1. Valmistajat ovat tarkkoja Suomalainen elintarviketeollisuus käyttää korkealaatuisia raaka-aineita. Jos näin ei olisi, tuotteet maistuisivat pahalta ja pilaantuisivat nopeasti. Tosin virheitä voi tapahtua huolellisesta raaka-aineiden valinnasta ja valmistuksesta huolimatta. Niitä kuitenkin kartetaan hanakasti, koska ruokaskandaalissa menetettyä luottamusta ja ryvettynyttä mainetta voi olla mahdoton saada takaisin. Ruokien raaka-aineet luetellaan pakkausmerkintöjen ainesosaluettelossa paljousjärjestyksessä, eniten käytetyt ensin. Allergioita ja intoleransseja aiheuttavat ainesosat, kuten maito ja vehnä, merkitään korostetusti. Lisäaineet ilmoitetaan käyttötarkoituksen kertovalla ryhmänimellä ja lisäaineen nimellä tai E-koodilla. Joissain valmisruoissa käytetään oudompia ainesosia, kuten broilerinnahkaa ja kamaraa. Myös ne ovat ihmisravinnoksi kelpaavia. Hävikkiä syntyy vähemmän, kun niitä hyödynnetään.
2. Teollinen ruoka käy läpi tiukan valvonnan Suomessa elintarvikeketjun valvontaa johtaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Myös esimerkiksi tulli ja kuntien elintarvikevalvontaviranomaiset osallistuvat valvontaan. Elintarvikeyritykset harjoittavat omavalvontaa ja vastaavat tuotteidensa turvallisuudesta. Kuluttajatkin valvovat teollista ruokaa. Jos laadussa on puutteita, on syytä olla yhteydessä kauppaan, valmistajaan tai kunnan valvovaan viranomaiseen. Tällöin päästään selvittämään mahdollisen ongelman aiheuttaja ja korjaamaan tilanne.
3. Tarkista ruokahygienia myös kotona Teollisen ruoan moititaan olevan pitkälle prosessoitua, mutta myös kotiruokaa prosessoidaan: pestään, kuoritaan, pilkotaan, keitetään, paistetaan ja jäähdytetään. Teollinen ja kotiruoka käyvät läpi samoja vaiheita mutta eri mittakaavassa ja erilaisissa oloissa.
Teollisen ruoan jäähdytys on yleensä tehokkaampaa ja nopeampaa kuin kotiruoan, joten sen hygieeninen laatu voi olla parempi. Laadun säilyminen edellyttää katkeamattoman kylmäketjun elintarviketehtaalta kauppaan ja kotiin. Kotijääkaapin lämpötila on hyvä tarkistaa aika ajoin.
4. Pakastevihannes voi olla terveellisempi kuin itse keitetty Usein ajatellaan, että valmisruokien ravintoaineet häviävät prosessoinnissa ja kotiruoka on ravitsevampaa. Toisinaan totuus voi olla päinvastainen. Esimerkiksi pakastevihanneksien ravintoaineet säilyvät hyvin, koska niiden käsittely, ryöppäys ja pakastus on nopeaa. Multaporkkana voi olla ravintosisällöltään heikompi kuin pakastettu, jos se ensin makaa pitkään tuottajan ja kaupan laarissa ja sitten keitetään kotona väljässä vedessä, jolloin loputkin vitamiinit liukenevat keitinveteen.
Valmisruoan ravintosisältö voi olla heikko, jos sen pääraaka-aine on esimerkiksi valkoinen vehnäjauho. Valmisruoista löytyy kuitenkin nykyään paljon hyviä vaihtoehtoja, ja tuotteiden vertailu on helpottunut, koska kaikissa tuotteissa on oltava ravintoarvomerkinnät. Valintaa helpottaa myös Sydänmerkki. Kun se löytyy pakkauksesta, rasvan määrä ja laatu sekä suolan ja kuidun määrä ovat kohdallaan. Esimerkiksi kotiruoan suolapitoisuus jää helposti arvailujen varaan.
