Kun Mika ja Minna Tommolan kuopus Viljami oli syntymäisillään, vauhdikas isä meinasi myöhästyä koko tapahtumasta. – Tai näin minulle on kerrottu, 26-vuotias Viltsu nauraa.

Mika pohtii, missä hän oli: MTV:n bileissä vai lennolla. Viltsu vinkkaa, että juhlissa.

– Totta! Olin kollegan 30-vuotisjuhlissa, kävin välillä tsekkaamassa tilannetta Kätilöopistolla ja palasin kekkereihin, Mika myöntää.

Kun Mika ja Minna olivat nuoria, he asuivat poikiensa kanssa Vartiosaaressa, Tammisalon edessä.

– Ekokokeilussa meillä ei ollut esimerkiksi juoksevaa vettä. Asuimme 100-vuotiaassa puuhuvilassa seitsemän vuotta. Takapuolet pestiin lumella, se kasvatti. Muutimme pois, kun Viltsu oli kolme. Ajattelimme, että pojat muuttuvat muuten mökkihöperöiksi, kun heillä ei ole lähellä kavereita, Mika sanoo.

Olosuhteet tekivät perheestä tiiviin yksikön.

– Matkustimme hurjasti, paljon esimerkiksi Kaukoidässä. Olin töissä Finnairilla stuerttina ja kun myös Minna on lentoemäntä, pojat olivat mukana kun mahdollista. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miten saimme kaiken sumplittua. Bangkokissa oli lämmintä ja suihkut – päinvastoin kuin kotona saaressa. Siellä oli aina hiton kylmä! Reissaaminen hitsasi meidän perhettä hirveästi yhteen, Mika muistelee.

Nuorempana isän mahdollistamat seikkailut tuntuivat normaalilta, vaikka harva ihminen lentää koko elämänsä aikana niin paljon kuin Tommolat.

– Meillä ei ollut koskaan mitään vauvaruokia mukana, vaan pojat söivät paikallista ruokaa, kuten Thaimaassa katkarapuja ja riisiä. Kaikki äänet, hajut, ihmiset... heitä ei ällistyttänyt mikään, Mika kertoo.

Mika oli työnsä vuoksi paljon pois kotoa.

– Iskä teki kahta työtä eli lensi ja teki toimittajan töitä. Kerran kun iskä tuli kotiin, sanoin hänelle, että kiva kun tulit käymään meillä, Viltsu kertoo nauraen.

Mika jatkaa, ettei kumpikaan lapsista ole kuitenkaan itkenyt vanhempiensa perään.

– Roihuvuoressa oli ympärivuorokautinen päiväkoti, jonne pystyi viemään tai hakemaan lapsia mihin aikaan vaan päivästä. Monen karsastivat ympärivuorokautisia päiväkoteja, mutta pojat olivat innoissaan. He tottuivat jo nuorena outoihin juttuihin, mikä auttaa myöhemmin elämässä – ei häkelly asioista niin helposti, Mika miettii.

Viltsu muutti pois kotoa 19-vuotiaana armeijan käytyään. Kotoa muutonkin jälkeen pojan ja isän välit ovat pysyneet tiiviinä.

– Olemme aina nähneet ja soitelleet paljon, vaikka asuin välillä Tallinnassa ja Rovaniemellä. Minulla on hyvin erilainen suhde äidin ja iskän kanssa. Jos haluan kertoa asian, tiedän täsmälleen, kumpaan otan yhteyttä. Iskän kanssa on yhteisiä vapaa-ajan juttuja ja harrastuksia, jotka kiinnostavat kumpaakin. Jos taas tarvitsen apua, soitan äidille. Iskä on ehkä enemmän kaveri, mutta tämä on ollut minulle juuri täydellinen perhedynamiikka, Viltsu kuvailee.

Mika kuvailee, että perheen vanhempi poika Samuli on kuin ilmetty äitinsä.

– Viltsu on valitettavasti enemmän kaltaiseni: levottomampi. Minna joskus sanookin, että Samuli on niin ihana ja Viltsu on kuin isänsä – mutta hän tarkoittaa sitä hyvällä, Mika nauraa.

Mika myöntää, että Minna on hoitanut aina perheen ”tärkeät asiat”.

