Vesa-Matti Loiri jätti jäähyväiset elämälle kahden syövän uuvuttamana Eiran sairaalassa 10. elokuuta 2022.

Viimeisen elinvuotensa aikana ”Vesku” oli tehnyt tiliä elämästään läheisilleen. Hän oli tarttunut aikaisempaa useammin puhelimeen, soittanut ja jättänyt hyvästejä kertoen suhtautuvansa kuolemaan uteliaisuudella. Langan päässä moni järkyttyi, ja Vesku saattoi oli lohduttajan roolissa.

– Hän muisteli elämäänsä muiden taiteilijoiden kanssa ja kertoi olevansa onnellinen siitä, mitä oli saanut kokea. Hänellä oli tarve keskustella, tuoreen Tuttujen kesken Vesku -kirjan kirjoittanut Tuomas Marjamäki kertoo.

”Mä olen lähdössä taivaaseen. Mua odottaa siellä kaksi poikaa. Lissu, mä rakastan sua aina. Sitten, kun sinä tulet sinne, niin mä oon sua vastassa ja sitten pidetään häät!”, Vesku kertoi Marjamäen kirjan mukaan puhelimessa taiteilija Liisamaija Laaksoselle, jonka 60-vuotistaiteilijajuhlassa Veskun piti esiintyä.

Kuolemansairaalla taiteilijalla oli mielessä vielä yksi levy, jolle hän oli tilannut viimeisen kappaleen Heikki ”Hector” Harmalta. Kun sanoittaja kysyi tarkempaa aihetta laululle, hän sai vastaukseksi tekstiviestin, jossa luki ”Minä on.” Viesti jäi Hectorille sen verran epäselväksi, että hän ehdotti perään omaa aihettaan ”Hiekkaa rintataskussa”, jonka Vesku hyväksyi. Kappale oli tarkoitus äänittää Veskun kotona, mutta Marjamäen mukaan hän ei loppujen lopuksi edes yrittänyt äänitystä.

Hector itse julkaisi laulun viime joulukuussa, omistettuna ystävän muistolle.

Tuomas Marjamäki vaikuttui taiteilija Vesa-Matti Loirista jo viisivuotiaana katsellessaan Spede Show’ta. 15-vuotiaana hän oli kirjoittanut Veskulle kirjeen, jossa yritti saada tältä haastattelua omaan lehteensä. Vesku ei kirjeeseen koskaan vastannut.

Vuonna 1998 uraansa aloitteleva 19-vuotias toimittaja sai tärkeän mahdollisuuden Uuno Turhapuron kuvauksissa, jossa hän tapasi Veskun ensimmäistä kertaa. Siitä alkoi yli 20 vuotta kestänyt ammatillinen yhteistyö ja tuttavuus.

Kun taiteilija Vesa-Matti Loiri tarttui toimittaja Marjamäen käteen Tavastia- klubilla vuonna 2017 ja kiitti tämän Apu-lehteen kirjoittamasta lehtijutusta, Marjamäelle tuli omituinen tunne.

– Hän pyysi pitämään huolta itsestäni. Tuntui, että ne olivat jäähyväiset.

Marjamäki oli vuoteen 2017 mennessä koonnut pöytälaatikkoonsa mittavan, pariin kymmeneen haastatteluun perustuvan käsikirjoituksen, josta oli määrä syntyä Loirin elämäkerta. Kun Marjamäki ensimmäisen kerran uteli Loirilta suostumusta kirjan kirjoittamiseen, vastaus oli varsin loirimainen: ”En mä nyt halua. Mutta jos sen kirjan joskus joku tekee, se olet sinä eikä kukaan muu mulkku”.

Elämäkerta syntyi, mutta sen kirjoittaja ei ollut Marjamäki vaan Jari Tervo. Marjamäen tietojen mukaan Loiri houkuteltiin mukaan Suomen oloissa historiallisen suurella 150 000 euron palkkiolla.

