Sauli Niinistö osallistuu Auschwitzin vapautuksen 75-vuotistilaisuuteen
Henkilöt
Sauli Niinistö osallistuu Auschwitzin vapautuksen 75-vuotistilaisuuteen
Presidentti Sauli Niinistö matkustaa museona toimivan Auschwitz II-Birkenaun alueelle leirin vapautuksen 75-vuotismuistotilaisuuteen.

Presidentti Sauli Niinistö edustaa Suomea Puolassa, kun Auschwitzin vapautuksen 75. vuosipäivän kunniaksi järjestetään muistotilaisuus maanantaina 27. tammikuuta. Paikalle saapuu valtiojohtoa yli 20 maasta, ja kunniavieraina on noin 200 keskitys- ja tuhomisleiriltä selvinnyttä ihmistä.

Niinistön ohjelmassa on lisäksi kahdenkeskinen tapaaminen Puolan presidentin Andrei Dudan kanssa. Puola on yksi niistä Euroopan maista, joissa oikeusvaltioperiaatteista lipsuminen ja konservatiivisen äärioikeiston nousu ovat nostaneet esiin myös avointa juutalaisvastaisuutta.

Tilaisuuden luonne on sellainen, ettei puhe Israelin roolista Lähi-idässä ja maailmanpolitiikassa tule kysymykseen, mutta se on silti taustalla. Lähi-idän tilanteeseen ja Israeliin perehtynyt vanhempi tutkija Wolfgang Mühlenberger Ulkopoliittisesta instituutista muistuttaa, että EU on USA:n, Venäjän ja YK:n kanssa osapuoli jäissä olevissa Israelin ja Palestiinan neuvotteluissa.

– Yksi kestokysymys on Palestiinan valtion tunnustaminen. Useimmat EU-maat lähtevät siitä, että rauhansopimus tulisi saada aikaan ja Israelin lopettaa siirtokuntien laajentaminen, Länsirannan miehitys ja Gazan saarto, mutta tällä hetkellä Israel neuvottelee kahdenvälisesti lähinnä USA:n kanssa.

Palestiinan on tunnustanut 138 YK:n jäsenmaata. Puolueettomana tasapainoileva Suomi ei kuulu niihin, toisin kuin vaikka Ruotsi, Puola ja Unkari.

Israelin ja maailman huomio on Lähi-idässä nyt kiinnittynyt Iraniin, jonka konflikti USA:n kanssa on nostanut kriisialueen jännityksen huippuunsa. Tutkija ei silti usko, että Israelkaan on halukas täysimittaisiin sotatoimiin.

Kommentoi »