Kansankielessä punkeilla tarkoitetaan yleensä puutiaisten heimoon kuuluvia ötököitä, joita tavataan melkein koko Suomessa ihan pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Missä tahansa punkkiin ei kuitenkaan onneksi yleensä törmää. Punkit kuivuvat helposti, ja silloin niille käy huonosti. Siksi ne eivät viihdy kuivissa paikoissa, kuten kivikaupungeissa ja kallioilla.

Erityisesti ne pitävät maahan varisseista kuolleista lehdistä eli lehtikarikkeesta, kosteasta kasvillisuudesta ja varjoisista metsistä. Niille ­kelpaavat yhtä hyvin lehdot kuin havumetsät. Mustikassa kannattaa siis olla varuillaan, jottei tule poimineeksi mukaansa marjojen lisäksi punkkeja.

Suomessa elää 1 500 punkkilajia, mutta useimmat niistä ovat harmittomia. Kaksi sen sijaan ei ole. Puutiaista (Ixodes ricinus) tavataan Ahvenanmaalta Ouluun, ja se on erityisen runsas Etelä-­Suomessa. Taigapunkkia (Ixodes persulcatus) puolestaan esiintyy Pirkanmaalta pohjoiseen, etenkin Oulun seudulla ja Perämeren rannikolla.

Kumpikin laji levittää borrelioosia ja puutiais­aivotulehdusta. Suurin osa näistäkin punkeista on kuitenkin täysin vaarattomia. Puutiaisaivo­tulehdusta on vain tietyillä riskialueilla, joilla 1–2 prosenttia punkeista levittää sitä. Borrelioosia on siellä, missä on punkkejakin. Sitä kantaa noin 15–25 prosenttia punkeista.

Vaikka tarkkana on hyvä olla, luonnossa liikkumista ei siis kannata välttää punkkien pelossa. Metsän terveyshyödyt ylittävät monin kerroin punkkien aiheuttamat riskit.

Puutiaisaivotulehdus on TBE-viruksen aiheuttama sairaus. Se voi tarttua lähes välittömästi, kun punkki on iskenyt imukärsänsä kiinni. Iso osa tartunnan saaneista selviää ilman oireita. Niitä tulee vain 10–30 prosentille. Heistä useimmat pääsevät pälkähästä kuumeilulla ja heikolla ololla, joka kestää noin viikon.

Kaikilla ei kuitenkaan käy hyvä tuuri. 20–30 prosentilla sairastuneista tauti johtaa varsinaiseen aivotulehdukseen. Se oireilee kuumeena, päänsärkynä, pahoinvointina ja mahdollisina neurologisina oireina, kuten tajunnan häiriöinä.

Tila on hengenvaarallinen. Se johtaa alle yhdellä prosentilla sairastuneista kuolemaan.

Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, ainoastaan oireita voidaan hoitaa. Siltä voi kuitenkin suojautua tehokkaalla rokotteella. Suomessa kirjataan 60–90 tapausta vuosittain.

Borrelioosia kutsutaan myös Lymen taudiksi. Sen aiheuttaa borreliabakteeri. Tartuntoja rekisteröidään vuosittain noin 7 000. Tauti ei tartu välittömästi, vaan noin 12–48 tuntia punkin pistosta. Jos punkin saa irrotettua nopeasti, borre­lioosi ei siis luultavasti ole ehtinyt tarttua.

Noin puolelle tartunnan saaneista ilmestyy punertava ihottuma pureman ympärille. Puremakohtaa kannattaakin tarkkailla muutama viikko.

Muuten tauti voi aluksi olla oireeton tai flunssan kaltainen. Borreliabakteerista päästään antibioottikuurilla. Jos bakteeri saa jyllätä elimistössä kuukausia tai vuosia, seurauksena voi olla vaurioita hermostossa. Silloin voi tulla hermoihin, lihaksiin, niveliin tai aivoihin liittyviä oireita.

Punkki tarvitsee veriaterian joka kehitysvaiheessaan. Se saalistaa kasvillisuuden seassa. Punkki ei juuri liiku maastossa, vaan odottaa kärsivällisesti uhrin osumista kohdalle. Kun näin käy, se tarttuu uhriinsa eturaajoillaan ja kiipeää kyytiin.

