Iho on paitsi tunteidemme tulkki, myös tärkein meitä suojaava elin. Aikuisen ihmisen iho on pinta-alaltaan noin 1,5–2 neliömetriä, joten ihollamme on paljon tehtävää.

Iho suojaa kemikaaleilta, mikrobeilta ja UV-säteilyltä, minkä lisäksi se ottaa vastaan iskut ja hankaumat. Tuntoaistin välittäjänä se myös kertoo meille, milloin kylmyys on meille vaarallista tai milloin kolhu vaatii sairaalahoitoa. Iho estää kehoamme kuivumasta säätelemällä veden haihtumista ja lämpöä. Auringon valossa kellivä iho tuottaa lisäksi D-vitamiinia.

Ihon itsehoitomekanismi on huippuunsa viritetty. Se tuottaa suojakseen talia, joka pitää ihon kosteana. Ihon kantajan vastuulle jää lähinnä vesipesulla varmistaa, etteivät lika, pöly ja kemikaalit sekä tai­peisiin sujahtavat bakteerit pääse ärsyttämään. Saippua on yleensä tarpeen vain juuri taivealueilla.

Todellisuudessa harvalla meistä on näin helppohoitoinen iho. Talvisin kärvistelemme, kun kuiva ilma saa myös ihon nitisemään korppukuivana liitoksistaan.

Meikatun ihon puhdistukseenkaan ei pelkkä vesipesu riitä, ja toisaalta iän myötä erilaiset kosteusvoiteet alkavat tehdä kauppansa, kun ihon rasvaisuus luonnostaan vähenee ja iho ohenee.

Ihon hauskin piirre lienee kuitenkin sen kyky kertoa tunteistamme. Nolostuessamme puna nousee poskille, jännityksen hetkellä hikikarpalot kohoavat pintaan ja kauhistuessamme iho nousee kananlihalle.

Lähteet: Terveyskirjasto, Uniikki 1/2018