Arjessa on uudenlaista väljyyttä, ja se tuntuu hyvältä. On aikaa hengitellä, ajatella ja lukea eikä tarvitse suorittaa mitään. Rasituksen ja levon suhde alkaa olla tasapainossa.

– Tuntuu hyvältä, että ehdin nyt nukkua ja palautua tarpeeksi, Riitta Havukainen sanoo.

Näyttelijä jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle Helsingin Kaupunginteatterista, jossa hän työskenteli vuodesta 1986. Riitta ei kuitenkaan jätä työntekoa kokonaan, vaan hän aikoo muun muassa lukea äänikirjoja sekä tehdä suosittuja Hansu ja Pirre -keikkoja ja muita freelancetöitä. Yleisradion suosittuun Paratiisi-­tv-sarjaankin saatetaan kuvata lisää kausia.

Fyysinen, iltapainotteinen työ on vuosien varrella vaatinut veronsa, joten työn väheneminen tuntuu Riitasta vapauttavalta.

– Tämä on raskas elämäntapa. On ihanaa, kun töitä on sopivan vähän. Kun niitä on paljon, voin vain miettiä, miten jaksoin tätä aikoinaan pienten lasten äitinä.

Näyttelijän ammatissa hyvä perus- ja lihaskunto ovat jaksamisen edellytys. Riitta on ollut nuoresta asti kova liikkumaan. Lumen tuloon saakka hän polki sähköpyörällään Oulunkylästä teatterille Kallioon ja takaisin aina, kun mahdollista. Talvella Riitta hiihtää Paloheinän laduilla. Paratiisi-sarjaa varten hän treenasi salilla personal trainerin johdolla, koska halusi näyttää uskottavalta poliisin roolissa.

– Näyttelijän työssä instrumenttia ei voi vain ottaa kotelosta, kuten trumpettia. Kun työvälineenä on koko elimistö, siitä on pidettävä todella hyvää huolta. Olen kiitollinen kaikista ihanista töistäni, mutta iloitsen myös siitä, ettei minun tarvinnut jäädä eläkkeelle ihan romuna.

Kehonhuolto on tärkeä osa näyttelijän arkea. Teatterin luontaisetuihin kuuluvat muun muassa fysioterapia, osteopatia ja voice massage sekä työkykyä edistävät ja ylläpitävät pilates- ja joogatunnit. Teatteriesitys vaatii Riitalta aina niin lämmittelyä kuin palautteluakin.

– Näytös on urheilusuoritus, jossa tarvitaan sekä lihaskuntoa että aerobista kestävyyttä. Myös ääntä pitää vaalia ja huoltaa. Ennen esitystä verryttelen, ja sen jälkeen teen kehoa sekä ääntä palauttavia harjoituksia.

Erityisen tärkeää Riitalle on aktivoida autonomista hermostoa säätelevää vagushermoa. Jo muutama syvä, rauhallinen hengitys helpottaa stressitilaa ja palauttaa kehoa.

– Hyvä kotikonsti on maata lattialla selällään, koukistaa jalat ja viedä niitä kehon puolelta toiselle. Lisäksi voi tehdä hengitysharjoituksia tai hyräillä. Tunnen, miten verenpaine ja syke laskevat, kun vagushermo aktivoituu.

Hevoset ovat vetäneet Riitta Havukaista aina taianomaisesti puoleensa. Kun Riitta oli lapsi, hänen perheellään oli tapana vuokrata kesämökki joka vuosi eri puolelta Suomea. Lähes aina lähellä oli maalaistalo, jossa oli hevosia. Riitta ja hänen siskonsa ratsastivat pelottomasti pitkin milloin mitäkin maantietä pelkillä ajo-ohjilla.

Ratsastukseen on välillä tullut taukoja, mutta hevosten vetovoima ei ole laantunut. Nykyään Riitta ratsastaa ympäri vuoden kirkkonummelaisella tallilla kahdesti viikossa.

– Ratsastamisessa on jotain maagista, mitä ei saa muualta. Kun hevoselle on hyvä, se hyväksyy ihmisen sellaisena kuin on. On hienointa maailmassa, kun hevonen vastaa johonkin, mitä sille kehonkielellä viestitän. Ja onhan ratsastus myös hirveän hyvää urheilua.

Riitan mielestä ratsastuksessa on jotain meditatiivista. Hevosen avulla hän saa itseensä yhteyden, joka maadoittaa ja kohottaa yhtä aikaa.

– Ratsastaessa unohdan kaiken muun, jopa omat lapseni, Riitta sanoo ja nauraa.

– Hevoset ovat opettaneet minulle herkkää läsnäoloa. Hevosen ja minun väliin ei pääse mikään.

