Kun kolmas soitto tv:n laihdutusohjelmasta tuli, Lola Odusogalla paloi hermo. Se oli viimeinen sysäys. Oli aika tehdä tulikivenkatkuinen blogi Avun nettisivujen suosittuun Lola O. -blogiin. Elettiin viime marraskuun loppua.

– Soittojen sisältö oli siis se, miksi ihmeessä en haluaisi laihduttaa telkkarissa, kun minulla varmaan on kauhea ongelma, joka pitää ratkaista. Että nyt olisi niin paljon apuja tarjolla, koska olen isompi kuin missiaikoina 23 vuotta sitten. Hitto vie! Lola puuskahtaa.

– Blogin aihe oli pyörinyt mielessäni jo pidempään, mutta olen tällainen hetkessä elävä tunneihminen. Odotan aina merkkejä, jotka johtavat elämässä eteenpäin. Se soitto oli merkki. Annoin palaa.

Lolan blogikirjoitus herätti paljon huomiota. Hän alleviivasi, että kukaan ei saa päätellä toisesta ihmisestä pelkän ulkonäön perusteella, onko toisella ongelma tai tarvitseeko tämä apua tai muutosta.

– Se on vain julmaa, väärin, todella loukkaavaa ja jopa vahingollista joillekuille, Lola sanoo edelleen.

– Tietenkin iltapäivälehdet nostivat blogistani esiin sen, että pahoitin mieleni tv-ohjelmien pyynnöistä, mutta onneksi blogini asiapitoisemmatkin kohdat saivat huomiota.

Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano luki Lolan kirjoituksen, reagoi siihen ja ilmoitti jakavansa Lolan mielipiteet. Niinpä naiset istuvat nyt vierekkäin Avun haastattelussa ja pohtivat nykymaailman asenneongelmia, ulkonäön ja erilaisuuden hyväksymistä.

– Minäkin sain kaksi soittoa Olet mitä syöt -ohjelmasta. Ei se ollut minunkaan juttuni. Pysyn mieluummin oopperalaulajan norsunluutornissa kuin kekkuloin alusvaatteisillani telkkarissa, Johanna hymähtää.

Johanna puistelee päätään ja toteaa, että hänkin on saanut osansa laihdutusvihjailuista.

– Palautetta on tullut hienovaraisesti päin naamaa ja vähemmän hienovaraisesti netin keskustelupalstalla. Lakkasin lukemasta niitä nimettömiä purkauksia, koska en jaksa turhaan pahoittaa mieltäni.

Johanna myöntää hivenen hämmästellen, että myös hänen taidelajissaan on alettu korostaa nuoruutta ja laihuutta.

– Tiedän ja ymmärrän, että ooppera on visuaalinen taidemuoto. Kaunista, nuorta ja laihaa ihmistä pidetään jostakin syystä myyvempänä, ja se on mielestäni kieroutunut asenne. Sen lopputuloksena nuori ihminen saattaa laulaa väärässä roolissa äänensä rikki.

– Mielestäni ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka taiteilija liikkuu, näyttelee, laulaa, kantaa itsensä. Ja ylipäätään jaksaa olla lavalla tuntikausia kestävän oopperan ajan. Äänestäni minua saa arvostella, mutta koollani ei saisi olla merkitystä.

Johanna on dramaattinen sopraano, ja hänen äänityypissään esiintyjät ovat yleensä uhkeita.

– Se on yleisesti hyväksyttävämpää, ja äänityypin roolitkin ovat uljaita kuningattaria.

Lola nyökkäilee.

– Ihmisten kokoa ei pitäisi ikinä arvostella. Se on perusasia. Härskeintä, mitä voi tehdä, on päätellä ulkoisesti, että toisella on jokin ongelma. Ihmisillä voi olla vaikkapa sairauksia tai muita rankkoja syitä, miksi hän on yhtäkkiä laihtunut tai lihonut. Tai sitten ei ole mitään ongelmaa, vaan taustalla on hyväksytty, luonnollinen muutos.

Johanna ja Lola kehottavat meitä jokaista miettimään, ennen kuin avaamme suun.

