Miestä kannettiin Helsingissä pari viikkoa sitten ambulanssiin. Happinaamarin takaa Ilkka ”Ilu” Heiskanen sopersi viime voimillaan kadulla kulkevalle miehelle:

– Päivää.

Se sana tuli kuin selkäytimestä ja aivan kuin näyttelijän viimeisenä rep­liikkinä.

Se ei onneksi jäänyt miehen viimeiseksi sanaksi, vaikka hän kuuli ennen tajuntansa menettämistä, kuinka ensihoitajat puhuivat ambulanssissa, pitäisikö potilaalle tehdä henkitorvenavanne.

– Olin jo lähdössä toiselle Tellukselle, hän kertoo nyt.

Ennen sairauskohtausta Ilun olo oli ollut jo pari päivää kehno. Hänelle nousi kuume, heikotti ja yskitti yötä päivää. Lopulta olo huononi siihen pisteeseen, ettei hän ollut saada henkeä.

Siinä vaiheessa hän huusi sängyn pohjalta vaimoaan Ankkua tilaamaan ambulanssin.

– Ikävä kyllä, mutta minulla oli tyypillinen suomalaisen miehen asenne. Enhän mä mihinkään lääkäriin, saatikka sairaalaan, vaikka naama oli jo melkein sininen, ja palkeet olivat sanomassa sopimuksen irti. Sitten jo mentiin tsirrat päällä Haartmanin sairaalaan ja suoraan happiletkuihin ja tiputukseen.

Ensihoitajien toiminta – sen mitä hän muistaa – oli ripeää, ystävällistä ja ammattitaitoista. Samoin sairaalan päivystyksessä, jossa Ilu tosin hieman ihmetteli lääkärin tylyä käytöstä.

– Ehkä se johtui kiireestä ja päivystyksen työpaineesta. Pääasia, että sain heti hoitoa.

Kuolemanrajalla käynnin jälkeen Ilu sai kuulla dignoosin. Hänellä oli todettu paha tulehdus molemmissa keuhkoissa.

– Tulehduksen lisäksi minulla on alkava keuhkoahtaumatauti. Olen röökannyt melko lailla ahkerasti vuodesta 1979, siis seitsemäntoistavuotiaasta asti. Viime vuosina se on liittynyt lähinnä työntekoon, jolloin rööki on kuulunut jotenkin itsestään selvästi kuvioon. Se rentouttaa ja auttaa keskittymään.

Nyt hän vannoo tupakoinnin loppuvan. Se on ainoa vaihtoehto, mikäli hän aikoo pärjätä kroonisen keuhkoahtaumataudin kanssa.

– Nikotiinin vierotusoireet on nyt kestettävä, vaikka hermo meinaa palaa. Se kuuluu kuvioon. Viinasta olen irrottautunut niin, ettei se tule edes mielensopukoilla mieleen.

Kova lääkitys on auttanut toipumiseen, ja ulkopuolinen arvioi Ilua katsoessaan, että kortisoni saattaa aiheuttaa miehessä jopa lievää euforiaa. Ainakin niin voimakkaan kortisonikuurin sanotaan tekevän.

– Elämä on kaiken koetunkin jälkeen lystiä puuhaa, hän sanoo.

Sairaalasta päästyään hän on nauttinut kotona herätessään siitä, ettei mikään paina mieltä, ja ruoka maistuu.

Hirveä kulunut vuosi. Niillä sanoilla Ilu kuvaa vuotta 2022.

Koronaa hän ei tietääkseen ole sairastanut, mutta yleiskunto on ollut niin huono, ettei pitkiä kävelylenkkejä jo vuosia harrastanut mies jaksanut kävellä kuin sata metriä. Autoa parkkeeratessaan hän laskeskeli, miten pitkä matka kotiovelle on.

Se ei ollut normaali asenne.

– Keväällä minulta meni yskiessä neljäksi kuukaudeksi kuulo toisesta korvasta. Sama vaiva minulla oli jo vuonna 2017. Diagnoosi on ollut molemmilla kerroilla ”äkillinen kuulonmenetys”.

Nytkin kuulo palautui, eikä korvalääkäri osannut sanoa syytä äkilliseen kuuroutumiseen.

