Olen ollut jo pitkään eläkkeellä, joten en herää kellon soittoon. Käytännössä nousen yleensä seitsemän jälkeen ja menen heti syömään. Aamupalani on ollut vuosikymmeniä sama: kolme tummaa ruisleipää, joiden päällä on hieman kevytlevitettä ja keittokinkkua. Lisäksi ruisnäkkileipä ja mukillinen rasvatonta maitoa.

Olen syntynyt sota-aikana seitsenlapsiseen perheeseen, eikä minulla ole muistoja, että ruoka olisi koskaan ollut pahaa. Aina oli nälkä ja teki mieli syödä. Ehkä siksi olen tottunut yksinkertaiseen ruokaan, ja se tuntuu useimmissa tilanteissa riittävältä. Makuaistini ei ole kovin tarkka, enkä erota hienouksia ja aromeja ruoasta kovinkaan hyvin.

Minulla on yleensä aina nälkä, kun rupean syömään. Kolme kertaa päivässä ei riitä, vaan otan vielä välipalaakin. Tuntuu niin hyvältä, kun näläntunne häviää, ja sillä tavalla luonto on tarkoittanutkin. Se on niin yksinkertaista.

Kirjoittelen aika paljon ravintoon ja ylipainoon liittyvistä asioista lehtiin ja nettiin. Minulla ei ole mitään aikatauluja, vaan katson aina päivän mukaan, mitä teen.

Käyn kunto­salilla kolme kertaa vii­kossa ja teen useita tunnin pyörä­lenkkejä. Tänään hoidan Terve paino -yhdistyksen asioita.

Juon kahvia vajaan mukillisen makeutusaineella ja syön pienen pullan, palan siemenleipää ja puolikkaan omenan. Siemenet olen ottanut mukaan vasta hiljattain. Ne ovat äärimmäisen terveellisiä ja sisältävät paljon vitamiineja ja hyviä rasvoja.

Teen kirjallisia töitä useita tunteja päivässä. Tänään minulla on myös tunnin nettikokous ylipainoon ja terveyteen liittyvistä asioista.

Lounaaksi syön yleensä kaupan einesruoan, tällä kertaa pasta bolognesen. Syön usein myös itämaisen kananuudeliruukun. Joskus lihapullat ja perunamuusi ovat hyviä.

Monet vierastavat eineksiä, koska niiden tuoteselosteessa lukee pitkät listat ainesosia, jotka tuovat niihin makua ja säilyvyyttä. Ihmiset pelkäävät, että ne ovat haitallisia. Tutkimukset sanovat aivan toista. Eihän näitä ainesosia saisi käyttää, jos ne olisivat vaarallisia. Minulle einesten maku on riittävä. En osaa laittaa ruokaa, eikä minulla ole tarvetta tehdä löytöretkiä keittiössä.

Välillä käyn ravintolassa syömässä. Silloin nautin viinilasillisesta, seurustelusta ja rennosta tunnelmasta. Se tuo suurta mielihyvää. En silloinkaan etsi lainkaan nautintoa lautaselta.

Tavallisesti vaimo valmistaa päivällisen. Lautasella on ainakin puolet kasviksia, kuten keitettyjä porkkanoita, herneitä tai tomaattia. Lisäksi on perunaa tai nuudeleita ja vaihdellen kalaa tai kanaa. Tänään syön jälkiruoaksi muutaman palan tummaa suklaata.

Seuraan painoani niin, että käyn vaa’alla, jos vyö alkaa kiristää. Teen tarvittaessa hyvin loivia liikkeitä, jotka eivät ole lähelläkään dieetille ryhtymistä.

Lihoin kuutisen kiloa 55-vuotiaana. Tiesin, että suklaan syöntini oli ryöstäytynyt käsistä, ja panin sen pannaan. Sääntöni oli, etten saanut ostaa suklaata kotiin. Sain kuitenkin maistella sitä tarjottuna kodin ulkopuolella. Sosiaa­linen kontrolli piti huolen, etten kerta kaikkiaan kehdannut ottaa kuin konvehdin tai kaksi. Muutamassa kuukaudessa paino oli laskenut tavallisiin lukemiin.

Nykyään sääntöni on, että saan ostaa viikossa yhden Fazerin suklaa­patukan tai korkeintaan kaksi. Tämän määrän suklaata voin huoletta nauttia missä vaiheessa viikkoa tahansa.

Iltapalani on ollut vuosikymmeniä sama: survottuja puolukoita, talkkunajauhoa, hieman sokeria ja rasvatonta maitoa. Isäni piti puolukoista, ja tapa on tarttunut minuunkin.