löytää elämänsä rakkauden, sitä osaa vaalia. Haluan rakastaa ja osoittaa kunnioitusta paitsi rakkaitani myös muita ihmisiä kohtaan.

Perhe on laajentunut, se on iso yhteisö, johon kuuluvat omat lapseni ja Sixtenin lapset. Olen päättänyt jäädä eläkkeelle vuoden alussa. Odottelen innokkaasti sitä vapautta.