Syksyllä 2013 Hanna Pakarinen sanoi miehelleen, että nyt tapahtuu jotain outoa. Keikan jälkeen kotiin tulleesta Hannasta tuntui, että sydän pamppaili kovaa eikä rauhoittunut lainkaan. Siitä aamulla lääkäriin. Hanna suunnitteli jo etukäteen, miten kuvailee lääkärille oireitaan.

Vastaanotolla Hanna selitti silmät sinisenä oloaan lääkärille. Kun puhetulva lopulta päättyi, lääkäri kysyi:

”Hanna, tuntuuks siust joskus siltä, että sie teet liikaa muttet kuitenkaan tarpeeksi?”

Silloin laulaja alkoi itkeä valtoimenaan ja parkui, ettei yhtään tiedä mistä tämä kaikki itku tulee. Hän kyllä tiesi olevansa perinteinen pärjääjä, joka ei turhasta märise, mutta nyt oli tilanne, jossa täytyi itkeä ja märistä. Tunneryöppy lähti liikkeelle, kun joku vain osasi kysyä Hannalta sen oikean kysymyksen. Lääkäri passitti Hannan varuilta sydänfilmiin, mutta käyrä oli ihan normaali.

Seuraavalla tapaamisella lääkäri totesi Hannalle: ”Aivan kuten arvelinkin, sinä olet kuule palanut loppuun. Jos olisit tavallisissa töissä, kirjoittaisin sinulle puoli vuotta lomaa.”

Näihin aikoihin kolmekymppinen Hanna oli paahtanut töitä jo pitkään, hänhän on Suomen ensimmäinen Idols-ohjelman voittaja vuodelta 2004. Siitä oli alkanut tauoton työnteko musiikin parissa. Keikkatauoillakin hän teki kaikkea muuta. Ei osannut pysähtyä, ottaa omaa aikaa, oli paljon kaikkea ja loputon lista asioita ruksitettavana.

– Nyt kun mietin jälkikäteen, loppuun palaminen ei välttämättä korreloinut suoraan työn määrän kanssa. Siihen vaikuttavat sellaisetkin asiat, että teinkö arvojeni mukaisia asioita tai työtä, jolla on tarkoitus.

Lääkäri neuvoi Hannaa jäämään välittömästi sairaslomalle ja varoitteli, että tämä saattaa tulla toistekin.

Kotona Hanna sanoi miehelleen: ”Minulla on burn out.”

– Olin yleensä hymyileväinen ja nauravainen ihminen, joka oli ajan myötä muuttunut synkäksi ja totiseksi. Saatoin myös alkaa itkeä pienistäkin syistä. Siinä hetkessä kaikki oireet kävivätkin yhtäkkiä järkeen.

Sydämentykytyksille ja muille oireille oli nyt selitys. Hannalla oli kehittynyt burn out.

Nyt oli toimittava. Hanna alkoi perua sovittuja menoja. Loppuunpalamisen kanssa ei sopinut leikkiä. Hän ihmetteli, miten ymmärtäväisesti puhelimen toisessa päässä otettiin vastaan hänen ilmoituksensa äkillisestä keikkojen peruutuksista.

– Kaikki ymmärsivät asian ja todella moni tuttu oli itsekin palanut joskus loppuun. Miten hirveää! Oli kamalaa ymmärtää, miten yleinen asia loppuun palaminen on.

Hanna lepäsi ja hoiti itseään puolen vuoden ajan. Heti alkuun Hanna päätti, että uutta levyä ei nyt tule. Eikä varsinkaan kiertuetta.

Keväällä 2014 Hanna ajatteli, että on aika kokeilla, josko asiat olisivat jo paremmin ja hän voisi palata laulamaan. Hän nousi lavalle mikrofoni edessään. Tarkoitus oli laulaa, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Alkoi itkettää. Burn out -diagnoosi piti edelleen pintansa.

Sen jälkeen Hanna päätti pitää totaalista taukoa kaikesta, tällä kertaa kauemmin. Vasta seuraavalle keväälle 2015 myytiin varovasti muutamia pieniä duokeikkoja.

– Jännitti hirveästi lähteä keikoille. Olin vieläkin niin väsynyt, että laulaminen alkoi itkettää. Säikähdin, että jumalauta, olenko nyt menettänyt vielä laulun lahjankin! Tunne tuli niin syvältä.

Minikiertue kuitenkin onnistui sillä lailla, että Hanna sai laulunsa laulettua. Se oli tärkeä viesti, että toivoa on.

