– Lauloimme iltapäivällä Stigin levylle ja nyt jatkamme iltaa yhdessä, Anna Puu ja Yona kertoivat. Molemmilla on levy tekeillä, Yonalta tulee maistiaissinkku jo kesällä. Annan tyttö on jo 1,5-vuotias.
– Koko ajan yritetään olla tuotteliaita, Anna kuvaili taiteilijaelämää.
– Olen saanut innoitusta mallistooni kotiseudun naavaisista puista, viime vuonna Muodin huipulle -kilpailun voittanut Katri Niskanen tunnelmoi.
Suvi Tiilikainen ahertaa L´Oréalin päämeikkaajana ja viihtyy. – Pastelliluomia ja kirkkaita huulia, jopa itselläni, Suvi kertoi trendimeikistä. Vielä ei työ ole vienyt Pariisiin, pääkaupunkiseudulle kyllä.
– Parempia malleja kuin viime kaudella, kommentoi Klara Kivilahti kilpailijoita, jotka tupsahtavat julkisuuteen syyskuun alussa.
Kuvat: Atte Kajova