Se ei yleensä pureudu kiinni heti, vaan etsii ensin hyvän paikan. Punkki pitää ohuesta ihosta ja kohdista, joista se on vaikea huomata ja poistaa. Ihmillä tämä tarkoittaa esimerkiksi taipeita.

Kun otus on löytänyt hyvän paikan, se iskee kiinni ja puuduttaa samalla pistokohdan, jottei uhri huomaisi sitä ja hankkiutuisi siitä eroon. Sitten se herkuttelee verellä muutamasta päivästä kahteen viikkoon, kunnes pudottautuu pois.

TBE-rokote suojaa puutiaisaivotulehdukselta. Se on viisasta ottaa, jos asuu riskialueella ja liikkuu luonnossa. Rokotteen saa ilmaiseksi alueilla, jotka kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan.

Näitä ovat Ahvenanmaa, Kustavi, Parainen ja Simo. Rokotteen saa veloituksetta myös osassa Kemiä, Kirkkonummea, Lappeenrantaa ja Lohjaa, Sipoon ja Kotkan saaristossa ja Preiskarin saaressa Raahessa.

Lisäksi omakustanteista rokotetta suositellaan monella muulla alueella: Joensuussa, Kaarinassa, Lapinlahdella, Luodossa, Naantalissa, Raaseporissa, Taipalsaaressa, Tohmajärvellä, Turussa, Uudessakaupungissa, Hailuodossa, Espoossa ja osassa Helsinkiä.

Punkkitarkastus kannattaa tehdä aina, kun on liikkunut luonnossa. Tarkista myös paikat, joista punkkia on vaikea huomata: polvitaipeet, kainalot, hiuspohja ja korvien taustat. Niin otukset löytyvät hyvässä lykyssä ennen kuin ehtivät tarrata kiinni.

Ulkoilevien lemmikkien turkki on hyvä tutkia päivittäin, sillä punkit voivat kulkeutua kotiin niiden mukana. Lemmikeille on erilaisia punkkikarkotteita, kuten tabletteja, liuoksia ja pantoja.

Hyvä varustus metsäretkelle ovat vaaleat, pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet. Lahkeensuut kannattaa työntää saappaisiin tai sukkiin, jotta punkki ei pääse siirtymään vaatteilta iholle.

Valitse eväspaikka vaikkapa kalliolta tai ison kiven päältä. Älä laske maahan myöskään reppuasi, jottei punkki tartu sen mukaan. Kaikkein runsaspunkkisimpia paikkoja, kuten lehtikariketta ja rantakasvillisuutta, on hyvä vältellä. Myös heinikot muodostavat vaaranpaikan, sillä niiden läpi puskiessa punkkeja voi tarttua selkäpuolelle.

Kotipihalla kannattaa leikata ruoho lyhyeksi ja haravoida lehdet pois. Kokeile lisäsuojana punkkikarkotetta, mutta älä luota vain siihen, vaan muista myös muut varotoimet.

Ilmaston lämpeneminen ja punkkien määrän lisääntyminen ovat yhteydessä. Kun kevät alkaa aiemmin, lunta on vähemmän ja syksyt ovat leudompia, punkeilla on hyvät olot kehittyä ja kukoistaa. Muutos hyödyttää myös valkohäntäpeuroja ja rusakoita, joiden verta punkit imevät mielellään. Kun sopivia eläimiä on enemmän, punkeilla riittää ravintoa.

Yleinen harhaluulo on, että punkkirokote suojaa punkkien puremilta ja borrelioosilta. Näin ei ole. Rokote on TBE-virusta vastaan, eli se estää vain puutiaisaivotulehduksen tarttumisen.

Punkit eivät ole ihan niin vaarallisia kuin moni luulee. Riski sairastua puutiaisaivotulehdukseen arvioidaan noin kymmenen kertaa todellista suuremmaksi.

Suomalaiset punkit eivät juokse saaliin perässä, vaikka maailmalla on tällaisiakin veijareita. Meidän punkkimme ovat sokeita ja liikkuvat vain ylös alas kasvien varsia.

Asiantuntijat: tutkija Jani Sormunen/Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö ja tutkija Henna Mäkelä/THL:n Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikkö