Senay Cocon, 37, ja Arman Alizadin, 51, espoolaisen kodin jääkaapin ovea somistavat eri-ikäisten lasten päiväkoti- ja koulu­kuvat. Kaapin päällä seisoo siistissä rivissä seitsemän Venla-patsasta, jotka Arman on saanut tv-ohjelmistaan vuosien varrella.

Hän on ohjelmissaan vieraillut huumeparonien luona, käynyt ottamassa turpaansa maailman kovimmilta itsepuolustuslajien osaajilta ja etsinyt suomalaisia arjen sankareita. Uusimmassa ohjelmassaan Arman etsii sisältään viidenkympin kriisin oireita.

Kotona siitä Armanista ei ole tietoakaan. Täällä hän on mies, joka kerää olohuoneen lattialta sinne lasten jäljiltä tippuneita spagetin­pätkiä.

Senay on leiponut pullaa, Arman alkaa lämmittää karjalan­piirakoita uunissa. Senay kertoo, että hän valmistaa siskonmakkarakeitot ja makaronilaatikot, Arman paistaa pihvit ja hampurilaiset ja valmistaa iranilaista ruokaa.

– Arvaatte, kenen ruokia kehutaan... Senay hymyilee.

Jos Senayn ja Armanin viidentoista vuoden ikäero jossain näkyy, niin maailmankuvan sävyissä. Asia, joka voi olla Senaylle mustavalkoinen tai tärkeä, voi olla Armanille pidemmän elämänkokemuksen takia sävykkäämpi ja jopa merkityksetön. Senay sanoo, että hän on Armanin kautta kasvanut henkisesti.

– Olen ollut yllättynyt, miten suppeakatseinen maailmani oli ennen Armania. Olen oppinut ehkä myös ymmärtämään enemmän itseäni, Senay sanoo.

Arman kertoo, että myös hänen maailmankuvansa oli nuorempana jyrkkä, lokeroitu ja mustavalkoinen.

– Nyt siinä on vain harmaan eri sävyjä. Kyynistä se ei ole minusta tehnyt, mutta en juuri ylläty.

Senay ja Arman olivat tavanneet vuosien varrella yhteisten tv-töiden merkeissä. Senay on ammatiltaan meikkaaja ja stailisti, Arman taas tv-tuttu toimittaja.

Syksyllä 2019 Senaylla oli takanaan pitkä ja rankka työviikko ja hän oli päättänyt olla tapaamatta ketään. Tavallisesti hän oli aktiivinen Instagramissa, mutta ei ollut julkaissut siellä mitään pitkään aikaan. Nyt hän päätti kertoa seuraajilleen, että kaikki on hyvin, hänellä on vain ollut kiire. Arman kommentoi julkaisua Senayn mielestä fiksulla tavalla ja emojilla. Sitä ennenkin he olivat joskus laittaneet toisilleen viestejä. Senay huomasi miettivänsä, mitä Armanille kuuluu ja lähetti hänelle viestin.

– Se oli niin vilpitön kysymys. Se ei ollut tilanne, jossa nähdään kissanristiäisissä, ihmiset poskipusuttelevat ja kysyvät rutiinilla, miten menee, vaan joku halusi oikeasti tietää. Ja mä kerroin kaiken, mitä minulle kuuluu työssä ja yleensä elämässä. Se oli oikea vastaus vilpittömään kysymykseen, Arman muistelee.

Senaylle Armanin pitkä vastaus oli yllätys. Nyt keskusteltiinkin oikeasti. Arman tuntui Senaysta haavoittuvaiselta ja avoimelta, kun hän kertoi, miten uupunut oli välillä. Juuri samanlaisia tuntemuksia oli Senaylla itsellään.

– Tämä ihminen ymmärsi kaiken, miltä minusta tuntui, Senay kertoo.

Kun Senayn ja Armanin rakkaus syttyi, molemmat olivat eronneet edellisistä liitoistaan neljä vuotta aiemmin. Kummallakin oli lapsia. Armanin vanhin tytär on nyt 19-vuotias. Armanin nuoremmat 12- ja 9-vuotiaat tytöt ja Senayn 13-vuotias poika ja yhdeksänvuotias tytär asuvat seitsemän päivää kerrallaan Armanin ja Senayn luona, toiset seitsemän toisten vanhempiensa luona. Syyskuussa 2020 syntyi yhteinen Kiara-tytär, jota kutsutaan Kikiksi.

