Julkaistu 3.5.2016 – Päivitetty 15.6.2021

Rainer Höss oli 11-vuotias, kun hän jäi huonetoveriensa kanssa kiinni ruoan varastamisesta sisäoppilaitoksen keittiöstä. Koulun johtaja otti pojat puhutteluun ja määräsi rangaistuksen. Näpistelijät määrättiin puutarhatöihin.

Puutarhuri oli pelätty mies, joka teetti rangaistukseksi kovaa työtä. Kun puutarhuri kuuli Hössin nimen, hän soitti koulun kansliaan ja tarkisti myös isän nimen.

Kun muut pojat suorittivat sovitun kahden viikon rangaistuksen, Rainer joutui jatkamaan rangaistustaan kolme kuukautta. Puutarhurin mukaan poika niskoitteli, eikä tehnyt töitään hyvin. Hän haukkui, potki ja löi Raineria, joka ei käsittänyt, miksi hänet oli otettu silmätikuksi.

Rainer kertoi tapahtuneesta lempeäksi kokemalleen saksan opettajalle. Opettajan avulla Rainerille selvisi, että koulun puutarhuri oli puolalainen, entinen poliittinen vanki, joka oli työskennellyt Auschwitzin keskitysleirillä Rudolf Höss -nimisen miehen puutarhassa.

Saksanopettaja tarjoutui viemään Rainerin Dachaun keskitysleirille. 11-vuotias Rainer ei ollut koskaan kuullut sellaisista.

Leirissä rakennusten seinille oli kiinnitetty julisteita ja kuvia tapetuista ihmisistä. Joukossa oli myös entisen osastonjohtajan kuva. Sen yhteydessä kerrottiin, että johtajasta oli sittemmin tullut yksi historian pahimmista massamurhaajista, Auschwitzin johtaja.

Komentajan nimi oli Rudolf Höss.

Nimi jäi vaivaamaan Raineria. Illalla hän soitti isälleen. Tämä totesi, että kyseessä täytyi olla kirjoitusvirhe, että henkilö ei ollut Rainerin perheelle sukua. Parin seuraavan vuoden aikana asiaan ei palattu.

Totuus paljastui vasta myöhemmin.

Viisikymppinen Rainer Höss istuu sohvalla kerrostaloasunnossaan Weil der Stadtin pikkukaupungissa, Stuttgartin kupeessa. Historiallisen vanhan kaupungin keskellä sijaitseva asunto on pieni ja vaatimaton.

Pienestä kirjahyllystä silmään pistävät Koraani, Raamattu, Talmud ja kasa keskitysleireistä ja toisesta maailmansodasta kertovia kirjoja. Niiden joukossa on Hössin itsensä kirjoittama teos Das Erbe des Kommandanten, Komentajan perintö.

Se kertoo Rainerin isoisästä.

Auschwitzin johtaja Rudolf Höss oli alkunatsi pahimmasta päästä. Ensimmäisen maailmansodan veteraani liittyi vuonna 1922 kansallissosialistiseen puolueeseen. Seuraavana vuonna hän joutui vankilaan murhasta.

Vuonna 1932 hän liittyi ystävänsä Heinrich Himmlerin suosituksesta SS-joukkoihin.

Höss osoitti häikäilemätöntä tehokkuutta Dachaun ja Sachsenhausenin keskitysleireillä, ja vuonna 1940 hänet nimitettiin Auschwitzin päälliköksi.

Seuraavana vuonna SS-joukkojen johtaja Himmler välitti Hössille Adolf Hitlerin käskyn ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Siis kansanmurhasta.

Rudolf Höss muutti Auschwitzin maailmanhistorian kammottavimmaksi murhakoneistoksi. Kaasukammioissa tapettiin jopa 2 000 ihmistä tunnissa.

