Kirkkaanpunaiset untuvatakit, lastenvaunuja työntävä pariskunta ja kolme pientä koiraa erottuvat katukuvasta jo kaukaa. On harmaan hiljainen puolenpäivän hetki, ja almanakan mukaan viattomien lasten päivä. Lastenvaunuissa istuu kahdeksan kuukauden ikäinen Geo-poika, vaunuja työntää äiti Kirsi Aaltola. Isä Mika Aaltola taluttaa koiria.

Aaltolat ovat tulossa kävelylenkiltä Helsingin Tähtitorninmäeltä, jossa pysähdyttiin jälleen hetkeksi vuonna 1898 paljastetun Haaksirikkoiset-patsaan äärelle.

Taiteilija Robert Stigellin patsas kuvaa haaksirikkoon joutunutta perhettä. Haaksirikkoisten patsaan isä huutaa apua pieni lapsi sylissään, äiti on vaipunut lautalle.

Juuri nyt patsas symboloi dramaattisesti vuotta 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ukrainassa on kodeistaan paennut kymmeniä miljoonia ihmisiä, monet kaupungit ja kylät ovat raunioina, moni elämä menetetty. Eurooppa havahtui sodan kauhistuttavaan todellisuuteen ja suureen inhimilliseen kärsimykseen ja tuhoon.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola havainnoi kävelyretkillä tarkasti kaupunkiympäristöä.

– Löydän merkityksiä ja asioita. Muistomerkit ovat historiaamme, jonka avulla voimme ymmärtää nykypäivää, hän sanoo.

Mika Aaltola tuli koko kansan tutuksi viimeistään viime vuonna kommentoidessaan televisiossa, radiossa ja lehdistössä päivästä toiseen Ukrainan sotaa. Hän myös nousi Ilta-Sanomien lokakuisen presidenttigallupin kärkeen.

– Vuosi oli minulle monin tavoin antava ja ottava. Yksityiselämässäni upeinta oli Geon syntymä huhtikuussa. Isyys on tärkeintä kaikessa, se on elämän tarkoitus ja henkireikä kaiken keskellä.

Ennen Geoa hän saattoi jopa nukkua työpaikalla. Niin tapahtui muun muassa vuonna 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin.

– Sanoin jo silloin, että Suomen asema on muuttunut ja että jouduimme vielä tekemään nopeita ratkaisuja. Nopeat ratkaisut tulivat todeksi ja iholle 24. helmikuuta 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Sotaa ei selitetä kuin säätä, vaikka meteorologia on tarkka tieteenala. Laajoja globaaleja ilmiöitä, syy- ja seuraussuhteita ymmärtääkseen pitää olla historian ja politiikan tajua.

Niitä molempia Mika Aaltolalla on. Hänessä on myös taipumusta filosofointiin ja pitkiin ajatuskulkuihin. Niitä hän purkaa kirjoittamalla, siitä konkreettinen esimerkki on neljä kirjaa kolmen vuoden sisällä.

Uusin on sota-ajan päiväkirjamerkintöihin perustuva Minne menet Suomi, pelon aika Euroopassa (Tammi).

– Taitaa olla jälleen uusi kirja tulossa, vaikka Mika ei ole sitä minulle paljastanut, Kirsi sanoo.

Mika Aaltola sanoo hieman yllättäen, että sodallakin on oma siunauksensa.

– Emme elä enää unessa. Entinen toivon politiikka Venäjän suhteen murtui, samoin kuvitelma siitä, että Venäjä olisi parhaimmillaan vahvan johtajan hallitessa maata. Nyt katsomme peräpeiliin ja näemme, ettei se ole totta.

Mika sanoo, että ensimmäisen tasavallan idea katsoa Suomea turvallisuuden kautta Hangosta Petsamoon on jälleen ajankohtainen, eikä Lappi voi olla vain turismia. Se on strategisesti tärkeä alue, aivan kuten Itämeri etelässä.

– Hyvä esimerkki on se, että Bengtskärin majakka sai taannoin sähköliittymän. Se on turvallisuusinvestointi.

Sota on kroonistunut osaksi Venäjää, ja kansakunnan voimavarana nähdään itänaapurissa Mikan mukaan puolifasistinen sotakultti.