Suhde ja sitoutuminen Armaniin ei jännittänyt Senayta. Tämä ymmärsi Senayn kulttuuritaustaa ja paljon asioita, joita muut eivät ymmärtäneet. Hänen suhtautumisensa Senayn työhön ja yrittäjyyteen oli luontevaa.

– Eron jälkeen olin päättänyt, että jos ja kun aloitan suhteen jonkun kanssa, haluan olla täysillä mukana. En hirveästi mieti menneitä virheitä, vaan opin niistä ja haluan olla parempi versio itsestäni, Senay sanoo.

Arman ihastui Senayn avoimuuteen.

– Se on tosi hieno ja puoleensavetävä piirre. Avoimen ihmisen kanssa kemia ja tunnelma on erilainen. Nauramme paljon, ja huumori on yksi kasassa pitävä voima. Meillä on myös tosi synkkää huumoria, Arman toteaa.

Rakkauden alkumetreillä alkoi myös korona. Se oli uudelle suhteelle vaikeaa aikaa. Koulut olivat kiinni ja lapset kotona. Senay odotti vauvaa. Armanin työ pysähtyi. He eivät olleet koskaan kaksin eikä heillä ollut omaa aikaa.

– Emme päässeet seurustelemaan niin, että rakentaisimme suhteen tukipilareita ensin kaksin ja vasta sitten tulisi perhe-elämä. Kaikki alkoi hetkessä, Senay kuvaa.

Toisaalta he kävivät nopeassa tahdissa läpi asioita, joille toisilla pareilla voi olla aikaa kymmenen vuotta. Ensinhän toisessa näkee hänen parhaat puolensa ja sitten ne huonommat.

– Siinä mielessä korona oli täydellinen. Tutustuimme toisiimme kunnolla, kun vietimme kaiken ajan yhdessä. Tarvitsemme myös aikaa olla itsemme kanssa, Senay sanoo.

Senay on pakolainen, joka syntyi vuonna 1986 Mitrovican kaupungissa nykyisessä Kosovossa. Hänen perheensä lähti pakoon Jugoslavian sisällissotaa, kun Senay oli kuusivuotias, hänen siskonsa kaksi- ja puolivuotias, pikkuveli puolitoistavuotias. Äiti on puoliksi bosnialainen ja puoliksi turkkilainen, isä albaani.

Isä oli kertonut, että he saisivat turvapaikan Suomesta. Tosi asiassa he lähtivät riskillä. Isä osti bussiliput Skopjesta Tallinnaan, ja he kiersivät bussilla kaikki Balkanin maat ennen kuin pääsivät perille. Vasta siellä perhe sai tietää pääsevänsä Suomeen. Kun he tulivat laivalla satamaan, heitä oli vastassa Suomen Punainen risti ja joukko viranomaisia. Oli 17.7.1992, ja päivä oli lämmin, Senay muistaa.

Perhe sijoitettiin Porvooseen, jossa eri maista tulleita pakolaisia asui parakki­kylässä. He saivat vaatteita, ja lapsille hankittiin koulureput. Turkkia puhuvalle perheelle alettiin opettaa heti suomea, jota Senay oppi nopeasti.

Kosovossa isä oli ollut hammaslääkäri ja äiti ekonomi, joka oli töissä lakiasiaintoimistossa. Suomessa he eivät voineet harjoittaa ammattejaan, joten he menivät siivoamaan ja perustivat myöhemmin siivousfirman. Perhe asui Tuusulassa, Järvenpäässä ja Vantaalla.

Senay menestyi koulussa, mutta koulunkäynti ei kiinnostanut. Pienestä pitäen hän oli katsonut musiikkivideoita, ostanut Demiä ja Suosikkia ja tehnyt lehtien kuvista ” moodboardeja”. Jonain päivänä hän halusi päästä meikkaamaan ja laittamaan hiuksia. Hän alkoi Djemile-siskonsa kanssa opiskella kampaajaksi. Myöhemmin hän kävi maskeeraus­koulun.