5. Onko valmisruoassa liikaa lisäaineita? Teollisissa ruoissa monia arveluttavat lisäaineet. Niitä pidetään tarpeettomina, jopa haitallisina. Lisäaineet käyvät kuitenkin läpi tarkat tutkimukset, ennen kuin niille annetaan käyttölupa. Niitä käytetään muun muassa parantamaan säilyvyyttä, rakennetta, väriä ja makua.
Lisäaineista suuri osa on samoja yhdisteitä, esimerkiksi väriaineita ja kuituja, joita on hedelmissä ja marjoissa. Säilöntäaineita käyttämällä estetään terveydelle haitallisten home- ja bakteerimyrkkyjen synty. Jos säilöntäaineita ei käytettäisi, tuotteiden myyntiajat lyhenisivät. Nopea tuotekierto saattaisi nostaa hintoja. Kemiallisten säilöntä- ja lisäaineiden käyttöä voidaan vähentää suojakaasuilla, kuten typellä, hapella ja hiilidioksidilla. Kaasut ovat samoja kuin hengitysilmassa. Lisäaineiden käyttöä valvovien viranomaisten periaate on, että jos ilmenee epäilyjä esimerkiksi lisäaineiden haitallisista yhteisvaikutuksista, ne tutkitaan. Lisäainefosfaattien käyttö on parhaillaan tutkittavana uudestaan, koska on tullut näyttöä, että liika fosfori voi lisätä luun hajoamista. Myös sydän- ja verisuonisairaudet ovat yhteydessä veren liialliseen fosforipitoisuuteen. Elintarviketeollisuus onkin jo ehtinyt vähentämään lisäainefosforin käyttöä lihavalmisteissa. Tärkeintä on valita tuotteita, joissa tyydyttyneen rasvan osuus kokonaisrasvasta on korkeintaan kolmannes ja suolan osuus korkeintaan 0,7 prosenttia valmisruoasta. Nämä määrät selviävät pakkausten ravintoarvomerkinnöistä. Suolan ja kovan rasvan haitoista esimerkiksi sydän- ja verisuoniterveydelle on vahva tutkimusnäyttö.
6. Katso, missä lämmität valmisruoan Kun lämmittää tai valmistaa ruokaa mikroaaltouunissa, pitää käyttää tarkoitukseen sopivaa astiaa, joko lasista, posliinista tai mikrokuumennuksen kestäväksi merkittyä muoviastiaa. Jos lämmittää rasvaista ruokaa kuumennukseen sopimattomassa muoviastiassa, siitä voi liueta ruokaan haitallisia aineita.
7. Onko valmisruoka mautonta vai maukasta? Moni pitää teollisia ruokia mauttomina. Toki osa niistä on miedon makuisia, mutta nykyään tarjolla on vaihtoehtoja myös mausteisen ruoan ystäville. Miedommat vaihtoehdot voi itse maustaa mieluisiksi.
8. Onko valmisruoka sittenkään kallista? Valmisruoat voivat vaikuttaa kalliilta, ja ruokaa pystyykin valmistamaan itse halvemmalla. Tällöin ei kuitenkaan välttämättä tule laskeneeksi omalle työlleen hintaa. Valmisruoan hintaa arvioidessa kannattaa ottaa huomioon, että laadukkaat raaka-aineet nostavat kustannuksia.
9. Unohda huono omatunto On turha kantaa huonoa omaatuntoa, jos ei ehdi tai jaksa valmistaa ruokaa alusta asti itse. Teolliset ruoat ovat oiva apu esimerkiksi kiireisille ja iäkkäille. Kun täydentää valmisruokaa täysjyväleivällä, kasviöljypohjaisella levitteellä, rasvattomalla tai vähärasvaisella ruokajuomalla ja salaatilla, voi nauttia täysipainoisen aterian. Myös salaattiaineksia saa nykyään valmiiksi pestynä ja pussitettuna kaupasta. ● Asiantuntija: FT, laillistettu ravitsemusterapeutti, ravitsemustieteen yliopistonlehtori Raisa Valve, Helsingin yliopisto, elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos
Teksti:Katriina Ylönen
