”Olen sairastanut uniapneaa koko aikuis­ikäni – tietämättäni. Usein luullaan, että se on vain ylipainoisten ongelma. Minulla tautia ei edes epäilty. Siksi pyysin puolisoani tarkkailemaan, onko minulla nukkuessa hengityskatkoksia. Pääsin lopulta HUSiin tutkimuksiin. Minulla oli keskimäärin 39 hengityskatkosta tunnissa, pisin katkos kesti yli minuutin. Aivoissa oli jatkuva hapenpuute.

Sain diagnoosin neljä vuotta sitten, ja se mullisti elämäni hyvällä tavalla. Olin kärsinyt muistihäiriöistä ja oppimisvaikeuksista. Hermostoni oli koko ajan herkillä. Kuorsaaminen aiheutti ongelmia lauluääneen. Sain uniapnean ylipainehengityshoitoa varten CPAP-laitteen. Laite on käytössäni koko elämäni ajan, koska kyseessä on krooninen sairaus.

Kehoni on muuttunut hoidon aikana. Tuntuu kuin olisin vasta nyt oppinut tuntemaan itseni. Laulu­äänen kanssa ei ole enää ongelmia. En ole katkera siitä, ettei uniapneaa todettu aikaisemmin. Tiedän silti, että olen tehnyt musiikkialbumini ja biisini suuren väsymyksen vallassa. Eräs lääkäri totesi oivaltavasti, että uniapnea voi varastaa elämäsi.”

”Olen harrastanut joogaa 20 vuotta ja ohjannut sitä sekä asahia yli 10 vuotta. Jooga on yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Se pitää kehon ja mielen kasassa. En tiedä, miten olisin selvinnyt uniapnean vaivoista ilman joogaa. Oikeanlainen hengitystekniikka, kehonhallinta ja mielenrauha lisäävät tietoisuutta kehosta.

Opiskelin joogaopettajaksi Coloradossa Yhdysvalloissa vuonna 2011. Asahi on Suomessa kehitetty liikuntamuoto, jonka liikkeissä otetaan huomioon niska-, hartia- ja selkävaivat. Ohjaan sekä etänä että lähiopetuksena Tampereella ja Helsingissä. Konserteissani minulla on yleisö, samoin joogatunneilla. Yleisö antaa vastakaikua sille, mitä puhun ja mitä kehollani viestin. Työni tärkein hedelmä on, että ihmiset tulevat uudelleen keikoilleni ja tunneilleni.

Kotona rakastan tehdä hyvää ruokaa, kuten lasagnea sekä intialaisia ja espanjalaisia ruokia. Kävin nuorena kokkikoulun Lahdessa, mutta ammattikokkia minusta ei tullut.

”Olen löytänyt tasapainon elämääni. Yli kaksi vuotta kestäneen korona-ajan jälkeen minulla on enemmän keikkoja kuin yli kymmeneen vuoteen. Urani kruunulta tuntuu pesti Elämäni biisi -tv-ohjelmassa. On upeaa päästä sellaiseen näyteikkunaan haastamaan itsensä, näyttämään kykynsä ja esittämään biisit juuri sillä tunteella, jota vieraat ovat biisilleen toivoneet.

Yli 60-vuotiaana tiedän, ettei urani voi jatkua järkyttävän pitkään. Siksi minulla on nyt halu tehdä työtäni niin hyvin kuin voin ja myös nauttia siitä. Työssäni huippuhetkiin kuului Leningrad Cowboy­sien ja Puna-armeijan suurkonsertti Senaatintorilla kesällä 1993. Oli mullistava kokemus, miten pienestä ideasta voi syntyä jotain niin suurta.

Olen oivaltanut, miten tärkeää on kiiruhtaa hitaasti eteenpäin. Toisaalta ei kannata pysähtyäkään. Olen saanut tehdä työtäni jo yli 40 vuotta, sillä julkaisin ensimmäisen albumini vuonna 1981. Etenen nyt ilman suuria unelmia ja olen riittävän rohkea kuuntelemaan omaa sisintäni.

Uskallus muuttaa suuntaa on tärkeää. Yksi suunnanmuutos oli se, että suuntasin solistiuralle. En ole hullunrohkea, mutta myönteisesti rohkea kannattaa olla. Elämme vain kerran, ja siksi vaistoonsa on tärkeää luottaa.”

”Vanhempani erosivat, kun olin 3-vuotias. Se oli 1960-luvulla kova juttu. Arvostan suuresti äitiäni, että hän lähti vaikeasta parisuhteesta kahden pienen lapsen kanssa. Minä ja veljeni kasvoimme ilman isää. Kun äitini meni uudelleen naimisiin, meillä oli kuitenkin kuria pitävä mies talossa. Hänen kanssaan äitini sai vielä pikkuveljeni.

Isäsuhteen puuttuminen on häirinnyt minua elämäni aikana. Nyt isäni on jo edesmennyt. Parasta ikääntymisessä on se, että ymmärtää asioiden merkitykset. Kaikki, mitä olen kokenut, on se elämä, jota nyt elän.

Äitini antoi henkisenä perintönä kyvyn pitää perheestä huolta. Hän teki niin minun lapsuudessani. Opin häneltä myös ruoan­laittoa ja teen edelleen mokka­paloja, joita hän opetti veljeni ja minut leipomaan. Leivoin niitä muutama päivä sitten ja kysyin häneltä parasta reseptiä!

Lapsuudenkotini oli kuusikerroksinen kerrostalo, jossa oli neljä rappua. Meitä lapsia oli paljon, leikimme ja urheilimme ulkona. Yhdessä touhuaminen jatkui sitten bändihommissa. Toisten mielipiteiden kuunteleminen ja taito olla porukassa opitaan jo lapsuudessa.”