Pureva tuuli riepottelee rannan lehvikköä. Ripsa Koskinen-Papunen, 53, juoksee kuvaajan pyynnöstä pitkin rantaviivaa kerta toisensa jälkeen, tekee ponnistuksia ja kiipeää kahden puun väliin.

Hän ei valita. Hän kuuluu ihmisiin, jotka ovat aina nauttineet liikkumisesta.

Koskinen-Papunen on yksi Suomen tunnetuimmista ruutukasvoista. Hän on MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri, toimittaja ja juontaja, joka on ilmestynyt televisiovastaanottimiimme kertomaan maailman tapahtumista usean vuosikymmenen ajan.

Hän on myös personal traineriksi ja hyvinvointi­valmentajaksi kouluttautunut liikunnan rakastaja, jolta on juuri ilmestynyt hyvinvointiopas Ripsaus parempaa elämää (Tammi). Kirjassa Koskinen-Papunen kertoo ”vinkkejä hyvinvoinnin lisäämiseksi” ja opastaa lukijoita liikunnan, ruokavalion, työelämän ja ihmissuhteiden ristiaallokossa. Tästä hän on saapunut puhumaan.

Kiinnostavampi kysymys kuuluu silti: kuka on tv-tuttu Ripsa Koskinen-Papunen? Kysymykset omasta elämästä tuntuvat hankalilta.

Hän sanoo julkisuuden tuntuneen aina hieman vieraalta ja suostuneensa tästä syystä vain harvoin henkilöhaastatteluihin. Niissäkin hän on puhunut pitkälti työstään.

– Musta on tosi kiva lukea juttuja muista ihmisistä, mutta itse haluan pitää monet asiat ihan vain pienen piirin tiedossa, hän selittää.

Miksi?

– Se on… äh, en tiedä. En vain koe, että haluaisin jakaa yksityisasioitani kaikkien ihmisten kanssa. Se ei ole epäluottamusta muita ihmisiä kohtaan. Toisethan haluavat jakaa ihan kaiken. Jos se tuntuu hyvältä, niin antaa mennä. Ei tässä ole oikeaa tai väärää.

Nuoruutensa Koskinen-Papunen vietti Villähteen kylässä Lahden kupeessa. Hän kuvailee lapsuuttaan kaikin puolin normaaliksi. Isä omisti kalasavustamon. Äiti työskenteli ompelijana. Heiltä hän sanoo saaneensa elämisen mallin.

Hän mieltää olleensa kiltti ja tunnollinen koulutyttö, joka harrasti ratsastusta ja yleisurheilua. Koulun päättötodistuksen keskiarvo oli yhdeksän ja puoli.

Oliko hän kunnianhimoinen? Kyllä varmastikin, hän arvioi. Perfektionisti? Ehkä sitäkin.

Kaksitoistavuotiaana hän huolestui, että palkintolusikka koulun hiihtokilpailuissa ei olisikaan itsestäänselvyys. Koskisen ystävä oli liittynyt urheiluseuraan ja alkanut treenata hiihtoa tosissaan. Myäs hän alkoi harjoitella juoksemista ja hiihtämistä säännöllisesti.

Ensimmäisen vuoden aikana treenipäiviä kertyi 363.

Kilpailuhenkinen hän myöntää olevansa yhä.

– Itse aina väitän, etten muka olisi. Mieheni kuitenkin sanoo, että häntä ärsyttää lähteä kanssani hiihtolenkille, koska vaikka sovimme hiihtävämme rinnakkain, vedän aina lopulta metrin edellä. Itse en edes huomaa sitä. Tahti kiristyy ihan huomaamatta.

Vielä lukioikäisenä liikunnanopettaja oli Ripsa Koskisen haaveammatti. Toimittajaksi hänet veti silti luontainen uteliaisuus. Hän halusi päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä ja tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin.

Lukion lopulla Koskinen alkoi vetää Yleisradion Lahden aluetoimituksessa omaa nuortenohjelmaa, parinkymmenen minuutin mittaista Avointa studiota. Haastattelujen lomassa hän soitti lempibiisejään, J. Karjalaista ja sen sellaista.