– Olin pitkään hukassa, enkä tiennyt, mitä haluan. Vanhempani järkyttyivät, kun en mennyt yliopistoon. Miten voisin elättää perheeni kampaajan työllä? Se ei ollut meilläpäin kunnioitettu työ, vaan pitäisi olla esimerkiksi lääkäri, jotta voi menestyä ja antaa lapsilleen hyvän elämän.

Mutta Senay kuunteli itseään ja hankki unelma-ammattinsa. Hänestä tuli suosittu meikkaaja, muotitoimittaja ja stailisti. Työt alkoivat näkyä myös televisiossa.

Arman taas syntyi Teheranissa perheeseen, jonka isä oli Philipsin toimitus­johtaja, äiti kotona. Lapset leikkivät kaduilla, ja perhe matkusti Kaspianmerelle ja vuoristoon. Rakkaimpia muistoja lapsuudesta ovat kuitenkin hetket, jotka Arman istui ukin sylissä ja tämä luki hänelle persialaista mytologiaa.

– Tarinat ovat juttuni. Yläasteella olisin mennyt kouluun velhopuku päällä, jos olisin kehdannut. Myös koko urani perustuu tarinoihin.

Armanin perhe lähti Iranista pian islamilaisen vallankumouksen jälkeen, kun rajoja ei vielä ollut suljettu. He muuttivat ensin vuodeksi Yhdysvaltoihin ja sieltä Suomeen, kun Arman täytti yhdeksän vuotta. Suomi oli tuttu, koska isovanhemmat ja täti olivat asuneet täällä 1960-luvulta asti.

– Nyt voin jo käydä hänen luonaan, jutella ja jakaa asioita, pitää meditatiivisen hetken ja keskittyä äidin ajatuksiin.

Arman muistaa, että ennen vallankumousta alkoi olla levottomuuksia ja mellakoita. Hän näki ruumiita ja verta kaduilla. Isä asetti hänelle ulkonaliikkumiskiellon.

– Kaduilla kierteli partioita, jotka saattoivat pysäyttää ja kysyä ihmisten uskontokuntaa. Isä kehotti minua sanomaan, että olen muslimi, kertoo Arman, jonka perheen uskonto oli bahai.

Perheessään Arman oli äidin poika, ja elämän suurin suru on Aida-äidin menehtyminen syöpään vain 68-vuotiaana vuonna 2005.

– Kulttuurissamme sairauksista ei puhuta ja kuolema on etäinen. Jos edes vitsaili kuolemasta, alettiin heittää suolaa ympäriinsä.

Melkein kymmeneen vuoteen hän ei pystynyt käymään äitinsä haudalla kuin viemässä kukan tai kynttilän.

– Nyt voin jo käydä hänen luonaan, jutella ja jakaa asioita, pitää meditatiivisen hetken ja keskittyä äidin ajatuksiin.

Välillä Armanin mieli kulkee myös syvissä vesissä. Silloin hänestä tuntuu parhaalta olla erakkona ja hiljaa.

– Masennus menee ohi eikä minulla ole ollut pitkä masennuskausia kuin harvoin. Lapsia se ei koske, suhde heihin on sellainen.

Hän sanoo, että lapsesta asti hänen päässään on ollut kaksi ääntä.

– Toinen sanoo, että olen paska eikä mistään tule mitään. Toinen sanoo, että näytän sinulle ja tästä tulee hyvä. En haluaisi olla ilman kumpaakaan, sillä kaikki mitä olen saavuttanut, johtuu niiden keskinäisestä kamppailusta.

Senayn on ollut vaikeaa katsoa vierestä vaiheita, kun puoliso on masentunut. Hän on aina pitänyt huolta ihmisistä ympärillään. Hän ajatteli, että hänen tehtävänsä oli saada Arman tuntemaan olonsa paremmaksi.

– Mutta kasvoin, kehityin ja ymmärsin, että riittää, että olen läsnä. Ja voin luottaa Armaniin sataprosenttisesti. Hän haluaa hyvää, Senay sanoo.