– Tietenkin minua harmitti se, että Vesku oli aikanaan antanut ymmärtää, että ehkä vielä joskus saan tehdä elämäkerran, kirjailija myöntää.

Kun Loiri kuoli, Marjamäki päätti toteuttaa Veskulle antamansa lupauksen. Nyt se kirja ilmestyy Veskun muistoksi. Kirjan alussa on Veskulle osoitettu omistuskirjoitus: ”Tämmöinen tästä nyt tuli.”

Marjamäen pöytälaatikkoon ei lopulta jäänyt mitään sellaista, mitä hän ei kerro kirjassaan. Tai ainakaan mitään oleellista.

Vesku oli julkisuudessa koko kansan omaisuutta, mutta vain harvat ja valitut saivat mahdollisuuden tutustua häneen henkilökohtaisesti.

– Hän tapasi mielellään ihmisiä ja oli faneille ystävällinen, mutta veti silti aina jotain roolia. Todellista Vesa-Matti Loiria ei kovin moni koskaan tavannut. Tein hänen kanssaan 25 haastattelua, mutta uskon, että niissäkin hän otti etukäteen jonkin tietyn roolin, Marjamäki sanoo.

Vesku kuitenkin puhui Marja­mäelle paljon, myös syvällisestä puolestaan, joka ei täysin auennut edes hänen lähimmille ystävilleen. Marjamäen mukaan Veskun henkisyys oli syvempää kuin moni ymmärtää.

– En väitä ymmärtäväni niitä asioita. Vesku uskoi vilpittömästi henkiseen kokemusmaailmaan. Merkittävin kokemus oli hänen kuolemanrajakokemuksensa vuoden 1970 keväällä.

Kokemuksen myötä taiteilijan elämän suurten menetysten käsittely oli helpompaa kuin kenties olisi muuten ollut.

Vaimon ja kahden pojan menetykset muokkasivat taiteilijaa, mutta jokaisen menetyksen ja surun purkamisen jälkeen hän oli pian taas työn touhussa.

– Vesku koki olevansa yhteydessä edesmenneisiin rakkaisiinsa, eikä siksi pelännyt kuolemaa.

Vesku toi esille istuntojaan vuonna 1977 menehtyneen selvännäkijä Aino Kassisen kanssa. Kassinen kertoi tunteneensa Veskun edellisestä elämästään. Hänen mukaansa kaksikko oli seikkaillut yhdessä keskiajalla Raaseporin linnassa.

– En osaa sanoa, miten paljon tähän liittyy erilaisia päihdekokemuksia, mutta tämä kokemus oli Veskulle hyvin todellista maailmaa. Kirkkoon hän halusi sen sijaan pitää pesäeroa, Marjamäki jatkaa.

Henkisyyden lisäksi rakkaus oli Marjamäen mukaan Veskulle kaikki kaikessa, niin ystävyyssuhteissa kuin parisuhteissa. Kahdenvälisissä keskusteluissa Vesku kertoi, että rakkaus oli kiinnostanut häntä leikkikoulusta asti.

– Vesku rakastui hyvin voimakkaasti pikkupojasta lähtien milloin keneenkin. Hänellä oli rakkaus työtään, yleisöään ja äärimmäisen kipeä rakkaus läheisiään kohtaan. Hän teki paljon asioita läheisten ihmissuhteiden kustannuksella. Se varmasti tuotti hänelle myös tuskaa.

Parisuhdetta Vesku ei viimeisinä vuosinaan kaivannut. Marjamäelle hän totesi useaan otteeseen, että parisuhteen toteutumiseksi pitäisi tapahtua suuria asioita.

– Vesku ymmärsi, ettei hänestä ole parisuhteeseen Stinasta (Toljander) eroamisen jälkeen. Hänen elämäntapansa ei sopinut toisen kanssa jaettavaksi.

Yksi Veskua lähelle päässeistä oli muutamaa vuotta tätä myöhemmin syntynyt ohjaaja Pertti Melasniemi, jonka kanssa Vesku jakoi elämän surut ja ilot Melasniemen luona Espoossa.