Kirjoitusten jälkeen matka jatkui Helsingin yliopistoon lukemaan viestintää. Opintojen ohessa Koskinen työskenteli usealla paikallisradiokanavalla. Muun muassa vastaperustetulla Radio Cityllä.

Ratkaiseva oli vuosi 1991.

Mainostelevisio oli lanseeraamassa pitkiä Seitsemän uutisia ja etsi tekijätiimiin tuoreita kasvoja. Paikan sai 24-vuotias Ripsa Koskinen. Vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri oli häkeltynyt valinnastaan.

Sillä tiellä hän on edelleen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Hän sanoo sen kuulostavan hirveältä.

Hienoltapas!

– Niin, onhan se ollut etuoikeutettu paikka. Vaikka jokainen työ väistämättä arkipäiväistyy. Olen saanut silti tehdä Maikkarilla paljon erilaisia kiinnostavia töitä ja viihdyn uutisankkurina ja toimittajana edelleen erittäin hyvin. On hauskaa, kun voi päästä haastattelemaan melkein ketä tahansa.

Koskinen-Papunen sanoo järjestävänsä treenaamiselle aikaa lähes joka päiväksi. Lajeihin lukeutuvat muun muassa lenkkeily, kuntosali, ryhmäliikuntatunnit, golf, pyöräily, uinti, laskettelu… Kotona olohuoneen sisustusta koristavat paksu jumppamatto, jumppapallo, kahvakuulat, käsipainot, hulavanne, foam rollerit, jumppakeppi ja kuminauhat. Niihin Koskinen-Papunen saattaa tarttua vaikka kesken elokuvaillan.

Hän sanoo, että liikunnan pitää olla ennen kaikkea hauskaa. Mutta on se hänelle myös välttämättömyys. Sen hän myöntää auliisti.

Jo kaksi peräkkäistä passiivista päivää saavat huonolle tuulelle ja olon levottomaksi. Silloin lapset ovat monesti ehdottaneet, olisiko äidille jumppahetki paikallaan – niin olisi kaikkien kannalta parempi.

– Olen aivan eri ihminen saavuttuani takaisin. Nautin siitä, kun hiki lentää ja sydän tulee rinnasta ulos. Olen riippuvainen siitä endorfiinipaukusta.

Onko se huumetta?

– Kyllä se on, Koskinen-Papunen myöntää.

– Itseäni motivoi se, että nautin jo tehdessä. Liikunnasta tulee pysyvä tapa, jos palkinnon saa heti. Jos ainoa tavoitteesi on olla vuoden päästä laihempi, ehtii into liikkumiseen nuukahtaa moneen otteeseen. Silloin liikkumisesta tulee tervanjuontia.

Olisi hänkin voinut antaa periksi. Kymmenisen vuotta sitten polven eturistiside katkesi laskettelurinteessä. Leikatun polven Koskinen-Papunen kuntoutti vesijuoksemalla loukkaantuneiden jääkiekkoilijoiden ja eläkeläisrouvien seassa. Päättäväisesti. Päivä kerrallaan. Selittely on turhaa, hän sanoo.

Nyökytämme. Tekee mieli totella. Koskinen-Papusella on, miten sen sanoisi, autoritaarinen aura.

Samankaltainen vaikutus hänellä on myös muihin. Uutistoimituksessa työtoverit käyvät raportoimassa säännöllisesti aamulenkeistä ja muista urheilusuorituksista.

Eräs Koskinen-Papusen valmennettavista oli kertonut olleensa lauantai-iltana kaatamassa itselleen toista lasillista viiniä. Kymmenen uutiset olivat käynnistyneet ja tutut kasvot ilmestyneet ruutuun.

Lasi jäi kaatamatta.

Nyt Koskinen-Papunen haluaa hieman toppuutella. Hän muistuttaa, ettei hyvinvoinnista huolehtimisen pitäisi olla suorituskeskeinen projekti tai muutoinkaan ikävä asia. Tämä on myös hänen kirjansa pääviesti.

Hän sanoo hyvinvoinnin koostuvan miljoonasta eri asiasta. Liikunnan ja terveellisen ruokavalion ohella tärkeää on panostaa muun muassa riittäviin yöuniin ja järjestää aikaa ystävilleen. Niin sanottuihin kivoihin juttuihin.