– Meillä on vain yksi vihollinen. Emme voi puhua uus-suomettumisesta neuvotellessamme Turkin kanssa Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymisestä. Suomi on oikeusvaltio, Nato ja EU ovat demokraattisia yhteisöjä, ja vahvuutemme on juuri demokratia.

Hän sanoo, että Turkin on jossain vaiheessa paljastettava korttinsa. Vielä ne ovat presidentti Erdoğanin liivintaskussa. Mika näkee yhtenä tehtävänään pitää suomalaisten tuntosarvet herkkinä ja valveilla.

– Venäjä-kantani oli selvä jo ennen Ukrainan sotaa. On oltava uskallus puhua suoraan ja rehellisesti synnyinmaan asioista. Huoliähkyisten aikojen keskellä pitää silti olla toivoa paremmasta huomisesta.

Aaltola näkee ”huolinippuja” paljon, mutta hän puhuu myös ”ratkaisunipuista”.

– Asiat linkittyvät toisiinsa. Luonnon ja ihmisen suhde on saatava kuntoon, emme voi jatkaa vihamielistä luontosuhdetta. Sota tuo tämänkin nyt viimeistään näkyväksi. Eduskuntavaalien lähestyessä ratkaisujen on liityttävä toisiinsa, siinä vinkkini tuleville poliitikoille. Kehittäkää kokonaisratkaisuja!

Miten kestää megajulkisuus ja megasuosio, nousta jopa presidenttigallupin kärkeen ulkoministeri Pekka Haaviston ja Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin ohitse? Olla yhtäkkiä kaikkien tuntema?

Mika Aaltola -ilmiö ei syntynyt tyhjästä, olihan hän kiertänyt esitelmöimässä ja puhumassa ympäri Suomea jo ennen Ukrainan sotaa.

Hän kertoo, ettei ole suinkaan luontainen esiintyjä.

– Olin 12-vuotiaana mukana Tiernapojissa ja jouduin toteamaan, että ainakin näyttelijänlahjani ovat surkeat. Minun piti sanoa, että lapsi on kapaloituna – sanoinkin kapaloituneena!

Ollessaan ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1999 häntä jännitti niin, että oli kirjoittanut ranskalaisin viivoin tärkeät avainsanat kämmeneensä. Ei niitä tietenkään voinut tv-studiossa katsoa.

Enää häntä ei esiintyminen jännitä, ja hän on oivaltanut, ettei hänen tarvitse vakuuttaa kollegoitaan, vaan puhua ihmisille.

Puhuessaan hän ei kiertele, eikä kaartele, vaan sanoo asiat suoraan ja rauhoittavasti. Pelon lietsoja hän ei missään nimessä sano olevansa.

Aaltolan rauhallinen ja vakuuttava viesti on ilmiselvästi myös mennyt perille.

Hän on aistinut suosionsa nousun jo siitä, että tuvat ovat olleet täynnä ihmisiä hänen vieraillessaan eri paikkakunnilla. Helsingin kirjamessuilla hän oli lokakuussa 2022 tapahtuman suosituin esiintyjä, jonka kirjaan jonotettiin nimikirjoitusta pitkissä jonoissa.

– Arvasin, että syntyy positiivinen noste ja arvasin myös, että sitä seuraa negatiivinen vastareaktio sekä trollaus. Eri puolueitten politrukit kokivat suosioni uhkana, ja poliittisesti sitoutumattomana ulkopuolisena minut nähtiin sotkemassa muiden kuvioita.

Häntä on hieman huvittanut se, miten ulkomainen media on ihastellut sitä, voisivatko suomalaiset valita presidentiksi asiantuntijan poliitikon sijaan.

Nyt on pakko kysyä myös paljon puhutusta presidenttiehdokkuudesta vuoden 2024 vaaleissa. Vastaus on yksiselitteinen:

– Vaalit tulevat aivan liian nopeasti. Pragmaattisesti on täysin mahdotonta saada aikaiseksi vaaliorganisaatiota ja vaalirahoitusta. Kieltäytymiseni ei ole periaatteellinen, vaan puhtaasti pragmaattinen.

Aaltoloitten kotona on vielä joulun jälkeinen tunnelma ja odotettu lomaviikko. Punaposkinen Geo on kuorittu toppapuvusta, ja koirat Ronja, Sylvia ja Santra rauhoittuvat lenkiltä.

