Lapsuuteni sitkein haave oli kulkea Jeesuksen kanssa käsi kädessä jossakin kultakaupungissa.

Minun olisi pitänyt syntyä karhuksi, koska ne saavat olla pullukoita, eikä se ole pois niiden söpöydestä.

Teini-iässä ihailin erityisesti muusikoita. Lainasin jopa ystäväni selloa, jotta voisin kävellä se selässäni pitkin kaupunkia.

Teini-iässä inhosin erityisesti taviksia. Halusin olla ei-tavis. Ja nyt haluan olla ihan tavallinen.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun osallistuin Vain elämää -leirille. Positiivinen, mutta tosi intensiivinen kokemus.

Viimeksi nauroin makeasti, kun koirani pelleili. Se saa minut nauramaan joka päivä.

Vihaan sydämeni pohjasta kaksinaismoralismia.

Viimeksi rakastuin… no siis, rakastun koko ajan, olen siinä tosi hyvä. Mutta syvällisesti rakastuin viimeksi kaksi vuotta sitten.

Pelkään kuollakseni… en mitään. Olen ­valmis kuolemaan, joten en pelkää mitään kuollakseni.

Häpeän syvästi sitä itse­keskeisyyttä, jonka tämä ammatti tuo tullessaan. ­Yritän kontrolloida sitä. Suhtautumiseni siihen on ristiriitainen. Häpeän, mutta toisaalta tunnen itseäni kohtaan myötätuntoa.

Join pääni täyteen, kun sosiaaliset paineet olivat kasvaneet liian suuriksi.

Sukurasitteeni on se, että olemme kaikki suvussani hyvin vahvasti tuntevia. Se on myös hyvä puoli.

Jos jonkun henkilön puolesta pitäisi kuolla niin ­kuolisin kummilasteni puolesta.

Juuri nyt ottaa päähän, että koira joutui jäämään ­pitkäksi aikaa yksin tänään.

Hermoni menevät, kun tunnen ettei minua arvosteta. Tässä ammatissa tuo tunne on voimistunut.

Mieluummin kuolen kuin… ei ei, aion elää tämän elämän ihan millä tavalla tahansa.

Vapaamielisyys menee liian pitkälle, jos ihmiset eivät saa valita, milloin näkevät muiden sukupuoli-elimiä.

Minun jumalassani mukavinta on kaikki sateenkaaren värit.

Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa… voi kunpa ehdottaisikin. Suostuisin.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, antaisin ­kymmenyksen johonkin hyvään tarkoitukseen. Lisäksi rakentaisin Johanna Rasmuksen residenssisäätiön, ja kuolemani jälkeen laulun­tekijät voisivat käydä siellä ­tekemässä biisejä.

Luulin itsestäni ­liikoja, kun... ei kun luulen – luulen joka päivä. Se on super­voimani. Siksi saan asioita tehtyä, levyjä sinfonia­orkesterin kanssa ja muuta.