– Pysähdyin sen asian äärelle, että miten omatkin laulut saivat siinä tilanteessa uusia merkityksiä. Ja tein vihdoin kaiken omin ehdoin.

Hän alkoi tehdä kitaristinsa kanssa hiljalleen duokeikkaa ja sekalaisia coverprojekteja. Sen Hanna koki parantavana, koska siinä ei joutunut miettimään, tulevatko ihmiset katsomaan vain Hanna Pakarista. Sai laulaa ilman paineita, mutta löysi myös uutta yleisöä.

Hän alkoi myös järjestellä elämäänsä uudestaan. Piti miettiä, mitkä olivat ne arvot, joiden mukaan halusi elää. Oli myös hankkiuduttava eroon siitä mikä kuormittaa.

Hanna mielessä pyöri pitkään ajatus, että aikooko hän palata ylipäänsä takaisin keikoille ja kappaleiden kirjoituksen pariin.

Haluanko hän enää olla popartisti Hanna Pakarinen, hän kysyi itseltään.

Hän tiedosti laulamisen tärkeyden, mutta aikoisiko hän laulaa vielä omana itsenään suurille joukoille?

Oli otettava askel muualle. Hän jätti laulamisen minimiin ja keskittyi radiotöihin.

Elettiin kesää 2021, korona-aikaa, ja Hanna työskenteli viikonloppujuontajana Aito Iskelmä -radiokanavalla. Osa lähetyksiä tehtiin suoraan kotoa käsin.

Kaikki oli näennäisen hyvin, kun saattoi tehdä kotoa lähetyksiä samaan aikaan kun muu Suomi oli sulkeutunut ja monet kulttuurialan työt loppuneet kuin seinään.

– Se oli hienoa, sillä joillain ei ollut silloin mitään töitä. Meitä on perheessä kaksi muusikkoa ja poikanikin oli vasta puolitoistavuotias. Olimme onnekkaita emmekä pudonneet täysin tyhjän päälle.

Työnteko oli Hannalle niin mukavaa, että sinä kesänä hän tuuttasi viiden viikon ajan eetteriin joka päivä radio-ohjelmaa. Oli uusi kanava ja paljon odotuksia. Hanna rakasti radiota ja nautti sen tekemisestä, mutta yhtäkkiä hän huomasi heränneensä taas kerran aamuviideltä kirjoittamaan erikoisohjelmien sisältöjä.

Työssä ei ollut mitään vikaa, mutta Hanna ei taaskaan osannut vetää tiukoille rajojaan. Kukaan ei pakottanut tekemään niin paljon, mutta hän ei tajunnut ottaa vapaapäiviä.

Kiitollisuus siitä, että sai tehdä mahtavaa työtä, oli muuttunut taas ylisuorittamiseksi. Pahoinvointi ja terveysoireet olivat hiipineet takaisin elämään.

Hanna oli taas kerran löylyttelemässä, kun hän vilkaisi älykelloaan.

– Hoksasin katsoa sykettäni: 160. Jatkoin seurantaa. Edes öisin se ei laskenut alle sataan. Ja taas säikähdin, että onko sydämessäni jotain vikaa.

Aamulla Hanna marssi jälleen tutulle klinikalle, nyt vastassa oli eri lääkäri, mutta viesti oli samanlainen kuin kahdeksan vuotta aiemmin.

– Hän sanoi, että olet käsinkosketeltavan huonosti voivan näköinen, Hanna kertoo.

Miten tässä taas kävi näin? Laulaja sätti itseään. Edellisen lääkärin varoitus oli kaikunut päässä vähän väliä: ”Uupumus ei usein jää yhteen kertaan.” Tässä tilanteessa hän silti taas oli. Nyt Hannan oli pakko hakea tilanteeseensa ulkopuolista ammattiapua, mutta se ei ollutkaan niin helppoa.

– Kesti tosi pitkään löytää psykoterapeutti ja olin pitkään todella huonossa kunnossa. Olin totinen ja itkuinen, sitten uupumus alkoi mennä myös kroppaani. Sydämeni hakkasi, kurkussa oli palan tunnetta ja yhtäkkiä omenan haukkaaminenkin aiheutti yllättävän allergisen reaktion.

Hymyileväinen Hanna oli muuttunut synkäksi ja totiseksi ja saattoi itkeä pienistäkin syistä.