Hössin johdolla tapettujen ihmisten hampaista irrotettiin kulta, joka sulatettiin harkoiksi. Murhattujen ihmisten tuhkaa käytettiin lannoitteena, hiuksista tehtiin peruukkeja.

Juutalaisten lisäksi leirillä murhattiin esimerkiksi puolalaisia toisinajattelijoita, sotavankeja, romaneja ja homoseksuaaleja.

Höss kirjoitti jopa runon Auschwitzin ”kauniista tehokkuudesta”.

Iltaisin Höss palasi perheensä pariin. Keskitysleirin alueelle oli rakennettu komentajan huvila, jossa perhe eli. Suvultaan Rainer kuuli, että isoisä oli ollut hellä lapsilleen.

– Hän ei koskaan lyönyt lapsiaan, toisin kuin oma isäni.

Rainer Höss kutsuu isoisänsä toimintatapaa pahan banaaliudeksi. Sillä hän viittaa filosofi Hannah Arendtin luomaan käsitteeseen pahan arkipäiväisyydestä.

Arendtin ajatuksen mukaan natsirikollisia ei leimaa erityinen, muista ihmisistä poikkeava pahuus. He ovat tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä.

Karmeudet mahdollisti se, etteivät ihmiset kyseenalaistaneet käskyjä, vaan toimivat, kuten ”säännöt” määräsivät. He eivät myöskään olleet pahoja kaikille, vaan valikoiden.

Höss kertoo esimerkin: Auschwitzissä haluttiin suojella uhanalaista lintua. Niinpä vangeille kerrottiin, että lintujen pyydystämisestä seuraa kuolemanrangaistus.

Natsien ajatusmaailmassa täysin loogista oli suojella lintuja samaan aikaan, kun vastuussa oltiin pahimmillaan 20 000 ihmisen tappamisesta päivässä.

Sodan jälkeen Rudolf Höss muutti henkilöllisyytensä ja yritti paeta, mutta jäi kiinni. Oikeudenkäynnin jälkeen hänet hirtettiin. Hänen perintönsä jäi silti elämään.

Rainer Höss oli kouluikäinen saadessaan kutsun ystävänsä perheen juhliin. Perhe oli juutalainen. Juhliin lähtemiseen, kuten kaikkeen muuhunkin, oli pyydettävä isän lupa.

Isä istui keinutuolissa ja joi olutta. Koska häntä ei saanut noin vain häiritä, Rainer asteli hänen luokseen ja odotti. Pojan oli seistävä tuolin vieressä niin kauan, että isä puhuttelisi ensin. Isää oli myös kutsuttava herraksi.

Lopulta isä käänsi katseensa poikaan ja kysyi, mitä asiaa tällä oli. Rainer, joka oli ylpeä saamastaan kutsusta, kysyi, saisiko mennä.

Myöntävän vastauksen sijaan isä tarttui olutpulloonsa ja murskasi sen pöytää vasten, sitten löi Raineria niin, että tämän nenä murtui. Lopulta hän raahasi pojan omaan huoneeseensa arestiin.

Illalla isä ilmoitti pojalleen, että tämä ei enää koskaan saisi leikkiä ”roskajuutalaisten” kanssa. Rainer oli ymmällään.

Rudolf Hössin poika ja Rainerin isä Hans-Jürgen oli omanlaisensa kauhistus, jota koko muu perhe pelkäsi. Hänen vaimonsa yritti pariin otteeseen itsemurhaa, muun muassa hirttäytymällä parvekkeelta. Myös Rainer on kertonut yrittäneensä tappaa itsensä.

Perheen historian taustat ja syyt isän purkauksiin paljastuivat pojalle rysäyksenä hänen ollessaan viisitoistavuotias.

Silloin Rainer aloitti kokinopinnot. Eräänä vapaaviikonloppuna hän tuli käymään kotonaan.

Isän työhuoneessa katse osui kirjahyllyyn, ja siellä lepäävään kirjaan, Auschwitzin komentajan muistelmiin.