– Minna on antanut turvaa, minä tarjonnut pojille seikkailua. Monesti on myös luonnehdittu, että kun teidän äiti on niin kaunis ja isä hassu. Olemme siis hyvin erilaisia vaimoni kanssa, Mika kuvailee.

Viltsun kiinnostus kameraan syttyi isän myötävaikutuksella jo nuorena ja Viltsu kuvasi ihan pienenä omia elokuviakin.

– Siellä oli seikkailua niin Kulosaaressa kuin Bangkokissa. Teimme yhdessä käsikirjoituksia ja pojat näyttelivät, Mika kertoo.

Rukalla Viltsu ja isoveli Samuli kuvasivat lumilautavideoita ja haastattelivat satunnaisia ohikulkijoita.

– Siihen aikaan maikkarilla tulivat käyttöön ensimmäiset pienet digitaaliset kamerat, joilla me toimittajatkin saatoimme kuvata. Harjoittelin sen käyttöä ja pojat lainasivat sitä ja menivät vain rohkeasti tekemään omia improvisoituja haastatteluja, Mika sanoo.

– En ole koskaan halunnut olla toimittaja, mutta kulttuurillinen kasvatus on vienyt siihen suuntaan, että teen alan töitä. Minulle on tärkeää vapaus, minulle on vaikeaa, ellei mahdotonta olla töissä yhdeksästä viiteen. Tulisin hulluksi, Viltsu lisää.

Yhdessä isä ja poika käyvät syömässä, reissaamassa ja säätämässä Viltsun Ansa-koiran hoitokuvioita. Heitä yhdistää myös kaikki kulttuuriin liittyvä.

– Toimin tuottajana vaate- ja videoalalla sekä olen mukana musiikin parissa, yökerhoissakin. Teen töitä laidasta laitaan ja moni juttu on tullut nimenomaan iskän kautta. Iskä on hyvin valveutunut siitä, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu, Viltsu sanoo.

Mika kertoo Minna-vaimonsa neuvoneen Viltsua pitämään työelämässä hauskaa, mutta että kaveruus ja liikeasiat kannattaa pitää selkeästi erillään.

– Meillä on iso porukka ja toimistolle on aina kiva mennä, koska teen kavereiden kanssa töitä. Toistaiseksi kaveruus ei ole vaikuttanut työntekoon kielteisesti. Meillä on tosi hauskaa, teemme töitä, harrastamme ja biletämme, muun muassa suositun Vitunleija-vaatemerkin parissa työskentelevä Viltsu sanoo.

Viltsun mukaan monet hänen ystävistään tietävät, kuka Mika Tommola on.

– Olen aina pitänyt iskän tekemää työtä tosi siistinä ja ollut siitä ylpeä.

Maikkarin myötä matkustajat tunnistivat ajan saatossa Mikan yhä useammin myös lentokoneessa. Joskus tv-tutulta mieheltä kyseltiin suoraan, onko kyseessä uutisten kevennys.

– Koomisinta oli, kun kävin tekemässä nudistileiriltä juttua. Se oli nostettu seuraavan päivän iltapäivälehtiin eli jaoin siis niitä lehtiä koneessa asiakkaille, jonka kannessa olin puolialasti. Silloin se ei tuntunut mukavalta. Onneksi se oli ulkomaan lento ja suurin osa matkustajista oli aasialaisia. Mutta se on kyllä ollut rasittavaa, kun roolit menevät sekaisin.

Kerran lennolla vieressä istuva matkustaja kysyi Viltsulta, että tunnistitko, kuka meille kaatoi kahvia.

– Vastasin, että juu tunnistin. Välillä tuntuu, että iskää vähän ahdistaa julkisuus.

– Se johtuu pitkälti siitä, että muistan hirveän huonosti ihmisten nimet. Mutta jos minun pitäisi tunnistaa tuo ihminen vuosien takaa, eikä minulla ole aavistustakaan, kenestä on kyse. Jos tuijotetaan tai supistaan, se ei haittaa yhtään, suomalaiset ovat kuitenkin aina hyvin ystävällisiä, Mika miettii.

Viltsua ja Mikaa yhdistävät samanlainen elämänrytmi, lyhytjännitteisyys, nopeuskin.