– Meistä jokaisen kannattaa katsoa peiliin, ennen kuin alkaa neuvoa toista. Se pätee todellakin myös mediaan. Sillä on iso vastuu, naiset huomauttavat.

Lola kritisoi ulkonäkökeskeistä uutisointia.

– Uutisissa naisia arvioidaan otsikoissa: kuinka seksikäs tai uhkea tai kaunis tai laihempi se ja tämä julkkis nyt onkaan! Osaaminen tai lahjakkuus jää monesti taustalle.

– Samaan aikaan miehet ovat hauskoja, komeita ja karismaattisia ja heidän kiehtovat uransa raportoidaan tarkasti.

Samoin sosiaalisen median päivitykset saavat naisilta huutia.

– Nämä ennen ja jälkeen -kuvat, joita monet julkkiksetkin jakavat! Että nyt olen laihtunut kolme kiloa, katsopa ja ihastele elämänmuutostani… En ikinä voisi tehdä sellaisia!

– Kuka on ylipäätään päättänyt, että laihtuminen muuttaa elämän paremmaksi? Että ongelmat katoavat? Kuka on keksinyt, että laihana olo tekee hyvää ja että se on jokaisen toive ja tavoite elämässä? Lola kysyy kipakasti.

– Komppaan sinua täysin, Johanna huudahtaa ja jatkaa.

– Laihdutin vuosituhannen vaihteessa Saksassa ollessani parissa vuodessa 30 kiloa. Lehdet kirjoittelivat mahtavasta muutoksesta, ja toki se hiveli itsetuntoa.

– Mutta tulinko onnellisemmaksi? En, enkä laulanut paremmin, päinvastoin. Tuli avioero. Olin onneton.

Johanna sanoo, että laihdutuksen jälkeen hänellä koitti uransa pahin äänikriisi.

– En hallinnut kehoani ollenkaan. Kyse on kuitenkin herkästä instrumentista. Nyt olen sinut ääneni kanssa, ja ääneni on oikeassa kehossa.

Missinä ja mallina Lola on kasvanut maailmassa, jossa ulkonäköä arvostellaan. Ammatillisesti hän on tottunut siihen. Lola korostaakin, että fitness- ja mallimaailma on asia erikseen: siellä arvostelu kuuluu asiaan, ja se on useimmiten perusteltua.

On niiltä ajoilta jäänyt arpiakin, jotka Lola muistaa ikuisesti: liian paksuina pidettyjä, vuosien tanssitreeneissä vahvistuneita reisiä piiloteltiin hameisiin. Miss Suomi -kiertueella 1996 Lolalta kiellettiin illallinen, koska reidet olivat kuulemma viikon kiertueella paksuuntuneet entisestään.

– En anna sitä ikinä anteeksi.

Lolaa ärsyttävät edelleen ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen puuttua toisen ihmisen ulkomuotoon.

– Tunnen ja tiedän itseni. Olen tällä hetkellä tämän kokoinen, ja hyvä niin. Jos joskus ollaan isompia, pukeudutaan isompiin vaatteisiin – ja jos ollaan pienempiä, niin sen mukaan sitten. Toivon kovasti, ettei kenenkään elämä pyörisi vain oman navan ja koon ympärillä, silloin menee elämässä aika paljon ohi.

– Välillä kanssaihmisten tilannetajun puute ja suoranainen epäkohtelias käytös ottavat pannuun, Lola puhkuu.

Lola Odusoga sanoo, että hän tuntee todella vähän aidosti onnellisia ihmisiä.

– Monet kärsivät erilaisista syömishäiriöistä ja virheellisestä kehonkuvasta, olipa heidän kokonsa mikä tahansa. Minä olen onnellinen.

– Vaaka ei koskaan määrittele onnellisuuteni määrää. Kaikki lähtee siitä, mikä tekee juuri sinut itsesi onnelliseksi. Vain se on tärkeää.

Johanna Rusanen-Kartano on yhtä mieltä.