Ratsastamisessa on samaa kuin näyttelemisessä, jossa pitää olla vuorovaikutuksessa vastanäyttelijän kanssa ja antaa tilanteiden elää pakottamatta.

– Vaatii herkkyyttä olla hetkessä ja ottaa vaikutteita toisesta ilman, että runnoo omia ajatuksiaan läpi. Aivan kuten hevosten kanssa, elämässä kannattaisi muutenkin kuunnella enemmän toisia kuin olla itse äänessä.

Muutama vuosi sitten Riitta teki itselleen uudenvuodenlupauksen, että opettelee kaksi tärkeää kirjainta. Hän alkoi sanoa enemmän ei asioille, joita ei itse oikeasti halua.

– Se on ollut todella keskeinen oivallus henkisen hyvinvointini kannalta. Olen luonut omat rajani, mikä on tuntunut vapauttavalta. Ne olisi kannattanut vetää jo aiemmin, vaikka en ole koskaan varsinainen miellyttäjä ollutkaan.

Riittaa on kaihertanut etenkin se, miten hänet on julkisuudessa haluttu lokeroida tiettyjen ominaisuuksien perusteella.

– Olen muutakin kuin ikäni ja sinkkuuteni. Minua ärsyttää oletus, että kaikki yksineläjät pyrkivät parisuhteeseen, ikään kuin ihminen olisi jotenkin vajavainen ilman. Minä en pyri. En ole Tinderissä enkä tavoittele muutosta.

Hän ei myöskään pyri näyttämään ikäistään nuoremmalta. Ikääntyminen on luonnollista eikä Riitta aio hävetä sitä. Hän kylläkin puhuu suoraan vanhenemisesta, koska ei voi sietää kiertoilmaisuja.

– Iän karttuminen nähdään usein miinusmerkkisenä. Se, ettei naiselta muka saisi kysyä ikää, alleviivaa ajatusta, että vanhenemisessa olisi jotain pahaa. Miksi haluaisin näyttää ikäistäni nuoremmalta? Sehän tarkoittaisi, etten ole elänyt!

– Naisilta vaaditaan elämänkokemusta ja -viisautta, mutta se ei saisi näkyä. Sehän on paradoksi. Miksei miehille koskaan sanota, että oletpa hyvin säilynyt?

Vanheneminen ei ole pelkkää luopumista, mutta vuodet tuovat väistämättä muutoksia. Riitan mielestä ikä ei pelkkä numero, kuten nykyään tavataan niin usein sanoa.

– Se on puppua! Fyysiset rajat tulevat vastaan, en jaksa asioita samalla lailla kuin nuorena. Palautuminen on hitaampaa. Muutumme iän myötä myös henkisesti. Sydämeni ei todellakaan käy rippikoulua. Eletty elämä ei kuitenkaan ole kuonaa, vaan se tuo viisautta ja perspektiiviä.

Riitta sanoo, että meitä muovaa kaikki kokemamme, myös vastoinkäymiset. Esimerkiksi erot ovat opettaneet hänelle, että kaunaa ei kannata kantaa.

– Olen oivaltanut, että kannattaa antaa anteeksi. Jos jää katkeruuden kuonaan ja myrkkyyn muhimaan, pilaa oman elämänsä. Kantamalla kaunaa satuttaa vain itseään.

Aina eteenpäin meneminen ei ole ihan helppoa, mutta pimeydessä kannattaa etsiä valoisia asioita. Niitä löytyy Riitan mukaan aina. Usein vastoinkäymiset ovat myös mahdollisuus.

– Yritän löytää uuden suunnan sen sijaan, että löisin päätä seinään. Vaikka en ole uskonnollinen, koetan miettiä, mikä tilanteessa on siunauksellista ja mitä hyvää voin löytää sen kautta.

Kahvilassa Riitta tilaa suodatinkahvia, koska suodattamaton espresso voi nostaa kolesteroliarvoja. Verenpaineensa hän pitää kurissa välttämällä suolaa. Hyvinvointi kiinnostaa Riittaa, hän käyttää paljon aikaa ravinnon ja terveyden yhteyksien tutkimiseen.

– Minua kiinnostaa etenkin, miten ravinnolla voi vaikuttaa kolesteroliin ja verenpaineeseen. Yritän pitää veriarvoni kurissa luomumenetelmillä. Tuo vapautta, kun ei ole lääkepurkin vanki. Olen päivittäin kiitollinen siitä, että olen terve, jaksan ja pystyn. Terveyteen ei aina pysty vaikuttamaan itse.

Riitta elää kaikin puolin terveellisesti: liikkuu paljon, ei juo eikä polta eikä syö punaista lihaa. Hän ei kuitenkaan puhu kurinalaisesta elämäntavasta, koska hänen ei erityisesti tarvitse pitää itseään kurissa.

