Elimistö pyrkii pitämään verensokerin tasaisena, koska solut tarvitsevat energiaa toimiakseen. Jos verensokeri on liian matala, muun muassa aivojen toiminta vaikeutuu.

Jos taas veressä on liikaa sokeria, se aiheuttaa lyhyellä aikavälillä ”siirappista” oloa, väsymystä, janoa, ehkä päänsärkyäkin ja joillekin ärtyneisyyttä.

Pidemmän päälle elimistön erilaiset proteiinirakenteet sokeristuvat, eli sokeria ja sen yhdisteitä tarttuu soluihin ja soluvälitilaan paikkoihin, joissa niitä ei kuuluisi olla.

Ei ole. Nälkä on elimistön viesti siitä, että edellisen aterian energia on kulutettu. Terveellä ihmisellä verensokeriarvot pysyvät välillä 4–6 millimoolia litrassa ennen ateriaa ja aterian jälkeen alle 8 mmol/l.

Jos ateria jää väliin, elimistö saa tarvitsemansa sokerin maksasta ja munuaisista. Kun niiden varastot loppuvat, elimistö alkaa käyttää rasvakudosta, jota länsimaisilla ihmisillä yleensä riittää hajotettavaksi. Todellista nälkää ei pidä sekoittaa janon tunteeseen tai erilaisiin ruokahimoihin.

Jos sokeriarvot ovat pitkiä aikoja liian korkeat, sokeria kertyy herkkiin kudoksiin, kuten hermoihin ja verisuonten pintarakenteisiin. Tämä aiheuttaa verisuonissa vääränlaista läpäisevyyttä ja hermoissa toimintahäiriöitä.

Ongelmat näkyvät muutamassa vuodessa silmänpohjan, hermojen ja munuaisten vaurioina. Aluksi vaurioituminen etenee ilman näkyviä tai tuntuvia oireita. Isoissa verisuonissa kolesterolia alkaa kertyä entistä helpommin verisuonten seinämiin, ja valtimotaudin riski lisääntyy. Jos myös verenpaine on koholla, vaurioita syntyy entistäkin helpommin.

Verensokeriarvot ovat koholla, jos paastoarvo on 6–7 mmol/l tai arvo nousee aterian jälkeen tasolle 10 mmol/l. Näin on joka kolmannella suomalaisella keski-ikäisellä. Varsinainen diabetes on joka kymmenennellä.

Terveellä ihmisellä verensokeri ei käytännössä voi laskea liian alas. Paastoarvo on matalampi kuin aterian jälkeinen, mutta silloinkin energiaa riittää vielä aivoille ja muulle elimistölle. Sen sijaan diabeetikolla verensokeri voi laskea turhan alas, jos lääkitys on liiallista.

Rasvat ja proteiinit nostavat verensokeria hitaasti ja maltillisesti, koska elimistö joutuu pilkkomaan niitä enemmän kuin hiilihydraatteja. Myös kuitu hidastaa verensokerin nousua. Kasviksista, hedelmistä ja täysjyväviljasta saa sekä kuitua että pitkäkestoisia hiilihydraatteja, jotka nostavat verensokeria vähemmän ja hitaammin kuin nopeat hiilihydraatit, kuten kidesokeri tai tärkkelys.

Vaikka rasvat ja proteiinit pitävät verensokerin tasaisena, ne sisältävät paljon energiaa ja voivat isoina määrinä johtaa lihomiseen. Se taas on omiaan muuttamaan elimistön aineenvaihduntaa tyypin 2 diabeteksen suuntaan, jolloin verensokeri nousee.

Ihmisen liikkuessa elimistö kuluttaa sokeria. Liikunta on helppo keino laskea verensokeriaan, jos sillä on taipumusta nousta yli ohjearvojen. Myös diabeetikot voivat tasoittaa arvojaan jonkin verran liikunnan avulla.

Reipas liikunta parantaa elimistön insuliiniherkkyyttä ja siten ehkäisee diabeteksen syntyä tai tasoittaa diabeetikon sokereita. Liikunnan tehosta riippumatta kaikki kulutettu energia on poissa vyötäröltä.

Kun elimistö on aktiivitilassa, ihminen ei tunne nälkää samalla tavalla kuin joutilaana. Liikunnasta ja aktiivisuudesta saa siis tuplahyödyn: ei tee mieli ruokaa, mutta samalla kuluu energiaa.

Verensokeriasioiden selvittely on kätevää aloittaa diabeteksen riskitestillä, joka ennustaa riskiä kohonneisiin sokereihin tai diabetekseen varsin hyvin. Testi löytyy esimerkiksi Diabetesliiton nettisivuilta.

Riskitekijöitä ovat lähisukulaisen diabetes, vyötärölihavuus, iän karttuminen, vähäinen liikunta ja kasvisten syönti sekä verenpainetauti. Naisilla myös odotusaikana ilmennyt raskausdiabetes on riskitekijä.

Jos riskitekijöitä ei ole, yli 40-vuotiailla riittää verensokeriarvojen testauttaminen sokerirasitustestillä tai paastosokerin ja pitkäaikaisen sokerin tarkastamisella noin viiden vuoden välein. Jos riskitekijöitä on, testaus kannattaa aina.

Apteekeista tai diabetesyhdistyksiltä voi hankkia verensokerimittarin, jolla arvojaan voi seurata itse. Mittarit ovat luotettavia, joskin arvot ovat vain suuntaa antavia.

Perusterveellä laihduttajalla ongelma ei ole niinkään verensokeri, vaan nälän hallinta ja liiallinen syöminen. Kun pitää ateriarytmin säännöllisenä ja välttää napostelua, verensokeri pysyy tasaisena, jolloin myös nälkä pysyy hallinnassa.

Ylipainoisilla, erityisesti vyötärölihavilla, maksa on usein rasvoittunut ja insuliinin teho kudoksissa on heikentynyt. Silloin verensokeri nousee helpommin ja haima joutuu erittämään insuliinia tavallista enemmän, mikä edistää ylimääräisten kaloreiden varastoitumista rasvaksi.

Henkilöllä, jolla on tällainen diabeteksen esiaste, haima ei aina osaa laihdutuksen alussa vähentää insuliinintuotantoa riittävästi. Tällöin verensokeri voi laskea jopa 3:n tienoille. Ennen pitkää haima kyllä oppii sopeuttamaan insuliinintuotannon sopivalle tasolle.

Kun diabeetikko alkaa laihduttaa, sokerilääkitystä täytyy vähentää, koska liian voimakas lääkitys tekee laihduttamisesta hankalaa,  jopa mahdotonta. Tästä on syytä keskustella etukäteen lääkärin tai diabeteshoitajan kanssa.

Ylipainon välttäminen ehkäisee parhaiten diabetesta. Jos ylipainoa on päässyt kertymään, kannattaa ehdottomasti harrastaa säännöllistä liikuntaa ja pyrkiä painonpudotukseen. Usein jo viiden prosentin painonpudotus normalisoi koholla olevan verensokerin. Painonhallinnassa auttavat liikunnan lisäksi terveellinen ruoka ja kohtuulliset annoskoot. 

Asiantuntija: diabeteslääkäri Atte Vadén, Koskiklinikka

Päivitetty 1.5.2021 – Alkuperäinen versio ilmestynyt 18.8.2014