– Olen onnellinen, mutta joudun kamppailemaan välillä armollisuuden ja jaksamisen välillä. Olen oppinut arvostamaan itseäni, ja siihen liittyy halu olla kunnossa. Toisaalta tahdon olla armollinen itselleni, tehdä nautintoa tuottavia asioita, kulkea metsässä, levätä ja lekotellakin, Johanna kertoo ja kannustaa kaikkia omaan, itsenäiseen ajatteluun.

Älä ajattele muita, vaan kuuntele itseäsi. Mikä sopii minulle?

– Maailma on nykyään täynnä dieetti- ja elämäntapaohjeita. Jos voin paremmin, kun syön vain kahdesti päivässä, vaikka kaikki tuputtavat kuuden pienen aterian rytmiä, teen niin kuin kehoni sanoo.

Johannaa odottaa iso produktio Suomen Kansallis­oopperassa. Hän laulaa Brünnhilden roolin Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogiassa eli neljässä oopperateoksessa 2019–2021.

– Rooli on vaativa, ja olen aloittanut jo harjoittelun. Haluan olla silloin parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa.

– En halua puhua laihduttamisesta − olen jojoiluni jojoillut − vaan kokonaisvaltaisesta elämänhallinnasta. Inhoan kuntosalia, mutta tykkään vesijuoksusta ja arkiliikunnasta. Tässä iässä olen oppinut hyväksymään omat heikkouteni ja ymmärtänyt, että järkevän muutoksen pitää olla pitkäjänteinen eikä äkillinen, kaiken muuttava mylläys.

Johanna sanoo, että alituinen huolen kantaminen siitä, että on väärän kokoinen, aiheuttaa turhaan stressiä.

– Kun luopuu stressaamisesta, keho huokaisee helpotuksesta, ja samalla aukeavat henkiset ja fyysiset lukot.

Lola nyökkää.

– Totta, olen ollut täysin terve sen jälkeen, kun lopetin päivätyöt TPS-jääkiekon parissa.

– Se on se onnellisuushormoni, Johanna huudahtaa ja jatkaa:

– Terveys on ihana asia. Kävin viime vuoden lopulla täydellisessä terveystarkastuksessa, ja miten mukavalta tuntuikaan saada testien tulokset: kaikki arvot kunnossa.

Lolalla on sanansa sanottavana myös vaatteista ja vaatekoosta. Vaate on hyvä, jos se tuntuu hyvältä päällä, sitä ei kokolappu ratkaise.

– Ihmisillä tuntuu olevan usein kriisi vaatekokojensa kanssa. Kuulostaa käsittämättömältä, että se saumassa oleva pieni lappu, jonka vielä todennäköisesti leikkaat pois ja jota kukaan ei näe, määrittelisi elämää tai paremmuutta.

– Haluan ostaa aina sen isomman koon, koska se laskeutuu paremmin ja siinä on miellyttävä olla.

Lolalla on kaksi lasta, 14-vuotias tytär ja 12-vuotias poika, Johannalla 10-vuotias poika.

Julkkisäidit haluavat esimerkillään näyttää jälkikasvulleen tervettä kuvaa.

– Olen tiukasti pitänyt kiinni siitä, että meillä kotona ei koskaan puhuta siitä, että jonkun pitäisi vaikkapa laihduttaa. Meillä ei myöskään juosta puntarilla tai muokata kuvia sosiaalisessa mediassa. Jos näen lapseltani yhdenkin muokatun kuvan, kännykkä lähtee heti, Lola sanoo.

– Minä en ikinä silota, häivytä, kavenna, isonna tai muuten muokkaa kuviani. Tai julkaise hassuja somekuvia, joissa naamaa on väännelty epämuodostuneen näköiseksi. Se on minusta loukkaavaa.

Johanna on samoilla linjoilla. Kotoa lapset saavat mallin siitä, miten omaan itseen ja muihin ihmisiin suhtaudutaan.

– Niin, lapset ovat meidän peilejämme. Mielestäni vanhempien tehtävä on olla hyviä ja huolehtivia esimerkkejä, on kyse sitten asenteista tai ravinnosta, Johanna lisää.

– Tuntuu, että lapsille tärkein media nykyään on YouTube. Tubettajilla on iso vastuu, ja toivon, että he tajuavat sen.

Lue koko juttu Avusta 8/2019.