– Nämä ovat Amerikan karvattomia terrierejä. Rodun kantaisiä käytettiin alun perin rottakoirina. Geneettisen virheen kautta ensimmäinen karvaton terrieri syntyi vasta 1970-luvulla, Mika kertoo ruokapöydän ääressä.

Energiaa Mika Aaltolalla näyttää riittävän. Hän sanoo ikääntymisestä, että kun saa lapsen vähän päälle 50-vuotiaana, se antaa valtavasti lisäenergiaa.

Mika on ottanut hoitovastuun Geosta Kirsin jo palattua äitiys­lomalta töihin.

Ilman isovanhempien apua kaikesta ei silti olisi selvitty. Kirsin vanhemmat tulevat Siilinjärveltä lastenhoidon tueksi, Mikan vanhemmat Kintauden kylältä Petäjävedeltä.

– Olen puolet ajasta Geon kanssa. Kirsi imettää vielä pari kertaa yössä, mutta kaikkeen muuhun kuten vaipanvaihtoon voin osallistua.

Ennen Geoa yöherätykset olisivat väsyttäneet, nyt eivät.

– Toivottavasti ikä antaa myös malttia ja rauhallisuutta ja osaisin asiat entistä paremmin ja ymmärtäisin syy-yhteydet. Asiat tangeeraavat, ja sen tutkiminen on intohimoni.

Kirsi Aaltola taas on beach volleyn entinen Suomen mestari ja on toiminut Helsinki Volleyn valmentajana. Kirsi Hyttisestä tuli Aaltola pari vuotta sitten, kun hän ja Mika menivät naimisiin.

Viime heinäkuussa Kirsi väitteli tohtoriksi digitaalisten oppimisympäristöjen käytöstä turvallisuusalalla työskentelevien henkilöiden kouluttamisessa.

– Tein väitöskirjaa seitsemän vuotta, mutta kyllä se vaati vielä alkukesästä työtä Geon syntymän jälkeen. Väittely vaatii tietopohjaa. Meitä yhdistää Mikan kanssa kiinnostus yhteiskunnallisia ja maailmapoliittisia ilmiöitä kohtaan. Sekä hyvä arki, jota nyt elämme päivä kerrallaan, Kirsi kertoo.

Keskustelun ja väittelyn taidon Mika Aaltola oppi lapsuudenkodissaan. Isän, kasvatustieteen professorin Juhani Aaltolan kanssa väiteltiin muun muassa Platonin ideaalivaltiosta. Myös pikkusiskonsa, eläinoikeusaktivistiksi ja filosofian tohtoriksi väitelleen Elisa Aaltolan kanssa Mika tykkäsi väitellä.

– Väittely ei ole riitelyä, vaan myös kyky kuunnella vastakkaisia mielipiteitä. Väittely on minulle hellyyden muoto.

Siskonsa kanssa Mika jatkaa väittelyä, mutta isän kanssa ei enää väitellä, koska hänellä on muistisairaus. Mikan opettajaäiti Sinikka on isän omaishoitaja.

Keittiöpöydän kulmalla on iso karttapallo, joka Kirsin mukaan on seurannut Mikaa kodista ja muutosta toiseen.

– Pallosta ei päästä eroon, Kirsi naurahtaa.

Mika pyörittelee usein maapalloa Geo sylissään ja taitaa tarinoida lapselleen maailmasta, sen kauneudesta ja ihmeistä. Kotoa löytyy myös pienempi maapallo, jota Geo tutkii mahallaan lattialla.

– Vanhan pallon mittasuhteet ovat oikeat, mutta maitten rajat ovat muuttuneet monta kertaa. Pallosta löytyy muun muassa Neuvostoliitto, Mika sanoo.

Uusia rajoja etsivä maailma ja vuosi 2022 olivat hänelle monin tavoin merkityksellisiä.

– Puhuttiin demokratian hajoamisesta, mutta Ukrainan sota on vahvistanut demokratian ja vapauden merkitystä.

Hänelle, kuten monelle muulle, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kannustava esimerkki rohkeudesta ja siitä, etteivät totuudet ja asiat ole kiveen hakattuja.