Vaikka Hannan mieli vielä kitkutteli, hälytystilassa oleva kroppa veti ylikierroksilla. Hannalle uusi loppuun palaminen aiheutti myös paniikkikohtauksia.

– Se meni aika pelottavaksikin, kun jouduin miettimään mistä ruoka-aineesta tulee ongelmia. Ja mitä seuraavaksi: vesi alkaa ahdistaa?

Kun Hanna lopulta löysi psykoterapeutin, hän ei uskonut, että olo voisi parantua. Tuntui hienolta, kun terapeutti sanoi: ”Ei hätää, kyllä me sinut kuntoon saadaan.”

Joulukuussa 2021 yli kymmenen vuoden ajan radio-ohjelmia tehnyt Hanna ilmoitti lopettavansa työt Aito Iskelmä -kanavalla.

Hänen oli pakko uskaltaa heittäytyä uudestaan eteenpäin ja vanhaan työhönsä – tällä kertaa nelikymppiseksi artistiksi, joka on ollut vuosia poissa isoilta lavoilta.

– En olisi hengissä ilman tätä ratkaisua. Viimeisin oivallukseni on, että rakastan tätä artistin työtä, vaikka se onkin hullua. Päätin yrittää löytää itselleni oikean tavan tehdä töitä ja toimia. Siinä saamani terapia on ollut todella suurena apuna.

Jossain vaiheessa päivät alkoivat olla valoisampia ja välillä laulajaa vähän jo naurattikin. Usko itseen nosti hiljalleen päätään. Yksi tärkeimmistä oivalluksista oli olla itselleen rehellinen. Niin terapeuttikin hänelle täsmensi.

– Olen herkästi sellainen, että en kerro muille, jos minulla on paha mieli. Ja väheksyn omaa tekemistäni aika herkästikin, mikä voi ajaa väsymykseen. Avun pyytämistä olen myös yrittänyt opetella. Yksin ei tarvitse selvitä.

Vuosi 2023. Hannan edellisestä pitkän albumin julkaisusta on kulunut jo pian kymmenen vuotta. Väliin on mahtunut paljon elämää – ja kaksi loppuun palamista. Hän miettii kulunutta aikaa, lähtien siitä hetkestä, kun työn imu alkoi vetää Hannaa puoleensa kuin pyörre.

– Tällä alalla on helppo ajautua limboon, jossa teet kaikkea mahdollista, koska sinut myös halutaan joka paikkaan. Kunnollisena karjalaisena duunarina olen tupannut myös tekemään ihan kaiken. Jossain vaiheessa hoksasin kyllä, että esiinty­minen ja raha ei voi olla kaiken motivaatio.

Loppuun palaminen tuntui Hannasta pitkään nololta.

– Sen esiintuominen hävetti minua ihan hirveästi. Tuli tunne, että on epäonnistunut ja pettänyt jonkun luottamuksen. Nyt haluan rikkoa loppuun palamisen tabua. Moni ihminen tuolla vain paahtaa ja paahtaa.

Kiltille suorittajalle vaikeinta on yhä elää hetkessä, vaikka Hannan olo onkin jo parempi. Terapia ja pysähdys ovat auttaneet eteenpäin.

– On mahdottoman vaikeaa olla miettimättä, mitä sanoin eilen. Toisaalta on vaikeaa olla huolehtimatta asiaa, joka tapahtuu vasta puolen vuoden päästä. Samalla stressaan yhä virheistä, mutta nyt yritän ajatella, että niitä käy ja niistä opitaan.

Kahden kovan myllytyksen läpi käynyt Hanna toivoo, ettei kukaan jäisi yksin kamppailemaan ongelmiensa kanssa, vaan hakisi apua.

– Nyt kun voin jo taas paremmin, on ollut todella kurja ymmärtää, että nämä loppuun palamiset ovat joillekin ihmisille ihan arkipäivää. Ja miten hirveää on, kun apua tarvitseva ihminen ei sitä saa.

Hanna on nähnyt, miten masentuneelta tai loppuun palaneelta ihmiseltä vaaditaan todella iso työ, jotta hän saa hoitoa. Se on Suomessa iso ongelma. Kolmatta loppuun palamista Hanna ei toivo, mutta ei sitä myöskään pelkää.

– Sitten ainakin tiedän, miten toimia. Ja käyn vieläkin säännöllisesti terapiassa. Haluan tähdentää, että loppuun palaminen ei ole maailmanloppu – vaikka se voi tuntua siltä. Tästä voi toipua.