Ex-kilpatanssija Lola Odusoga arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien ensimmäisen illan: "Tuli fiilis, että haluaisi tanssia hänen kanssaan"
Kulttuuri
Ex-kilpatanssija Lola Odusoga arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien ensimmäisen illan: "Tuli fiilis, että haluaisi tanssia hänen kanssaan"
Lola Odusoga antaa pareille pisteet ensimmäisen live-lähetyksen jälkeen.
24.9.2018
 |
Apu

Lola Odusoga on paitsi Suomen lähihistorian kansainvälisesti menestynein missi, myös entinen kilpatanssija. Hänellä onkin riittävästi osaamista arvioida Tanssii tähtien kanssa -pareja lolamaisen suorasanaiseen tyyliinsä.

Lola kertoo blogissaan, että hän ei ole TTK:n fani.

Oma suhtautumiseni kilpatanssin ympärille sijoittuviin ohjelmiin on ollut aina todella negatiivinen, enkä edes yritä peitellä sitä. TTK lienee mulle pahin kaikista.

Lolaa ärsyttää ohjelmasta välittyvä ajatus, jonka mukaan kilpatanssi on helppoa ja noin vain omaksuttavissa.

Joillekin katsojille välittyvä illuusio siitä, että tähtioppilaat ovat yhtäkkiä opettajiensa taitotasolla, on raivostuttavaa. Hermoja kiristää aina nähdessäni kirjavan määrän tekniikkavirheitä yhdistettynä ylempien kilpaluokkien kuvioihin, kun mennään ikään kuin höntsäillen.

Lola kertoo, että sai itse aikoinaan niin tarpeeksi kilpatanssista, ettei enää halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Se on yksi syy, miksei häntä tulla näkemään TTK:ssa. Toinen syy on se, että hän on entisenä kilpatanssijana aivan eri tasolla kuin muut kilpailijat – onhan hän monen ohjelman opettajan entinen kilpakumppani.

Hän iloitsee kuitenkin siitä, että joillekin ohjelmasta avautuu uusi maailma ja he oppivat uutta lajia.

Ohjelmahan itsessään on hieno, sitä en dissaa yhtään, todellakaan. Se avaa monelle katsojalla maailman, josta ei ole tiennyt mitään, ja tuo lajille lisää julkisuutta ja harrastajia, sekä opettajille töitä. Toivottavasti. Kilpatanssi on hieno laji, se on taidetta, ja sitä pitää kunnioittaa, aivan kuin sen taitajiakin.

Etukäteissuosikit

TTK:ssa nähtiin sunnuntaina 23.9. ensimmäinen suora lähetys. Lolalla oli etukäteen kilpailussa kolme suosikkia.

Ennen ohjelman alkua nimesin pari selvää suosikkia: Tuure, Jaana ja Pekka Pouta. Yhdellä baletti- ja jazztausta, Jaana osaa salsa-taustansa myötä olla vietävänä ja Pekka on vain persoonana niin hulvaton.

Ensimmäisen illan jälkeen tilanne kuitenkin hieman muuttui. Näin Lola arvioi parit:

Jaana Pelkonen ja Marko Keränen, cha cha

Jaana oli oletetun hyvä, ja ulkoisesti menee läpi täysin. Mutta ilmehdintää lukuunottamatta hieman liian turvallisen oloinen aloitus Jaanalta. Pystyy antamaan niin paljon enemmän kunhan vapautuu. 7 p.

Marja Hintikka ja Matti Puro, jive

Tiesin että Marja tulee heittäytymään, vaikkei tekniikka olisikaan hallussa. Aika odotettava räväkkä veto, sieltä kun parantaa ryhtiä ja sulkee polvet välillä, niin hyvä. Jos mulla olis Marjan sääret, en tuota pidempiä hameita olisi varmaan koskaan edes hankkinut. Upea mimmi, vaatekriisit veks ja odotellaan lisää oppimista. 7 p.

Hannes Suominen ja Kia Lehmuskoski, tango

En tiennyt yhtään mitä odottaa, minulle vieras tähtioppilas. Hieno, vakuuttava ja aidon oloinen tunteikas tango. Odotellaan lisää vakioita, ne lienevät Hanneksen ilmeinen vahvuus. 9 p.

Marita Taavitsainen ja Sami Helenius, valssi

Maritan karisma ja hymy on niin taattua, että tässäkin sillä sai anteeksi paljon. Pelkään, että oli Samille hieman raskas vietävä, näytti minun silmään siltä. Odotan Maritan legendaarisia jalannostoja. 7 p.

Aki Linnanahde ja Saana Akiola, cha cha

Jään aina kaipaamaan Saanalle sellaista potin räjäyttävää paria. Akilta löytyi kyllä varovaista heittäytymistä, mutta viihdyttävä oli ainoa mitä tästä sain. Uskon enemmän vakioihin hänenkin kohdallaan. 6 p.

Lotta Näkyvä ja Mikko Ahti, jive

Sujuvat ja näyttävät akrobatiat ja temput, kuten osasi arvata. Lotta on peloton ja kilpailunhaluinen, ja se näkyi esityksen koreografiassa. Kun ei nyt vaan sattuisi mitään.. Ei kuitenkaan kovin tanssillinen veto teknisesti ja ryhdillisesti. 5 p.

Aino-Kaisa Saarinen ja Jurijs Trosenko, valssi

Rauhallinen ja tyyni meininki, mutta tanssillinen sulavuus ja luontevuus hiukan puuttui, vaikka oli peitetty hyvin koreografialla. Vahvat jalat näkyvät hyvin liikkeessä. Vakiotanssit ovat varmasti vahvuus heillä. 6 p.

Pekka Pouta ja Jutta Helenius, valssi

Ihana herkkä, iloinen ja keinuva valssi, Pekan ryhdikäs ja vahva olemus pelkkää plussaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää. 8 p.

Tuure Boelius ja Ansku Bergström, cha cha

Tuurelta odotin todella paljon, ja sitä saikin. Tuure on eri lähtötasolla kuin muut, flirtti ja intensiivisyys ihan omaa luokkaansa. Nyt odotetaan mielenkiinnolla lisää vaativia kuvioita ja kunnon showta. Anskun puku oli vähän liiankin koukuttava katsoa, meinasi Tuure jäädä välillä huomiotta. 8 p.

Edis Tatli ja Katri Mäkinen, tango

Illan ehdoton yllättäjä oli Edis. Odotin paljon kankeampaa menoa, mutta nyt saatiinkin nähdä kuuma ja otteessaan pitävä tango. Mieletön koreo ja tarina, ja tuli fiilis, että haluasi tanssia kyseisen herran kanssa. Voimakas, terävä ja tulinen tango. 9 p.

Kommentoi »