– Ei pidä olla niin, että tuntuupa rankalta voida paremmin, hän sanoo.

Koskinen-Papunen tunnustautuu itse kirjallisuuden suurkuluttajaksi ja stand up -komedian ystäväksi. Hänen suosikkeihinsa kuuluvat muun muassa koomikko Jukka Lindström ja kirjailija Miika Nousiainen.

Nauraminen on tärkeää. Työkavereiden kanssa hän kertoo harrastavansa sanaleikkejä ja mustaa huumoria. Hän antaa jälkimmäisestä esimerkin. Kuulemme seksuaalissävytteisen vitsin paavista, suihkusta ja uimahousuista.

Vapaa-ajallaan Koskinen-Papunen kertoo viihtyvänsä aviomiehensä kanssa kakkosasunnolla Manner-Espanjassa ja merenrantamökillä Lounais-Suomessa. He golfaavat ja saunovat. Löylyissä istuminen on tärkeä osa elämää. Siellä hän on mennyt aikoinaan kihloihinkin.

Lisäksi hän paljastaa olevansa juhlaihminen ja järjestävänsä mielellään rapujuhlia ja illanistujaisia ystävilleen.

Niiden aikana saattaa mennä muutama lasillisen punkkuakin.

Perimmäinen motivaatio kunnosta ja terveydestä huolehtimiseen nousee toiveesta, että hän kykenisi tekemään itselleen tärkeitä asioita ja huolehtimaan arjen askareista vielä eläkevuosinaankin. Niihin on vielä matkaa, hän myöntää, mutta tavoitteen eteen on tehtävä töitä jo nyt.

Sen myös huomaa. Koskinen-Papunen on lihaksikkaammassa kunnossa kuin 18-vuotiaana. Vaakakin näyttää vain muutamaa kiloa enemmän kuin 30 vuotta sitten.

– Keski-ikäisenä ihmisenä tajuaa myös sen, että loputtoman paljon aktiivisia vuosia ei ole edessä. Eikä toisaalta tiedä, onko sitä hengissäkään huomenna. Itselle tärkeitä asioita ei kannata lykätä aina tulevaisuuteen, hän sanoo.

Uutisankkurina Koskinen-Papunen on tottunut jatkuvaan esillä oloon ja on viikoittain miljoonien silmäparien arvioitavana – tahtoi hän sitä tai ei.

Mikä on suhteesi ulkonäköön?

Koskinen-Papunen vastaa miettivänsä, minkä näköisenä astelee kameroiden eteen, ja tietää, minkälaiset vaatteet hänelle sopivat. Uutisankkureiden tulee näyttää tyylikkäiltä, mutta melko neutraaleilta. Katsojien huomion pitäisi olla asiassa, ei ankkureiden vaatteiden tai ulkonäön päivittelyssä.

Ulkonäköpaineista Koskinen-Papunen ei muista kärsineensä edes nuoruusvuosinaan. Täydellisyys ei ole hänelle tavoite. Virheet ovat osa elämää.

– Keksisin kyllä vaikka mitä parannettavaa, mutta se on ajanhukkaa, hän sanoo.

– Esimerkiksi alahuuleni on paksumpi kuin ylähuuleni. Kerran eräs maskeeraaja yritti tehdä niistä saman paksuisia. Kysyin, miksi ihmeessä? Että olen tämän näköinen ja sillä selvä.

Olemme puhuneet hyvinvoinnista parin tunnin ajan. Miten hyvinvoiva ihminen koet olevasi? Onko elämä onnellista?

Hän miettii hetken. Aika pitkään oikeastaan.

– Kun tulee sanottua niin helposti jotain lässynlässyä, hän vastaa lopulta.

Koskinen-Papusen mielestä onnellisuuden perässä ei pitäisi juosta.

Se tulee ikään kuin sivutuotteena. Hän haluaa tehdä asioita, jotka lisäävät omaa ja muidenkin hyvinvointia – tavalla tai toisella.

Välillä se onnistuu paremmin ja välillä huonommin. ●