Metsässä voi elpyä ja kokea itsensä ravituksi. Ennen olimme aina luonnossa tai sen läheisyydessä. Luontoyhteys oli voimakas, mutta hallinnan lisääntyessä ihminen ja luonto ovat liukuneet yhä kauemmas toisistaan. Se on johtanut siihen, että kaikki eivät enää saa jatkuvaa muistutusta ympäristöstään.

Monille luonto on vain ajatus. Tämä puolestaan johtaa siihen, että niin empatia luontoa kohtaan kuin kokemus yhteydestä heikkenevät. Haasteellista onkin säilyttää ne ja samalla muovata ympäröivää maailmaa.

Sivilisaatio on alun perin kehittynyt perustarpeiden täyttämiseksi.

Luontoaistimusten väheneminen on kuitenkin johtanut siihen, etteivät ihmiset enää elä heille tyypillisessä ympäristössä. Samalla lajityypilliset tarpeet jäävät täyttämättä. Näitä ovat muun muassa heimoyhteisössä eläminen, useiden kilometrien kävely päivittäin ja epäitsekäs auttaminen.

Kaupunkilaistunut ihminen elää luonnon hyvinvointivaikutusten puutteessa. Vajetta täyttäessään hän yrittää hallita ympäristöään. Hän kerää luonnosta raaka-aineita korvikkeiksi, vaikka ympäristö itsessään voisi tarjota ratkaisun.

Osa luonnon myönteisistä vaikutuksista on saavutettavissa alle puolessa tunnissa. Usein niiden saavuttamiseen riittää luonnossa käveleminen.

Luonto hellii kehoa. Sen ansiosta muun muassa immuunipuolustus paranee, kroonisen kivun kokemus vähenee, yleinen tulehdustila alenee ja stressi lievittyy.

Luonto kohentaa myös henkistä ja kognitiivista hyvinvointia. Sen vaikutuksesta ihminen elpyy. Yhteistyöhalukkuus ja myönteisyys lisääntyvät, tarkkaavaisuus palautuu, työmuistin taso paranee ja luovuus kasvaa.

Metsä tarjoaa runsaasti visuaalisia, kuultavia ja haistettavia aistimuksia. Ne johdattavat ajatukset aistittavaan todellisuuteen ja pois mieleen uppoutumisesta: huolista ja murheista.

Jarko Taivasmaa: Metsässä – Uppoudu metsään, itseesi ja elämään (Otava).

Juttu on julkaistu Eevassa 6/2019.