80 vuotta täyttävä arkkipiispa Jukka Paarma: On merkki paremmasta, että jalkapallon MM-kisat herättävät reaktion ihmisoikeuksien puolesta
Henkilöt
80 vuotta täyttävä arkkipiispa Jukka Paarma: On merkki paremmasta, että jalkapallon MM-kisat herättävät reaktion ihmisoikeuksien puolesta
Emerituspiispa Jukka Paarma uskoo, että ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen sekä ihmisarvon ja tasa-arvon korostaminen saattavat olla uusia suuria kertomuksia.
29.11.2022
 |
Apu

Liikuntaa ja kulttuuririentoja sekä hieman yhdistystoimintaa Sotaveteraaniliiton hyväksi. Niistä arkkipiispa emeritus Jukka Paarma nauttii eläkepäivinään. Erityisen mielissään hän on kuntoilusta. Hän harrastaa sitä vanhojen miesten liikuntakerhossa kotikaupungissaan Turussa.

– Jään herkästi kirjojen pariin nojatuoliin, mutta yritän muistaa, että on lähdettävä liikkeelle. Sanoisin ikäihmisille, että pitäkää kunnostanne huolta niin kauan kuin jaksatte. Siinä mielikin virkistyy.

Merkkipäivän kunniaksi Paarman omaiset kokoontuvat syömään ja musisoimaan.

– Melkein kaikki ovat joko muusikkoja tai harrastavat musiikkia, joten saamme kokoon yhteisen orkesterin ja kuoron.

Piispalle on viime aikoina aiheuttanut murhetta Venäjän aloittama sota.

– Kukaan ei olisi kuvitellut, että Euroopassa tapahtuisi enää tällaista. Hoidin virassa ollessani kirkollisia yhteyksiä myös Venäjän suuntaan. On käsittämätöntä, että Venäjän ortodoksinen kirkko on tukemassa valtion raakaa toimintaa. Se on minulle tavattoman suuri pettymys.

Valoakin on näkyvissä. On sanottu, että jälkimodernismi hävitti suuret, maailmaa ja ihmisyyttä selittävät kertomukset.

– Ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen sekä ihmisarvon ja tasa-arvon korostaminen saattavat olla uusia suuria kertomuksia. Nuoremmat polvet tuovat uudella tapaa esiin moraalisia ja eettisiä arvoja, piispa pohtii.

Paarma on huomannut, että jalkapallon MM-kisat ovat herättäneet voimakkaan reaktion ihmisoikeuksien puolesta.

– Se on myös merkki paremmasta tulevaisuudesta, piispa emeritus uskoo.

Jukka Paarma

  • Syntynyt: Lappeenrannassa 1.12.1942.

  • Ura: aloitti apulaispappina vuonna 1967, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa vuosina 1998–2010, teologian tohtori.

  • Perhe: puoliso ja kaksi tytärtä perheineen, neljä lastenlasta.

Kommentoi »