Nuorena tavataan kapinoida. Jos ei ole vanhempia, kapinoidaan systeemiä vastaan. Toisinaan, tai melko useinkin, nuorison kapina näyttäytyy aikuisten silmissä vitsikkäänä. Vitsikkyys taas usein johtaa ikäviin, ylimääräisiin kulueriin, joiden maksattamisesta nuorilla on turha haaveilla. Seuraava polvi kostaa kyllä!

Nykypäivän rajua kapinaa näyttää edustavan sähköpotkulaudan jättäminen poikittain tielle. Se on Helsingin Sanomien mukaan johtanut jopa käyttökieltoihin. Koska sähköpotkulautayrittäjiä on useita, käyttäjän on helppo jatkaa kapinointiaan.

Ja niin kuin perinteisiin kuuluu, käyttökieltohan on sulka hatussa. Oi, tuota vastarinnan määrää!

Oma kapinani oli rajuudessaan yhtä laihaa kuin kapinoitsijakin.

Ajoimme kaverin kanssa 80-luvun alussa Tuusulantien laitaa pyörällä kaksi päällä. Poliisi meni ohi ja kajautti kaiuttimesta, että toinen pois kyydistä. Näytimme keskisormea, sillä olimmehan siinä iässä, eli 14-vuotiaita.

Vaan kappas, poliisipa kurvasikin eteemme ja kyseli käsimerkkien tarkoitusta. Hätäännyimme täysin, ja ettei kuulkaa itkukin päässyt. Poliisit olivat vanhoja kettuja, joten katsoivat mukatuimasti ja jatkoivat matkaansa.

Tarina toki päättyi koulun pihalla muotoon: ”Me sanottiin niille kytille, että suksikaa te kuuseen!”

On toki ihmisiä, jotka eivät kapinoi, tai niitä, jotka joutuvat oikein miettimään, miten kapinoida. Entisen työtoverini lapset kapinoivat musiikkibisneksessä työskenteleviä, makeita vanhempiaan vastaan liittymällä seurakuntanuoriin. Siinä ollaan jo askel pidemmällä!

Veikkaan, että vanhemmat olivat täysin aseettomia hartaushetkien äärellä. Toisaalta, suurin riski moisessa kapinassa lie se, että lapsi päätyy lahjoittamaan maallisen omaisuutensa kirkolle. Ei sekään ole kovin karmea vaihtoehto.

Nuoren kapinointi saattaa viivästyä, jos omat vanhemmat elävät itse vielä kapinavaihetta. Se on lapselle hyvin raskasta.

On lapsen tehtävä aiheuttaa tilanteita, joissa järki loistaa poissaolollaan. Lapsella on siihen oikeus – hänen aivonsa eivät ole vielä riittävän kehittyneet.

Vanhemman viivästynyt kapinointi taas voi tehdä aikuisenkin lapsen elämästä uuvuttavaa.

Näin vaalien kulmilla tulee mietittyä lämpimästi monien ehdokkaiden lapsia. Valitettavan moni vanhempi innostuu vaikuttamisesta tietämättä ollenkaan, millaista diplomaattisten taitojen kimaraa politikassa vaaditaan ja kuinka monisyistä on päätöksenteko. Omaa asiaa huutamalla saa vain pölvästin leiman.

Voimia, lapset!

Anna siis nuoresi kapinoida! Niin hänestä kasvaa harkitseva veronmaksaja, joka miettii ensin ja tekee sitten. Sellaisia ihmisiä Suomi tarvitsee, edes muutaman.

Jos oma kapinavaiheesi jäi väliin, kokeile paikallislehden yleisöpalstaa. Jos tekstisi on riittävän napakka, se todennäköisesti julkaistaan.

Se on tyydyttävää.