Danny täyttää 80 – Vielä kerran tien päälle – ”Maailmassa vallitsee nyt paljon surumielisyyttä”
Henkilöt
Danny täyttää 80 – Vielä kerran tien päälle – ”Maailmassa vallitsee nyt paljon surumielisyyttä”
Pyöreitä vuosiaan juhliva Ilkka "Danny" Lipsanen esiintyy syksyllä yli 30 kertaa.

Laulaja Ilkka ”Danny” Lipsanen on mietteliäs syntymäpäiväsankari, kun 80-vuotismerkkipäivän tienoilla hyvästellään merkittäviä ja rakastettuja henkilöitä: kotimaassa Vesa-Matti Loiri ja Britanniassa kuningatar Elisabet.

– Maailmassa vallitsee nyt paljon surumielisyyttä. Uskon, että osaamme antaa arvoa tehdylle työlle ja lahjakkuudelle.

Samaan aikaan Dannya ilahduttaa, että syntymäpäivä aloittaa vilkkaan syksyn täynnä tapahtumia ja konsertteja.

– Kiertue on kiitos ja kunniakierros niille ihmisille, joita olen tavannut urani aikana ja jotka ovat arvostaneet musiikkia, jota olen saanut levyttää ja esittää.

Danny naurahtaa, että hän on tehnyt viimeisen kiertueensa jo kolme kertaa. Kun hänelle ehdotettiin uusia keikkoja, hän suostui taas mielellään.

– Niin kauan kuin konserteissa vallitsee hyvyyden henki ja tunnen oloni tervetulleeksi, lähden, kun pyydetään.

Danny lainaa John Cleeseä, 82-vuotiasta Monty Python -koomikkoa, jonka kiertueen nimi on Viimeinen kerta, kun voitte tavata minut ennen kuolemaani.

– Toistan hänen ajatuksensa ja toivotan ihmiset tervetulleeksi vielä mukaan siihen musiikin maailmaan, jota edustan.

Danny haluaa lähettää kuulijoille ja musiikkialan väelle syntymäpäiväviestin.

– Kiitän kaikesta tuesta ja hyväntahtoisuudesta, joka on antanut mahdollisuuden tehdä työtä maamme parhaimpien musiikintekijöiden kassa.

Erityisterveiset Danny tahtoo lähettää entiselle puolisolleen Liisa Lipsaselle sekä kolmelle aikuiselle lapselleen.

– Toivon heille voimia ja oivalluksia työssä ja elämässä.

Ilkka "Danny" Lipsanen

  • Syntynyt: Porissa 24.9.1942.
  • Asuu Raumalla.
  • Ura: Laulaja, yrittäjä ja musiikkineuvos. Lähes 60-vuotisella urallaan levyttänyt yli 300 kappaletta ja saavuttanut yli 100 listahittiä.
  • Muuta: Kertoo uransa vaiheista uudessa elämäkerrassa Danny – koko show (WSOY).
  • Esiintyy syksyllä konserttikiertueella.

Kommentoi »