Kalorivyöry vie mukanaan: geeneillä yllättävä vaikutus lihomisalttiuteen
Terveys ja hyvinvointi
Kalorivyöry vie mukanaan: geeneillä yllättävä vaikutus lihomisalttiuteen
Lihavuus osa 1/3. Yhä useampi meistä on lihava. Normaalipainossa pysyminen ei ole nykyään helppoa, sillä aikaa kuluu yhä enemmän ruutujen ääreen jämähtäneenä ja herkkuja on tarjolla kaikkialla.
18.9.2019
 |
Apu

Kuten me kaikki hyvin tiedämme, läski ja liikakilot johtuvat siitä, että kaloreita saadaan ruoasta enemmän kuin keho tarvitsee. Elimistöllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varastoida ylimääräiset kalorit rasvakudokseen.

Istuva elämäntapa sekä rasvaisten ja sokeristen ruokien runsaus ovat johtaneet viime vuosikymmeninä siihen, että liikakaloreita tulee paljon herkemmin kuin ennen. Ylipainoisten määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1980.

– Kalorivyöryä on vaikea vastustaa. Toki valinnan mahdollisuus on olemassa, mutta normaalipainoa suosivia valintoja on nyky-yhteiskunnassa itse asiassa vähän. Siksi niitä on niin vaikea tehdä, sanoo Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön professori ja HYKSin lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.

– Sen takia lihominen ei ole tietyllä tavalla yksilön syy, vaan pikemminkin vika löytyy ympäristön ja kehon epäsuhdasta. Meidät on luotu erilaisiin oloihin kuin missä nykyisin elämme.

Geenit vaikuttavat lihomisalttiuteen – mutta toisin kuin usein kuvitellaan

Lihomisalttiuden taustalla on suuri joukko geenejä. Valtaosa niistä vaikuttaa syömiseen, ei niinkään aineenvaihduntaan, vaikka toisin usein kuvitellaan. 

– Suuren maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan ruokahaluun liittyvät geenit luovat geneettisen pohjan ruokahalullemme. Jos se on geneettisesti virittynyt vähänkin liian korkealle tasolle, ihminen syö liikaa ja lihoo. Lihavuus voi kulkea suvussa myös sitä kautta, että lihomista suosivat ruokailu- ja liikkumistottumukset siirtyvät usein sukupolvelta toiselle.

Kotoa voi saada mallin myös lohtusyömisestä, jolloin ruokaa käytetään stressin aiheuttaman huonon olon ja henkisen kuormittumisen helpotuskeinona. Usein sitä ei edes tiedosteta.

– Olisi kuitenkin hyödyllistä tunnistaa, mihin tarpeeseen hakee ruokaa. Syökö aitoon nälkään vai päästäkseen eroon jostakin epämiellyttävästä tunteesta? Avoimesta keskustelusta itsensä kanssa voi olla paljon hyötyä, Kirsi Pietiläinen sanoo.

Univajeella iso merkitys

Univaje kasvattaa riskin lihoa lähes kaksinkertaiseksi. Se kasvattaa koettua energiantarvetta, mikä ilmenee näläntunteen voimistumisena. Myös ravinto vaikuttaa uneen. Runsaasti rasvaa sisältävä ruokavalio johtaa unirytmin viivästymiseen. Kun uni-valverytmi häiriintyy tai yöuni lyhenee, ruokahalua säätelevän leptiinihormonin määrä pienenee ja ruokahalu kasvaa. Syvän unen puute aiheuttaa muutoksia insuliiniresistenssissä ja glukoosinsietokyvyssä, minkä seurauksena paino nousee.

Rasvamassan lisääntyminen aiheuttaa painetta kaulan ja nielun alueelle. Se voi johtaa uniapneaan. Uniapnea tarkoittaa vähintään kymmenen sekuntia kerrallaan kestäviä unen aikaisia hengityskatkoksia, jotka heikentävät unen laatua.

