Uusi influenssalääke voi vähentää oireilua noin vuorokaudella. New England Journal of Medicinessä julkaistut tulokset osoittivat myös, että lääke näyttäisi vähentävän viruskuormaa.
Tutkimuksissa lääkkeen tuloksilla oli selvä ero lumevalmisteeseen. Baloksaviirimarboksiili-lääkettä saaneiden oireilu kesti keskimäärin 54 tuntia. Lumeryhmäläiset sairastivat keskimäärin 80 tuntia. Lisäksi uusi lääke pienensi viruskuormaa eli virusmäärää lumelääkettä ja toista influenssalääkettä oseltamiviiriä paremmin. Viruskannat ovat alkaneet kehittää vastustuskykyä oseltamiviiriä vastaan, ja lääkkeen hyötyä influenssan hoidossa on alettu kyseenalaistaa. Uudelle lääkkeelle onkin siis tilausta.
Runsaan tuhannen potilaan tutkimus oli lumekontrolloitu ja satunnaistettu. Valtaosa potilaista sairasti A(H3N2)-viruksen aiheuttamaa influenssaa.
Luvassa on vielä lisätutkimuksia, mutta lääke vaikuttaa lupaavalta.
Influenssarokotukset jakavat kansaa
Apu kirjoitti vastikään uuden tartuntalain myötä esimerkiksi monille hoitajille pakolliseksi muuttuneesta influenssarokotuksesta.
Lue tästä hoitajanäkökulma: Pakkorokotuksia vastustava kätilö: "Itkien on menty influenssarokote ottamaan, monet kuvailevat tilannetta raiskaukseksi"
Näin lääkäri näkee asian: Influenssarokotukset jakavat jälleen hoitohenkilökuntaa – infektiolääkäri: "Valitettavasti aina ei voi ajatella vain itseä ja omaa mielipidettä"
Yksi influenssarokotukseen liitetty ongelma on sen tehottomuus. THL:n mukaan rokotettu ihminen voi paitsi yhä saada influenssan, myös tartuttaa tautia eteenpäin. Mahdollisesta lääkkeestä voisikin olla hyötyä paitsi rokottamattomille, myös rokotetuille.
Lähteet: Duodecim ja The New England Journal of Medicine.