Päänahassa oleva näppy olikin ihosyöpä
Terveys ja hyvinvointi
Päänahassa oleva näppy olikin ihosyöpä
Ihosyövän sairastanut Siru Henriksson kulkee auringossa aina hattu päässä. Hän käy myös vuosittain luomitarkastuksessa.
9.8.2018
 |
Apu

Onkohan tuo hyttysen purema, ihmetteli Siru Henriksson päässään jakauksen kohdalla olevaa näppyä syksyllä 2016. Se vuoti verta, kun hän raapi sitä unissaan. Sen jälkeen se rupeutui, mutta haavautui pian uudestaan. Silti Siru vitkutteli kevääseen, ennen kuin meni näyttämään näppyä terveyskeskukseen. Siitä otettiin koepala. Selvisi, että kyseessä oli tyvisolusyöpä eli basaliooma.

– En säikähtänyt, koska olin valmistautunut tähän. Äidilläni on ollut monta ihosyöpää, ja myös tuttavapiirissäni oli ollut paljon samanlaista. Tiesin, ettei basaliooma ole vaarallinen, Siru, 55, kertoo.

Kasvain leikattiin kesäkuun alussa Helsingin yliopistollisen sairaalan ihotautipoliklinikalla. Leikkaus sinällään ei huolettanut Sirua, mutta häntä mietitytti, miten paljon haavan kohdalta jouduttaisiin poistamaan tukkaa.

– Haava oli aika suuri, noin 10 senttimetrin mittainen. Päässä oleva side pysyi paikallaan ”haavamyssyn” avulla, jonka pystyin peittämään kodin ulkopuolella huivilla. Pidin itseäni onnekkaana, kun näin muita ihosyöpäpotilaita, joilla oli nenä paketissa.

Leikkauksen jälkeen haava alkoi yllättäen turvota ja erittää nestettä. Siru soitti saamaansa neuvontanumeroon kysyäkseen, oliko tämä normaalia. Oli viikonloppu, ja häntä kehotettiin palaamaan asiaan maanantaina, jos turvotus jatkuisi.

– Sunnuntai-iltana minun oli pakko lähteä päivystykseen, sillä koko pään alue oli niin turvoksissa, että silmäni roikkuivat.

"Olisinpa mennyt aikaisemmin lääkäriin"

Haava oli tulehtunut, mikä on harvinaista ihosyöpäleikkauksen yhteydessä. Se avattiin ja puhdistettiin ja Sirulle aloitettiin suonensisäinen antibioottihoito. Se jatkui seuraavana päivänä ihopoliklinikan vuodeosastolla, jossa hän vietti yhden vuorokauden. Sitten kotisairaanhoito hoiti antibioottitiputuksen viikon ajan. Lisäksi Siru kävi haavan puhdistuksessa päivittäin. Akuutin vaiheen jälkeen haavanhoito jatkui kotona, kunnes haava umpeutui.

Jälkitarkastuksessa syksyllä Sirulle tarjottiin mahdollisuutta korjaavaan leikkaukseen, jolla tulehduksen takia levinnyttä arpea voitaisiin kaventaa. Se tehtiin helmikuussa 2018. Arvesta tuli puolet pienempi.

– Olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta sillä oli aika kova hinta. Voin syyttää tästä vain itseäni. En voi ymmärtää, miksen mennyt heti näyttämään luomea lääkärille, vaan odotin seuraavaan kevääseen. Minulla on paljon luomia, ja niitä on poistettu aiemminkin. Kenties leikkausta ei olisi tarvittu, jos olisin ollut liikkeellä varhemmin. Minun olisi myös pitänyt rohjeta tarkkailla leikkaushaavaa peilillä. Silloin olisin tajunnut, että haava oli tulehtunut ja olisin mennyt päivystykseen heti.

Siru tietää myös, että ihosyövästä saa syyttää omaa aurinkokäyttäytymistään. Hän on matkustanut paljon lämpimissä maissa ja asunut kolme vuotta Lähi-idässä, joten aurinkoaltistus on ollut suurta. Pään suojaaminen on välillä unohtunut.

– Enää hattu ei ole minulle somiste, vaan se on aina auringossa ollessa päässäni. Muistan laittaa aurinkorasvaa myös jakauksen kohtaan. Olen silti varma, että tulevaisuudessa minulle ilmaantuu lisää ihosyöpiä. Tämän takia tarkkailen ihoani entistä tarkemmin. Käyn luomitarkastuksessa kerran vuodessa enkä jää aikailemaan, jos huomaan epäilyttävän ihomuutoksen.

Kommentoi »