Maanantaina lapsenlapset tulevat hoitoon, tiistaina on vapaaehtoistöitä ja keskiviikkona hallituksen kokous. Vaikka kiivaimmat työvuodet ovat jo takana, kalenteri on yhä täynnä. Ihminen saattaa suorittaa elämäänsä, vaikka voisi viimein höllätä. Miksi näin käy?

– Työskeskeisessä yhteiskunnassamme suorittajan rooli jää herkästi päälle. Siitä voi olla vaikea pyristellä pois, sillä ihminen ei aina edes huomaa suorittavansa, sanoo työ- ja organisaatiopsykologi ja tietokirjailija Pekka Järvinen. Hän on kirjoittanut tietokirjan eläkkeelle siirtymisen iloista ja haasteista.

Nykyisin suorittamisella on kielteinen kaiku. Käsite kytkeytyy työelämän kovenemiseen, stressiin ja loppuunpalamiseen. Mikä avuksi, jos tunnistaa itsessään väsyneen suorittajan vielä seniori-­iässä?

– Aivan aluksi kannattaa tyhjentää kalenteri. Viikkoon voi jättää tarkoituksella kaksi täysin tyhjää päivää, jotka on pyhitetty oleilulle. Noina päivinä voi katsella rauhassa ympärilleen, kuulostella itseään – ja pohtia, mikä saa juoksemaan ympäriinsä, vaikka mikään ei pakota.

Eläkeläinen saattaa siis jatkaa samaa kilpajuoksua kuin työelämässäkin. Toisaalta uusi elämänvaihe voi myös laukaista sen. Kun työ jää taakse, muutos entiseen voi olla niin suuri, että se tuntuu avioeron kaltaiselta kriisiltä.

– Ahdistaa, kun raamit, vastuut ja tutut ihmiset katoavat päivistä. Ahdistusta ja levotonta oloa puretaan touhuamiseen, joka herkästi lipsuu suorittamisen puolelle, Pekka Järvinen selittää.

Ihminen saattaa suojella psyykeään pitämällä itsensä kiireisenä. Kun viimein on aikaa pysähtyä ja pohtia mennyttä sekä tulevaa, mieleen voi pulpahdella vaikeitakin asioita, joiden työstämiseen ei ollut aikaa aiemmin.

– Piispa Irja Askola on kertonut, että hän ahdistui eläkkeelle jäätyään. Tuolloin hänellä oli aikaa miettiä esimerkiksi itseensä kohdistunutta vihapuhetta.

Jos huomaa, että pakoilee menneisyyden mörköjä tai tapahtuneen elämänmuutoksen käsittelyä ja vie itsensä äärirajoille sen vuoksi, juttelu läheisten tai ammattilaisen kanssa voi auttaa.

– Touhuamisella voi toisaalta olla paikkansa, jos vaihtoehtona on viinan juominen tai muu itseä vahingoittava käyttäyttyminen, Järvinen sanoo.

Kulttuurissamme arvostetaan työssä­käyviä ihmisiä. Työteliäisyyttä odotetaan myös sivuun siirtyneiltä: ihanteena on aktiivinen eläkeläinen.

– Kun vanhempani jäivät eläkkeelle, heille ojennettiin kävelykeppi. Nykyisin odotukset ovat toisenlaiset, sillä eläkeläiset ovat aiempaa paremmassa kunnossa. Ihminen saattaa alkaa haalia vapaaehtoistöitä, luottamustehtäviä ja harrastuksia vain osoittaakseen, että on mallieläkeläinen eikä suinkaan vielä vanhus, Pekka Järvinen sanoo.

Suorittamisen taustalla voi myös piillä lapsuudessa omaksuttu malli, jossa rakkautta ja hyväksyntää ei ole saatu ehdoitta, vaan se on pitänyt ansaita erilaisilla suorituksilla. Oravanpyörän jälkeen ihminen voi tuntea olonsa turhaksi. Mitä virkaa minulla enää on, kun kukaan ei kiitä hyvin tehdystä työstä?

– Itseen kohdistuvat odotukset olisi hyvä päivittää. Kenen hyväksyntää ja rakkautta vielä haen?

Jos on juossut lapsesta asti rastilta toiselle, vasta täydellinen romahdus saattaa pysäyttää.

– Jotkut luopuvat jatkuvasta touhuamisesta vasta, kun uupumus ja masennus iskevät. Vasta sitten on peruste sanoa ei.

Suorittaminen voi myös olla vahva osa omaa persoonaa. Ylitunnolliset, vahvasti vastuuntuntoiset eivät kehtaa kieltäytyä, kun heitä pyydetään lapsenvahdiksi tai avuksi milloin mihinkin, vaikka ei jaksaisi tai huvittaisi.

Eläkeiässä tällainen taipumus voi kuormittaa uupumuksen partaalle etenkin, kun nykykulttuurimme vaalii osallistuvaa isovanhemmuutta.

– Oletetaan, että isovanhemmat hoitavat lapset sillä aikaa, kun lasten vanhemmat rentoutuvat Thaimaassa. Yhteiskunnassamme ei puhuta siitä, kuinka moni isovanhempi uupuu lastenlasten hoidon takia, Järvinen sanoo.

Hän kehottaa vastaamaan seuraavalla kerralla ikävältä tuntuvaan avunpyyntöön rehellisesti, esimerkiksi: ”Ei minulla oikeastaan ole mitään, mutta ajattelin vaan olla nyt rauhassa.”

– On suorastaan tabu puhua tähän tapaan. Meidän kannattaisi kuitenkin arvostaa tällaista tervettä itsekkyyttä.

Viimeistään eläkeiässä ihmisen olisi hyvä opetella itsenäiseksi eli olemaan välittämättä turhista odotuksista sekä elämään täysillä omannäköistä elämää.

– Olemme riippuvaisia muista ihmisistä, mutta samalla pitäisi löytää oma tie. Tämä jännite on läsnä läpi koko elämän, Pekka Järvinen sanoo.

Kun kadulla törmää eläkeläistuttuun, on tapana kysyä, mitä tämä on puuhaillut. Voiko eläkeläinen enää myöntää, että ei ole oikeastaan tehnyt mitään erityistä?

– Ajatellaan, että ihminen hukkaa aikaansa, jos ei tee mitään. Pitää olla tarpeeksi itsetuntoa, jotta voi kertoa tutulle, että tykkää juoda aamuisin rauhassa kahvia ja jossain välissä vähän ulkoilla.

Pelkkä joutenolokaan ei tee välttämättä hyvää, jos samalla eristäytyy muista. Pitäisi löytää kultainen keskitie, käydä pyörähtämässä välillä ihmisten ilmoilla ja altistaa itsensä satunnaisille kohtaamisille.

– On jännittävää, kuinka paljon pienikin juttutuokio antaa itselle virtaa. Siinä tapahtuu jotain ihmeellistä.

Asiantuntija: työ- ja organisaatiopsykologi, tietokirjailija Pekka Järvinen.