Komentajan nimi oli Rudolf Höss.

Hyllyssä oli myös muita aihetta käsitteleviä kirjoja. Kun Rainer oli tarttumassa yhteen, isä läimäisi poikaa käsille ja kielsi ottamasta sitä.

Rainer asteli äitinsä luo keittiöön ja kysyi, miksei kirjoja saanut lukea.

– Äiti vastasi, että isä lähtee viikonlopuksi Göteborgiin, katsotaan, mitä voin tehdä.

Rainerin isä työskenteli ruotsalaisen Volvon palveluksessa. Kun tämä oli lähtenyt, äiti meni isän työhuoneeseen. Sitä ennen äiti ja poika varmistivat, että isä taatusti oli poissa – edes äidillä ei ollut lupa mennä yksin puolisonsa työhuoneeseen.

Äiti toi pojalleen kaksi kirjaa, jotka poika järkyttyneenä ahmi. Ne olivat komentajan muistelmat sekä toinen keskitysleirejä käsittelevä teos.

– Kun olin lukenut ne, pakkasin tavarani ja lähdin. Isäni valhe ja isoisäni teot olivat liikaa. Tajusin, että sama aate eli vieläkin vahvana suvussani.

Viisitoistavuotias Rainer Höss muutti kokonaan asuntolaan asumaan. Autoritaarinen kasvatus oli kuitenkin jättänyt syvät jäljet. Rainer joi viinaa ja käytti huumeita. Hän kertoo olleensa myös väkivaltainen ja päätyneensä usein tappeluihin.

Teini-ikäisenä Rainer yritti selvittää lisää isoisästään. Se ei ollut helppoa. Hän kertoo, että välillä kirjastoissa kieltäydyttiin luovuttamasta hänelle natseja koskevaa aineistoa – sen jälkeen, kun hän oli näyttänyt henkilökorttinsa.

Sitten hän tutustui mieheen, joka oli työskennellyt isoisän autonkuljettajana Auschwitzissa. Tämä kertoi tarinoita siitä, millainen sankari, mahtava sotilas ja suuri henkilö isoisä oli ollut.

Rainer kuunteli puhetta järkyttyneenä, mutta halusi kuulla lisää.

Kuljettaja muisti tarkasti yksityiskohtaisia asioita keskitysleiristä ja isoisästä. Kuski kertoili lämpimästi tarinoita perheen elämästä huvilassa, jossa vangit työskentelivät palvelijoina ja puutarhureina.

Pikku hiljaa Rainer Hössille selvisi, ettei menneisyyttä ihailevia entisiä natseja ollut vain hänen perheessään – neljännestä valtakunnasta haaveilijoita riitti ympäri Saksaa.

Hössin suvussa antisemitismistä tai natsitaustasta ei tosin puhuttu ääneen. Mutta monista pienistä asioista, kuten valokuvista, huomasi, että menneisyyttä kannettiin ylpeänä.

– Kaikki hoitivat bisneksiään kuten ketkä tahansa muut. Silti he tapasivat salaa muita entisiä kansallissosialisteja.

Kuljettaja kertoi arkisista asioista, kuten siitä, kuinka jakoi usein lounaansa komentaja Hössin kanssa, ja toisaalta siitä, kuinka Höss rupatteli avoimesti Himmleriltä saamistaan ohjeista tappaa juutalaiset.

Puheiden kautta Rainer varmistui siitä karmivasta tosiasiasta, että isoisä oli tiennyt tarkkaan, mitä teki.

Hössin suvun musta lammas, josta muu perhe irtisanoutuu, ei suinkaan ole natsi-isoisä Rudolf. Hylkiö on Rainer, joka on kertonut julkisesti suvun tarinan.

Exberliner-lehden mukaan hänen isotätinsä on kutsunut häntä ”valehtelevaksi, huumeriippuvaiseksi, julkisuudenkipeäksi ja rahanahneeksi pahaksi nuoreksi mieheksi”.

