Tuskin on kenellekään uutinen, että pysyvästi pienempää painoa ei ole mahdollista saavuttaa ilman pysyviä muutoksia ruokailu- ja liikuntatottumuksissa. Vain niiden avulla voidaan vähentää ravinnon energiamäärää ja lisätä energiankulutusta.

Jokaiselle ylikiloja kantavalle lienee myös selvää, että laihduttamisesta olisi hyötyä. Olo virkistyisi, askel kevenisi ja monien vakavien sairauksien riski vähenisi.

Silti ylipainoisia on yhä enemmän. Suomessa normaalipainon ylittää melkein kaksi kolmasosaa aikuisista miehistä ja yli puolet naisista. Useampi kuin joka neljäs yli 30-vuotias on merkittävästi lihavia, eli ylipainoa on vähintään 15 kiloa. Miksi valistus ei mene perille?

– Tieto ja järki yksin eivät ohjaa toimintaamme, vaan päätöksiimme vaikuttavat myös muun muassa toiveet, halut ja tunteet. Ruoka, jos mikä, on ladattu psykologisilla merkityksillä. Syöminen ei ole pelkkää ravitsemusta, vaan myös suuri nautinto ja sosiaalinen tapahtuma, sanoo psykologian tohtori, syömiskäyttäytymiseen perehtynyt psykoterapeutti Susanna ­Anglé.

– Ei ole hyötyä sanoa ylipainoiselle, että hän syö liikaa ja lihavuus johtuu siitä. Olennaisempaa olisi pohtia, miksi hän syö liikaa ja mikä häntä estää liikkumasta riittävästi.

Joka tuutista tursuava tieto myös hämmentää. Yksi asiantuntija väittää, että laihtuakseen on jätettävä hiilihydraatit pois ja toinen päinvastaista. Kaikki eivät edes halua kumartaa auktoriteetteja. He ärsyyntyvät, kun joku neuvoo, mitä ja miten pitäisi syödä.

– Myös painokeskeisyys ja jatkuva paine laihduttamiseen voivat ärsyttää. Itsepähän läskini kannan, tuhahtaa moni.

Susanna Anglén mielestä ravinnosta on tullut niin iso numero, että se ajaa yhä useamman neuroottisuuteen. Ruokaa ajatellaan ja syömistä tarkkaillaan jo liikaa. Tämä vie helposti siihen, että päivällä syödään niukasti ja illalla ahmitaan. Jatkuva ruoan ajatteleminen myös lisää mielitekoja. Rennompi ote saattaisi tasapainottaa ruokarytmiä ja kenties vähentää ylensyöntiä, mikä voisi näkyä puntarissa.

– Terveydenhuollossa ajatellaan usein, että ihmisen olisi hyvä laihduttaa ja siirtyä sitten painonhallintaan. Tämä kuulostaa siltä kuin kyseessä olisi tekninen toimenpide, mutta se ei mene niin. Aluksi kehon mekanismit tulkitsevat, että käynnissä on nälänhätä. Myös psyyke vastustaa, ettei saa syödä tarpeeksi eikä herkutella – ja kiellettyjä ruokia mielii entistä enemmän, Anglé selittää.

– Siksi voisi olla viisaampaa aloittaa laihduttaminen painonhallinta-ajatuksesta, ettei paino ainakaan nousisi lisää. Mitä jos lähtisi liikkeelle siitä, että löytäisi normaalimman tavan syödä? Jokinhan on pielessä, jos koko ajan lihoo. Ruokavaliossa voi olla jotain aivan turhaa, kuten Coca-Colaa aamujuomana tai suklaalevy joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Näistä tavoista voi päästä pienin muutoksin eroon ilman, että ryhtyy varsinaisesti laihduttamaan.

Tiukat laihdutuskuurit epäonnistuvat yleensä siksi, että mieli on kärsimätön ja mustavalkoinen. Jos lopetamme kerralla karkkien syönnin tai alamme yhtäkkiä tehdä joka ilta hikilenkin, ote herpaantuu usein nopeasti. Seurauksena voi olla hällä väliä -meininki, joka johtaa kilojen paluuseen ja lihomiseen entisestään.

– Maltilliset tavat ja pienet muutokset ovat pysyvämpiä etenkin, kun tiedostaa niiden muut terveyshyödyt. Olen sitä mieltä, että painonlasku tulee sivutuotteena, jos muut asiat motivoivat elintapojen kohentamiseen.

Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön professori, HYKSin lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen ei täysin tyrmää tiukkoja laihdutuskuureja, kunhan laihduttaja huolehtii, etteivät ne aiheuta vitamiinien puutetta tai lihaskatoa. Joillakin nopea pudotus toimii hidasta paremmin. Yksi vaihtoehto on ENE-dieetti eli erittäin niukkaenerginen dieetti, jossa ravintona käytetään muutaman viikon ajan kliinisiä laihdutusvalmisteita.

– Pussidieettivalmisteiden tärkein haitta on lihaskato, joten ne eivät sovi huonosti liikkuvalle tai iäkkäälle. Diabeetikkojen tulisi käyttää niitä ainoastaan lääkärin valvonnassa. Sen sijaan perusterve voi käyttää pussivalmisteita lyhyen aikaa omin päin. Olennaisinta on ymmärtää, että tällainen dieetti ei ole pysyvä ratkaisu, vaan lyhytaikainen ensiaskel kohti elämäntapamuutosta, Pietiläinen sanoo.