”Kotini oli Veskulle pakopaikka aina silloin, kun hänen elämässään oli draamaa. Alakerrassa oli hänen nimikko­huoneensa, mutta myöhempinä vuosina Vesku majoittui yläkerran sohvan nurkkaan. Siitä hän ei liikkunut juuri muualle kuin vessaan ja keittiöön”, Melasniemi kertoo Marjamäen kirjassa.

Vesku viihtyi usein yksin omissa oloissaan, vastasi kännykkään silloin kun huvitti ja soitti kännykällä, kun tarvitsi jotain. Yksin olemisesta huolimatta taiteilija kielsi olevansa yksinäinen.

Mitä enemmän Tuomas Marjamäki Veskuun tutustui, sitä selvemmäksi hänelle alkoi käydä, että kansansuosikki koki myös yksinäisyyttä.

Koronavuosina tämä korostui, kun Vesku vietti pitkiä aikoja yksin kotonaan vain kaksi kissaa seuranaan. Todel­lisia, tärkeitä kohtaamisia oli yhä vähemmän.

– Hän ymmärsi oman rappeutumisensa ja sen, että töitä ei voinut tehdä kuin puoliteholla. Läheiset ihmiset alkoivat käydä vähiin, mutta ovesta ulos astuessaan hän oli aina ihmisten ympäröimä. Siinä oli iso kontrasti, Marjamäki kertoo.

Lapsuudenystävän Jorma ”Nona” Alvesalon merkitys korostui, kun Veskun terveys alkoi toden teolla heikentyä. Vuonna 2020 Alvesalo lähti ystävänsä seuraksi mökille Inarijärven rannalle, joka oli vuosikausia ollut Veskun pakopaikka.

”Eläkeläisenä Nona lähti mieluusti Veskoniemeen kolmeksi viikoksi kesällä 2020. Reissusta tuli onnellinen: Vesku ja Nona kalastelivat, saunoivat, muistelivat menneitä, kysyivät Trivial Pursuit -kysymyksiä, kuuntelivat musiikkia ja lauloivat.”

Marjamäki kuvailee Nonan roolia Veskun elämässä hämmentäväksi. Kaksikko oli pitänyt yhteyttä vuosien varrella, mutta yleensä yhteydenpito jäi Nonan vastuulle. Veskulta tuli silloin tällöin kutsuja konsertteihin, mutta ystävät eivät välttämättä tavanneet. Syyksi paljastui se, ettei Nona ymmärtänyt, että hänellä olisi ollut vapaa pääsy takahuoneeseen.

Nona tarjoutui Veskun avuksi tämän kotiin vuonna 2021, muutamaa kuukautta ennen syöpädiagnoosia. Se oli onni, sillä jo aiemmin pyörtyillyt Vesku kaatui kotonaan ja satutti pahasti olkapäänsä. Vamma vei hänet leikkauspöydälle.

Kun diagnoosi kahdesta syövästä kerrottiin, Nona oli sairaalassa ystävänsä seurana. Kirjassa kerrotaan Veskun ihmetelleen, kun Nona tarjoutui asumaan hänen seuranaan niin pitkään, kun tarve olisi: ”Ootsä tosissas? Vesku kysyi. ”Totta kai.” ”Mä kyllä maksan sitten sulle.” ”Jos maksat, niin en tule”, Nona vastasi.

Marjamäki pitää Alvesalon antamaa apua osoituksena todellisesta rakkaudesta. Vuosia kestänyt yksinäinen elämä sai ennen päätöstään käänteen, joka on kuin parhaasta käsikirjoituksesta.

– Kyllä siitä tulee mieleen Loirin levyttämä Ystävän laulu. Veskulla on ollut rinnalla monenlaista ystävää, mutta lopulta siihen rinnalle jäi Nona. Ystävä, joka arvostaa, mutta ei nöyristele. Hoitaa siksi, että kaveria ei jätetä.