Pienessä vaatimattomassa asunnossaan istuva Rainer Höss osoittaa kädellään ympärilleen.

– Näyttääkö tämä rikkaan miehen kodilta? En tee tätä rahasta, en ole rikas.

Leppoisuuttakaan julkisuuteen astuminen ei ole lisännyt. Höss saa jatkuvasti tappouhkauksia. Hän kertoo ilmoittaneensa ne aiemmin poliisille, mutta lakanneensa sen jälkeen, kun tajusi, etteivät ilmoitukset johda mihinkään.

Omat lapsensa Rainer Höss on halunnut kasvattaa eri tavalla kuin lapsuudenperheessään.

– Halusin antaa heille tavallisen elämän. Ensimmäinen tavoitteeni oli, että lapseni saisivat tietää totuuden ja ymmärtäisivät mistä on kyse.

Isäksi hän tuli 17-vuotiaana. Silloin Hans-Jürgen Höss tuli katsomaan pojanpoikaansa. Ensitapaamisessa tämä nimitti vastasyntynyttä äpäräksi ja Rainerin tyttöystävää, lapsen äitiä, huoraksi.

Isä totesi Rainerille, ettei lapsi saisi käyttää Hössin nimeä. Silloin Rainer sanoi ensimmäistä kertaa vastaan isälleen.

Syntyi nujakka. Hans-Jürgen löi Raineria. Tämä kertoo horjahtaneensa, mutta saaneensa lyötyä takaisin.

Kun hän aiemmin oli pelännyt isää, uskalsi hän nyt toimia. Se oli viimeinen kerta, kun hän tapasi isänsä.

– Sanoin, että et enää ikinä lyö minua. Isä ei ollut uskonut, että hänen poikansa kävisi häntä vastaan. En enää ikinä nähnyt häntä.

Myös välit muuhun sukuun katkesivat, Rainer Hössin mukaan siksi, että hän ryhtyi ”humanistiksi” ja ”antifasistiksi”.

Isoäitinsä, natsikomentajan perintöä vaalivan vaimon Rainer tapasi kerran välirikon jälkeen. Isoäiti totesi, että pojanpoika ei ole enää Höss. Hän kertoi tienneensä lapsen syntymästä saakka, että tämä toisi perheelle vain ongelmia.

Vaikka Höss hylkäsi sukunsa natsimenneisyyden jo nuorena, kokopäiväinen aktivisti hänestä tuli vasta neljätoista vuotta sitten.

Kolmekymppiseksi saakka mennyt valvotti lähinnä öisin. Päivisin hän keskittyi työhön ja perheeseensä. Paha olo kuitenkin kasaantui. Kolmekymppiseksi mennessä Höss oli saanut kaksi sydänkohtausta. Myös parisuhde päätyi eroon.

Silti hän jatkoi elämäänsä vanhaan malliin ja perusti ystäviensä kanssa firman. Sillä meni hyvin, kunnes eräänä päivänä kaikki romahti. Neljätoista vuotta sitten Rainer oli työmatkalla lentokentällä, kun kaikki yhtäkkiä pimeni.

– Viimeinen muistikuvani on, että käynnistän kannettavan tietokoneeni.

Rainer Höss heräsi valkoisesta huoneesta. Hänen kehonsa oli kiinnitetty letkuihin. Kädet olivat heikot, ja hän tunsi olonsa kuihtuneeksi. Siitä, miten hän oli sairaalaan päätynyt, Höss ei muista mitään.

Hän sai tietää, että oli maannut kuusi kuukautta koomassa. Aivoinfarkti oli vienyt liikuntakyvyn, hän oli osin halvaantunut. Lääkärien mukaan mahdollisuus liikuntakyvyn palautumiseen oli 30 prosenttia.

