Ihanteellisessa vanhemman ja aikuisen lapsen suhteessa molemmat kunnioittavat toistensa mielipiteitä tasaveroisesti, mutta läheskään aina tämä ei toteudu. Mielipide-erot voivat kuohahtaa esimerkiksi ruokavalinnoista, lasten kasvatuksesta, poliitikasta tai uskonnollisista kysymyksistä.

Perheneuvoja, psykoterapeutti Mari Kinnunen Helsingin seurakuntayhtymästä sanoo, että yhteyden rakentaminen on ensisijaisesti vanhemman, ei aikuisen lapsen tehtävä.

– Vanhemman pitäisi kunnioittaa aikuisen lapsensa valintoja ja ajatuksia samaan tapaan kuin kunnioittaisi ystävänsä ratkaisuja. Se ei kuitenkaan onnistu, jos vanhempi ei ole päästänyt irti lapsestaan eikä luota, että tämä on aikuinen ja osaa tehdä itse elämäänsä koskevat päätökset. Tosin joskus on vaikea erottaa, mikä on kiinni pitämistä ja mikä oikeaa huolta lapsesta, Kinnunen sanoo.

Vanhemman ja lapsen ikäero vaikuttaa heidän suhteeseensa. Mitä iäkkäämpiä vanhemmat ovat, sitä enemmän he usein odottavat automaattista kunnioitusta. Silloin suhteesta muodostuu yleensä etäinen ja muodollinen.

Myös lasten kasvatus on muuttunut vuosikymmenten saatossa. 1990-luvulla alettiin ymmärtää, että lasta ei voi koskaan kehua tai rakastaa liikaa.

Vanhempi voi myös oppia aikuiselta lapseltaan paljon. Kinnusen mielestä vanhempien kannattaisi kuunnella lapsiaan, jotka tietävät usein paljon vaikkapa vastuullisesta kuluttamisesta.

– Vanhemmuuden suuria iloja on ihmetellä, miten lapsista on kasvanut noin fiksuja ihmisiä. Tämä vaatii sen, että vanhempi yrittää ymmärtää, miksi lapsi ajattelee niin kuin ajattelee. Tällöin hänen on sivuutettava omat riittämättömyyden tunteensa, Mari Kinnunen sanoo.

Mari Kinnusen mielestä kiistatilanteessa vanhemman pitäisi ojentaa sovinnon käsi. Aikuinen lapsi päättää, tarttuuko hän siihen. Anteeksianto on tärkeää, mutta sen pitää aina olla vapaaehtoista.

– Mielipidettä ei tarvitse pyytää anteeksi, vaan liian rajua riitelyä. Sovinnon käden ojentaminen tarkoittaa halua palata yhteyteen.

Anteeksi antaminen ei tarkoita, että pitäisi olla tekemisissä, jos toinen käyttäytyy yhä halventavasti.

– Vanhempi saattaa esimerkiksi kokea, että aikuinen lapsi puhuu halventavasti hänen valinnoistaan. Rajoja joutuu miettimään, eikä yksinkertaisia vastauksia aina ole.

Pahimmillaan välit voivat napsahtaa poikki. Se voi olla joskus myös helpotus, jos suhteessa ei ole kunnioitusta. Mikäli keskustelut loppuvat aina mielipahaan, kannattaa miettiä myös ulkopuolista apua. Tilanne yleensä maadoittuu puolueettomalla maaperällä.

– Terapeutti rauhoittaa tilannetta läsnäolollaan ja osaa sanoittaa toisen ajattelua, jolloin molemmat saavat uutta näkökulmaa. Ulkopuolinen voi auttaa ymmärtämään, mistä kummankin ajattelu nousee. Tällöin rakkaus saa lisää tilaa.

Eläkeikäinen voi hakea apua järjestöjen ja vapaaehtoistyön piiristä, kuten kirkon perheneuvonnan ammattilaisilta. Yhteyttä voi ottaa myös yksityisiin psykoterapeutteihin.

Joskus on parempi olla hiljaa ja kumartaa kohteliaasti. Silloin yhteys toiseen ei ehkä ole niin hyvä ja syvä kuin toivoisi, mutta se on olemassa. Ihmisellä on kyky rakastaa toista, vaikka ei ymmärrä tätä. On veteen piirretty viiva, milloin vaikeneminen johtaa yhteyden särkymiseen.

Jos keskusteleminen aiheuttaa herkästi konfliktin, kannattaa miettiä, voisiko yhdessä tehdä jotain muuta.

– Voitaisiinko mennä konserttiin, marjametsään tai maalata mökkiä? Tehdä siis jotain, vaikka ei välttämättä juteltaisi niin sanotusti syntyjä syviä. Yhteisen ilon luominen vahvistaa kunnioitusta ja ilmaisee rakkautta. Se voi tapahtua myös lastenlasten kautta niin, että lähdetään yhdessä pulkkamäkeen, eläintarhaan tai retkelle, Mari Kinnunen sanoo.

Jos tapaamisista tulee molemmille ikävä olo, kannattaa ottaa etäisyyttä.

– Olisi upeaa, että voitaisiin keskustella myös tapaamisten vähentämisestä, jos aina tulee paha mieli. Lapsi hakee vanhemmaltaan hyväksyntää, ja vanhempi toivoo yhteyttä lapseen. Kannattaa kuitenkin olla armollinen itselle ja toiselle.

Ihmisenä olemisen kipeyteen kuuluu se, että meille rakkaat ihmiset saattavat ajatella ihan toisella tavalla kuin itse. Rakkaus ei kuitenkaan hajoa siihen.

– Jos vanhemman on vaikea ymmärtää tai kunnioittaa aikuista lastaan, hän voi saada uutta näkökulmaa asiaan esimerkiksi omien ystäviensä kautta. Joskus voi myös joutua toteamaan, ettei voi hyväksyä jotain toisen ajatusta, mutta sen ei tarvitse rikkoa suhdetta.

Kun keskustelun aloittaa pehmeästi, on mahdollista säilyttää kunnioitus eikä tilanne kärjisty.

– Voi aloittaa ihan niin, että haluaisin ymmärtää näkökulmaasi: mitä sinä tästä ajattelet ja miksi tämä on mielestäsi oikein? Silloin voidaan päästä yksimielisyyteen edes siitä, että me olemme eri mieltä. Se on jo iso asia.

Kinnunen antaa esimerkin: voi sanoa toiselle, että ymmärrän perusteesi olla vegaani, mutta minulla on omat perusteeni, joiden vuoksi jatkan sekasyöjänä.

– Vanhempien kasvuhistoriaan tutustuminen tuo lapselle ymmärrystä. Ihminen ei välttämättä ilkeyttään ajattele, kuten ajattelee, vaan hän on oman aikakautensa kasvatti.

Asiantuntija: perheneuvoja, psykoterapeutti Mari Kinnunen, Helsingin seurakuntayhtymä