– Olemme hieman pursuilevia ja impulsiivisia, emmekös olekin, Mika katsahtaa poikaansa.

Viltsun mukaan isä käy hänen hermoilleen enemmän kuin äiti. Syy on isän ja pojan samankaltaisuus.

– Silloin kuin asuimme saman katon alla, otimme usein yhteen ihan pienistäkin asioista.

– Meistä lähtee ihan hirveästi ääntä kun satumme sille päälle. Olemme hirveän tulisia ja suutumme herkästi, mutta se menee myös nopeasti ohi, Mika sanoo.

Vääntöä syntyi aikanaan esimerkiksi arvoista.

– Kun Viltsu halusi erota kirkosta, yritin neuvoa, että älä eroa, se on osa meidän historiaa.

– Minä taas ajattelin, että aikuinen saa itse päättää, ja jos ei usko, miksi pitäisi kuulua, Viltsu huomauttaa.

Mika ja Viltsu kävivät niin kiivasta väittelyä, että huuto astui kehiin. Viltsu ei ymmärtänyt, miksi koko juttu on isälle niin tärkeä. Isä selittää.

– Olen itsekin ollut kääntymässä vuosien aikana milloin katolilaiseksi tai buddhalaiseksi, etsinyt oikeaa. Mutta koko yhteiskuntamme on rakennettu ahdistavalle luterilaisuudelle, ja se pelasti pitkälti tämän kansan, koska miehet olisivat muuten juoneet itsensä hengiltä ja pellot olisivat jääneet viljelemättä. Uskonto on tärkeä osa historiaamme. Tämä tietty ankeus kuuluu meidän juttuun ja sitten käydään joulukirkossa, Mika veistelee.

Mikan mukaan nuorempana Viltsu myös ärsytti isäänsä ihan tahallaan.

– Hän tiesi mistä painella, että ärsyynnyn ja teki juuri niin. Minna kertookin mielellään, että en ole yhtään niin mukava, iloinen ja myönteinen kuin ruudussa katsojille näkyy, Mika nauraa.

Mika kuvailee Viltsua pursuilevan energiseksi.

– Empaattinen, herkkä ja hyväsydäminen. Vaikka hän pyörii yökerhoissa ja väsää kaikenlaisia juttuja, samaan aikaan Viltsu on valtavan vastuullinen.

Mika kertoo, miten Kulosaaren yläasteen päättöjuhlissa Viltsu piti loistavan ja rennon puheen. Juhlasalin väki ihmetteli lapsen esiintymisen varmuutta.

– Viltsulla oli kaksi kannustinta: sai esiintyä ja tiesi, että kun hoitaisi homman tyylillä, niin kesäksi tulisi Vespa. Ja se tuli, Mika kertoo.

Viltsu puolestaan kehuu isäänsä inspiroivaksi.

– Hän saa minut kiinnostumaan kaikesta uudesta.

Kaksikkoa yhdistää optimistinen elämänasenne. Ehkä jopa vaaleanpunainen, Mika myöntää.

– Minna usein kehottaa minua olemaan realistisempi ja moni asia onkin mennyt pieleen, tai tullut kalliiksi. Olen rakastunut kauniisiin vanhoihin autoihin ja asunnoissakin on usein ollut rempattavaa. Kun mielikuva romuttuu, menetän otteeni vähäksi aikaa. Olen hirveän huono myymään ja sitten kun myyn, ne tavarat menevät eteenpäin ihan liian halvalla.

Viltsu kertoo tehneensä samoja virheitä kuin isä.

– Ostin nuorena huutokaupasta vanhan auton, ei mennyt nappiin, mutta jälleenmyymisessä minulla on isää parempi silmä. Ostan esimerkiksi vaatteita, joita pystyy myymään eteenpäin. On kiva ostaa vintage designer -tavaraa, josta saattaa jäädä käteenkin jotain. Pyrin välttämään pikamuotia, Viltsu kertoo.

Mikallekin kelpaavat pojilta ylijääneet vaatteet.

– Kuljen vaatteissa, joista pojat kasvoivat ulos yläasteella. Se ei ole hullumpaa siksikään, että vaimoni Minna on aina ollut tarkka vaatteiden laadusta.