Sairaalavuoteessa maatessaan Rainer Höss tajusi saaneensa uuden mahdollisuuden. Päällimmäisenä ajatuksissa oli kysymys siitä, millaisen perinnön hän halusi lapsilleen jättää.

Letkuihin kiinnitettynä,  liikuntakyvyttömänä hän teki päätöksen myydä osuutensa firmastaan ja ryhtyä penkomaan kokopäivätoimisesti menneisyyttä.

Tänä päivänä Rainer Höss kiertää viikoittain kouluissa puhumassa ja pitämässä työpajoja. Lisäksi hän antaa paljon haastatteluja ja toimii todistajana tuoreissa natsioikeudenkäynneissä. Hän kokee päässeensä sukunsa taakasta.

Höss ei tee työtään menneisyyden vaan tulevaisuuden vuoksi. Äärioikeiston vaara on edelleen olemassa. Siksi hänellä on pakottava tarve jatkaa tarinansa kertomista.

– Kun katsoo ympärilleen, näkee kuinka historia toistaa Euroopassa itseään. Meidän pitää päästä eroon amnesiasta, unohtamisesta.

Euroopassa ääriryhmät saavat koko ajan lisää voimaa. Europarlamentissa on jo fasistisia puolueita, Höss muistuttaa. Niiden hallussa on tällä hetkellä yli 100 paikkaa.

Kuten ennen toisen maailmansodan syttymistä, nytkin askeleet kohti fasismia ovat pieniä. Ensin venytetään sääntöjä sieltä, sitten rikotaan hieman lakia täältä. Yhtäkkiä huomataan, että yhteiskunnan pelisäännöt ovatkin toiset.

Höss muistuttaa, että holokausti ei alkanut tappamisella, vaan propagandalla. Samaa puhetta kuulee jälleen. Vaikka merkit ovat selviä, suurin osa ihmisistä jättää huomioimatta ne.

Höss listaa: Ukip Iso-Britanniassa, AfD ja Pegida Saksassa, Ruotsidemokraatit Ruotsissa. Pahimpia esimerkkeinä kehityksestä ovat Unkari ja Puola.

Myös Suomen kehitys kauhistuttaa. Hössin mukaan osa äänestäjistä ei ymmärrä, että turhautuneina vallanpitäjiin he antavat protestiäänensä vastenmielisille puolueille.

Hössille on täysin käsittämätöntä, että EU sietää esimerkiksi Unkarin tapahtumia, joissa Jobbik-puolueen jäsenet marssivat natsiunivormuja muistuttavissa puvuissa. Tai että kukaan saksalainen – tai EU-maan kansalainen – voi ehdottaa pakolaisten ampumista rajalle.

– Kun sanoin vuosia sitten, että fasistit pääsevät Euroopassa parlamenttiin, minulle naurettiin, että liioittelen, että kyse on vain pienestä ryhmästä. Mutta äärioikeiston uhka on otettava vakavasti.

Hössin tytär on naimisissa muslimin kanssa. Ennen häitä tytär kysyi isältään, pitääkö tämä mahdollisena sitä, että muslimeille tapahtuisi tämän päivän Euroopassa sama mitä isoisä teki juutalaisille.

– En voinut vastata kuin myönteisesti. Juutalaisten rinnalle vihan kohteeksi ovat tulleet muslimit ja pakolaiset.

Vaarallisinta Hössin mielestä on tavallisten ihmisten välinpitämättömyys.

– Puuttukaa ja ottakaa kantaa! Käyttäkää sananvapauttanne! Muun yhteiskunnan pitää tehdä selväksi, että fasismia ja rasismia ei hyväksytä, Höss sanoo.

Keskiössä ovat ihmisoikeudet. Ne eivät ole selviö edes 70 vuotta Rudolf Hössin kaltaisten massamurhaajien kuoleman jälkeen.

Julkaistu 3.5.2016 – Päivitetty 15.6.2021