Jotta tiukka dieetti johtaisi pitkäaikaiseen hyötyyn, pitää varautua etukäteen siihen, että kuurin loputtua alkaa väkisinkin syödä enemmän. Kehon mielestä se on nimittäin välttämätöntä.

– Lihavuustutkimusten mukaan paino on laihduttaessa matalimmillaan 6–9 kuukauden jälkeen. Sen jälkeen se joko tasaantuu tai lähtee nousuun. Vielä vuoden paikkeilla ollaan tilanteessa, jossa keho voi yrittää hilata painoa ylöspäin. Jotta näin ei tapahtuisi, muutosten on oltava pysyviä.

Jos 100-kiloinen laihduttaa 80-kiloiseksi, hänen tulee jatkossa syödä 80-kiloisen tarpeen mukaan. Entisiin ruokailutottumuksiin tai kalorimääriin ei ole paluuta.

– Keho ei halua tätä myöntää, vaan tahtoo edelleen syödä kuin 100-kiloinen. Siksi pudotettujen kilojen pitäminen poissa on vaikeaa ja vaatii pitkällistä kamppailua.

Apuna voidaan käyttää lihavuudenhoitolääkkeitä. Ne säätelevät ruokahalua ja vähentävät nälkää. Ongelmana on lääkkeiden kallis hinta, sillä niistä ei saa Kela-korvausta.

– Käytössä on kolme lääkettä, joista yksi vähentää rasvan imeytymistä ja kaksi ruokahalua. Ne kannattaa ottaa puheeksi lääkärin kanssa, jos kallis hinta ei ole este, Kirsi Pietiläinen kertoo.

Viimeinen vaihtoehto on lihavuusleikkaus. Sitä voidaan harkita, jos painoindeksi on vähintään 35 ja lihavuuteen liittyy jokin sairaus, kuten diabetes tai verenpainetauti. Taustalla on oltava myös terveydenhuollon kanssa toteutettu lihavuuden hoitoyritys, jonka aikana muut keinot on todettu riittämättömiksi.

Perusterveellä leikkauksesta aletaan puhua vasta, kun painoindeksi on 40 tai enemmän.

Tavallisimmassa lihavuusleikkauksessa eli mahalaukun ohituksessa ohitetaan suurin osa mahalaukkua ja ohutsuolen alku. Syöty ruoka kulkeutuu yhden desilitran kokoisen ruokatorven alaosasta ja mahalaukun yläosasta muodostettuun pussukkaan ja siihen yhdistetyn ohutsuolen kautta suolistoon. Leikkauksen jälkeen isojen annosten syöminen ei enää onnistu. Paino putoaa noin 25 prosenttia alkuperäisestä.

– Laihtumisen pysyvyys edellyttää, että syömistottumukset muuttuvat pysyvästi. Sitoutuminen tähän on edellytys leikkaukseen pääsemiselle.

Lihavuutta voidaan hoitaa myös psyyke edellä, esimerkiksi jos siihen liittyy masennusta tai muita mielialahäiriöitä. Silloin apua kannattaa hakea lihavuuden hoitoon erikoistuneelta mielenterveyden ammattilaiselta.

– Psykoterapiassa kyse on yksinkertaistettuna siitä, miten voi muuttaa käyttäytymistään, jotta voisi paremmin. Tämä pätee myös lihavuudessa. Ammattilaisen tukemana voi hoksata, miksi aiemmat laihtu­mis­yritykset eivät ole toimineet. Lihavuuden yksi taustatekijä voi olla myös tunnesyöminen – se, että tapana on esimerkiksi palkita tai lohduttaa itseään ruoalla. Kyseessä on usein tiedostamaton pyrkimys säädellä tunteita syömisen avulla. Kun oivaltaa, mistä on kyse, voi opetella uusia keinoja käsitellä hankalia tunteita, Susanna Anglé sanoo.

Hänestä on erittäin valitettavaa, että lihavat joutuvat häpeämään painoaan ja saavat sen vuoksi tuomitsevia katseita. Tämä nostaa kynnystä hakea apua ja mennä liikuntapaikoille.

– Jos emme syrjisi, tuomitsisi ja halveksisi lihavia, vaan kaikki saisivat olla sellaisia kuin ovat, ihmiset motivoituisivat eri tavalla pitämään itsestään huolta. Väitän, että se johtaisi paino-ongelman vähenemiseen. Vastuu tästä on itse kullakin meistä. Voimme käyttäytyä kaikkia kohtaan kunnioittavasti, oli ihminen minkä painoinen hyvänsä.

Lue tästä sarjan edellinen osa: Kalorivyöry vie mukanaan: geeneillä yllättävä vaikutus lihomisalttiuteen

Tämä osa julkaistiin Avussa 39/2019. Sarjan viimeinen osa, laihduttajan tarina, Avun numerossa 41.

Lähteet: terveyskyla.fi, terveyskirjasto.fi, thl.fi