– Moni saattaa myös syödä silkkaan väsymykseen – hoksaamatta sitä itse. Väsyneenä tekee mieli juuri lihottavia hiilihydraatteja ja rasvaisia herkkuja. Umpiväsyneenä ei liioin jaksa liikkua.

Naisilla lihomiseen vaikuttaa lisäksi naishormonien toiminta: monet lihovat vaihdevuosien aikana estrogeenituotannon hiipuessa. Lisäksi jotkin sairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, sekä tietyt lääkitykset vaikeuttavat painonhallintaa ja saattavat nostaa painoa.

– Selvin yhteys on joillakin psyykenlääkkeillä, jotka kasvattavat merkittävästi ruokahalua. Tarvittaessa niiden ohessa voidaan käyttää lihavuudenhoitolääkkeitä, jotka estävät nälkää ja painonnousua.

Lihomisen estäminen on mahdotonta vain harvoin

Suurin syy lihomiseen on elintason nousu ja elintapojen muuttuminen: liian kaloripitoisessa ja jatkuvasti saatavilla olevassa ruoassa, liian isoissa ruoka-annoksissa, ruokailun epäsäännöllisyydessä, istumatyössä ja liikkumattomuudessa. Sen sijaan, että pyrähtäisimme lenkille, seikkailemme somessa tai tuijotamme tuntikaupalla tv-ohjelmia. Lihominen on hyvin harvoin niin väistämätöntä, ettei sille voisi tehdä itse mitään.

– Painon kertymisestä on turha syyttää ketään, koska se ei auta eikä johda laihtumiseen. Jos soimaamisesta olisi apua, tässä maassa ei olisi enää yhtään lihavaa, sillä kaikki lihavat ovat varmasti saaneet siitä osansa, Kirsi Pietiläinen sanoo.

Lihavuutta arvioidaan painoindeksillä. Lukemat 25–30 merkitsevät ylipainoa ja yli 30 lihavuutta. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu 72 prosenttia suomalaisista miehistä ja 63 prosenttia naisista ja jälkimmäiseenkin reilu neljännes suomalaisista aikuisista.

– Edellisen FinTerveys-tutkimuksen mukaan lihavien määrä näytti hetkeksi tasaantuneen, mutta tämän vuoden tuoreet luvut kertovat jälleen selkeästä noususta. Erityisen huolestuttavaa on lasten ja nuorten koko ajan kasvava lihavuus. Sille ei näy hetkeen loppua, sillä syynä on lasten liikkumattomuus.

Yhdysvalloissa lihavuus on suurin syy maksansiirroille

Valtaosa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta rasvaa kertyy myös vatsaonteloon ja sisäelimien sisälle. Sisäelinten rasvoittuminen on kaikkein haitallisinta. Esimerkiksi rasvamaksa altistaa sokeriaineenvaihdunnan häiriöille ja matala-asteiselle, jatkuvalle tulehdukselle sekä vaikuttaa veren rasva-arvoihin ja lisää veren hyytymistekijöitä. Pahimmillaan rasvamaksasta voi seurata maksakirroosi. Se on vakava sairaus, johon voi jopa kuolla.

– Yhdysvalloissa lihavuus alkaa olla suurin syy maksansiirroille. Suomessa ei vielä olla siinä tilanteessa, mutta meidän ongelmamme on, että monilla on sekä alkoholista että lihavuudesta johtuva rasvamaksa.

Suomessa tärkein lihavuussairaus on tyypin 2 diabetes. Jos painoindeksi on keski-iässä yli 30, diabeteksen vaara on normaalipainoisiin verrattuna yli kymmenkertainen. Samansuuruinen ylipaino lisää korkean verenpaineen riskin kolminkertaiseksi. Lihavan verenpaine nousee, koska isompi keho vaatii sydämeltä suurta pumppaustilavuutta ja suurta verimäärää verenkierrossa.

Lihavuus lisää riskiä myös sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin. Lisäksi se voi johtaa nivelrikkoon, jota lihavilla esiintyy myös pikkunivelissä.