– Elämäntapani on luonnostaan terveellinen. En pakota itseäni mihinkään eikä minun tarvitse kieltää itseltäni mitään. Minun ei vain tee mieli syödä pippuripihviä, hampurilaisia, pizzaa tai makkaraa.

Sen sijaan Riitta syö paljon kasviksia, kalaa ja kanaa.

– Kun bongaan, että jollain kasviksella on tietynlaisia terveysvaikutuksia, menen heti ostamaan sitä isot määrät. Syön paljon vaikkapa granaattiomenaa tai parsakaalia, kunnes kyllästyn siihen.

Riitta ei ota syömisestä stressiä, sillä kohtuus kaikessa. Hän ei himoitse karkkia, pullaa tai pikkuleipiä, mutta herkuttelee aika ajoin vegaanisilla jäätelöillä ja suklaalla.

– Minun herkkuni ei tarvitse olla epäterveellinen. Esimerkiksi hyvä omatekoinen smoothie käy herkusta.

Kolme ja puoli vuotta sitten Riitta päätti kokeilla elämää ilman alkoholia. Sen käyttö ei ollut hänelle ongelma, mutta eteen tuli paljon tilanteita, joihin kuului vaikkapa lasillinen kuohuviiniä. Hän päätti vaihtaa viinin yrttiteehen.

– Tissuttelusta oli tullut minulle tapa. Kun tulin näytöksestä kotiin, minulla oli rutiinina suhauttaa viinitonkan hanaa ja rentoutua lasillisen äärellä. Nyt suhautan vedenkeitintä.

Ensin Riitta oli lähinnä ”sober curious” ja päätti tutkailla, millaista olisi olla ottamatta lasillistakaan. Päätöksestä tuli pysyvä.

– Vanhemmiten elimistö ei kestä alkoholia samalla tavalla kuin nuorena, enkä edes halua, että kestäisi. Minulla ei ole tarvetta testata sietokykyäni. Myöskään sosiaalisuuteni ei ole kärsinyt, sillä minun piireissäni ei lähdetä ryyppäämään.

Muutoksella on ollut paljon myönteisiä vaikutuksia.

– Alkoholin jättäminen paransi elämääni todella monella tavalla. Unenlaatu ja mieliala kohenivat, ja tietynlainen hormoneihin liittyvä alakulo jäi pois. Sekä fyysinen että henkinen vireystilani paranivat. Ihoni ja hiukseni voivat paremmin, kun alkoholi ei kuivata niitä.

Paino tai sen hallinta ei ollut Riitalle syy lopettaa alkoholin käyttöä, mutta hän tietää, että alkoholi voi myös kerätä rasvaa vyötärölle. Riitta itse on pysynyt samoissa mitoissa jo pitkään eikä hänen tarvitse kieltäytyä mistään ruoista.

Riitalle tuovat hyvinvointia myös läheiset ihmissuhteet eli perhe ja ystävät. Riitalla on kolme aikuista lasta: näyttelijä-käsikirjoittaja Katariina Havukainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Santtu Salminen ja bonuslapsi, näyttelijä-muusikko Roope Salminen. Riitta ja lapset kokoontuvat ehtiessään yhteisen ruokapöydän ääreen Riitan tai Katariinan luona.

– Lasteni puolisoissa on vegaaneja, joten minusta on kiehtovaa katsella kasvisvaihtoehtoja ja tutkia, mistä saa proteiinia. Kasvisruokaa on myös kiva tehdä.

Roopen 2,5-vuotias poika Evald on Riitan ensimmäinen lapsenlapsi.

– Isoäitiydessä aion aktivoitua nyt, kun aikaa on enemmän. Ettei käy niin, että yhtäkkiä kaveri menee jo inttiin. Haluan luoda häneen suhdetta ja olla vanhemmille avuksi.

Kirjoja rakastava, lukupiirissä käyvä Riitta aikoo myös lukea lapselle ja ”tuputtaa lukemista kyllästymiseen asti”.

– Kun lapsille luetaan paljon, siitä tulee osa elämää. Kirjat ovat väline maailmaan ja mielikuvitukseen.

Ja sitten on vielä Hannu. Kun Riitta palaa iltaisin paritalokotiinsa, pimeyteen piirtyy kahden pitkän korvan siluetti. Jo 11-vuotias kaniherra on paitsi charmantisti harmaantunut äreä leskimies, myös hyvin perso herkuille.

– Hannulla on sama heikkous kuin Juha Miedolla. Kani nimittäin rakastaa mämmiä. Jos oikein hyvin käy, Hannu antaa minun ottaa hänet syliin ja paijata. On mukavaa, että kotona on elollinen olento, jolle puhua. Hän ei väitä vastaan, mutta saattaa joskus murahtaa – ja kuorsata.