– Kaikkien näiden sairauksien taustalla voi olla lihavuus. Tosin herkkyys eli se, miten vähällä ylipainolla ja miten nopeasti tai nuorena sairastuu, on todennäköisesti osin geneettistä. Liikkumattomuus lisää sairastumisvaaraa. Liikkuvan lihavan diabetesriski on huomattavasti pienempi kuin liikkumattoman lihavan, Pietiläinen painottaa.

Monia haittavaikutuksia

Naisilla lihavuuden haitat voivat ilmetä kuukautiskierron häiriöinä, raskauteen ja synnytykseen liittyvinä ongelmina sekä vaihdevuosiongelmina. Monirakkulaiset munasarjat ovat lihavilla naisilla yleisempiä, ja ne voivat aiheuttaa liiallista karvankasvua ja aknea. Lihavuus voi myös heikentää naisten hedelmällisyyttä. Miehillä se aiheuttaa erektiohäiriöitä, vähentää seksuaaliviettiä, madaltaa testosteronitasoa ja heikentää sperman laatua.

Eikä siinä kaikki. Psyykkinen hyvinvointi ja lihavuus kulkevat käsi kädessä. Lihavuudesta johtuva psykososiaalinen ja henkinen kuormitus heikentävät mielialaa, itsetuntoa ja elämänlaatua.

– Lihavuus lisää riskiä sairastua masennukseen. Masennus puolestaan saattaa lisätä lihomista. On vaikea erottaa, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Molempia pitäisi joka tapauksessa hoitaa.

Lihavuuden hoito ei ole helppoa, eikä Pietiläinen usko, että yhteiskuntamme muuttuisi laihduttavampaan suuntaan. Todennäköisesti istumme erilaisten ruutujen ääressä yhä enemmän.

– Olen silti varovaisen optimistinen, että lihavuuden hoitoa alettaisiin paremmin arvostaa ja käyttää hyväksi. Nykyisinkin lihavuudesta keskustellaan – kiitos kehopositiivisuuden nousun – monipuolisemmin ja myönteisemmin. Muutosta on jo nyt tapahtunut hirveästi. Asiassa edistytään entisestään, kunhan ymmärrys lihavuuden syvimmästä olemuksesta saadaan mukaan terveydenhuollon hoitokäytäntöihin.

Tämä on kolmiosaisen sarjan ensimmäisen artikkeli. Lihavuuden hoidosta kerrotaan Avun numerossa 39/2019.

Lähteet: terveyskirjasto.fi, terveyskyla.fi

Punnitse ja mittaa

  • Lihavuuden arvioinnissa tarvitaan paino ja pituus. Niiden avulla lasketaan painoindeksi. Painoindeksi lasketaan jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Esimerkiksi 65-kiloisen ja 170-senttimetrisen ihmisen painoindeksi lasketaan: 65 : (1,70 x 1,70) = 22,5.
  • Painoindeksillä mitaten lihavuus luokitellaan nykyisin seuraavasti:
  • Normaalipaino 18,5–25
  • Ylipaino 25–30 = 2–15 ylikiloa
  • Lihavuus yli 30 = 15–30 ylikiloa
  • Merkittävä lihavuus 35–40 = 30–45 ylikiloa
  • Sairaalloinen lihavuus yli 40 = yli 45 ylikiloa
  • Jos paino on muodostunut jostakin muusta kuin rasvasta, painoindeksin arvio menee pieleen. On silti hyvin harvinaista, että paino muodostuisi puhtaasti lihaksesta. Yleensä painoindeksi korreloi kehon rasvamäärän kanssa erinomaisesti.
  • Toinen tapa arvioida lihavuutta on vyötärönympäryksen mittaaminen. Sillä saa käsityksen keskivartalolihavuudesta, joka lisää monien sairauksien vaaraa. Vyötärönympärys mitataan pari senttiä navan yläpuolelta. Mittaus tehdään seisten. Miehillä vyötärölihavuuden raja on 100 cm ja naisilla 90 cm.

Lähde: terveyskirjasto.fi

Kommentoi »