– Se voi olla verenkiertohäiriö tai viruksen aiheuttama tulehdus. Oli mikä oli, niin sietämätön vaiva sekin. Kävin kesällä verikokeissakin laihtumisen takia, mutta silloin kaikki arvot olivat hyvät.

Moni Ilun ystävä ja perheen­jäsen on kauhistellut jo pidempään hänen laihtu­mistaan, ja miettinyt mikä häntä vaivaa.

Sisarensa Marjan pojan häissä heinäkuussa hän sai vakuutella sukulaisilleen olevansa aivan kunnossa.

Hän ei ole tunnetusti itsensä säästä­misen mestari ja myöntää monesti eläneensä kuin viimeistä päivää. Sekä syöneensä huonosti vuosikaudet.

– Sairaalasta päästyäni olen syönyt viikossa varmaan enemmän kuin puolessa vuodessa. Nytkin aamiaisen jälkeen paistoin vielä peuran fileetä lounaaksi.

Vuoden missiokseen hän sanoo viiden kilon painon lisäyksen, ja keuhkot on saatava niin kuntoon kuin keuhkoahtauman kanssa on mahdollista. Lihaskuntoa pitää kasvattaa. Lihakset ovat nyt hänen sanojensa mukaan lähinnä ”sitkasta kuivalihaa”.

– Hyvät fiilikset on nyt haettava kunnonkohotuksen kautta. Rupean uuttamaan maitohappoa omista pohkeistani. Ja vesi vanhin voitehista – niin kuntoilussa kuin juomana, sanoo viinan läträämisen jo aikoja sitten jättänyt Ilu.

Hengenvaarallinen tilanne herätti hänet monella tavalla. Ilu kokee saaneensa uuden mahdollisuuden, jota ei pidä hukata. Helpon itselleen valehtelun hän aikoo lopettaa.

– Lähtö oli kai aika lähellä. Onneksi en ollut yksin kotona. Se vaihtoehto, että olisin jäänyt pyörimään vihanneksena hapenpuutteen takia, mietityttää aika lailla.

Hän sanoo, että nähtävästi miestä pitää lyödä isolla halolla päähän ennen kuin hän uskoo.

– Pienet halon kumautukset eivät nähtävästi riitä, eikä kannata uskoa I am Superman -laulun sanoihin. Ei kukaan ole supermies, jos ei huolehdi itsestään. Olen suoraan sanottuna helvetin iloinen, että tämä pysähdys tuli. Joku henkinen ovi tämän myötä aukesi.

Hän sanoo aloittavansa nyt puhtaalta pöydältä.

– Enää en voi noudattaa isäni Ollin mottoa ”täys ralli päälle”. Henkisesti kyllä, mutta fyysisesti ehkä vaan puolirallia. Odotan mielenkiinnolla, en pelolla, mihin tämä elämä etenee.

Henkisesti häntä on auttanut perheen, sukulaisten ja läheisten ystävien tuki. Hän sanoo, että se on parasta lääkettä kortisonin, antibioottien, inhalaattorin ja keuhkoahtaumalääkkeen lisäksi.

Töitä Ilu on paiskinut vuoden mittaan varmasti enemmän kuin kunto olisi kestänyt. Syksyllä 2021 hän oli kuusi viikkoa Teneriffalla J.P. Valkeapään elokuvan Hetki lyö kuvauksissa. Sen ensi-ilta koittaa marraskuun alussa.

– Rajussa kuvaustilanteessa kolhin itseni niin, että kylkiluihin tuli hiusmurtuma. Sekin varmasti vaikeutti hengitystä pitkään. Ja tulihan siellä tupakoitua oikein urakalla.

Kuvausten jälkeen hän luki yhden äänikirjan, oli mukana parissa radiokuunnelmassa ja teki omia keikkojaan.

– Kesän viikot menivät Sotkamossa kesäteatterissa.

Kuulija terästäytyy Ilun puhuessa työmäärästään. Hänellä pitäisi olla ensi-ilta lokakuun puolivälissä Tampereen Komediateatterin Baskervillen koira -näytelmässä, ja joulukuun alussa alkaa jo yhdestoista vuosi Tampereen Teatterin huippusuositun Saiturin joulun pääroolissa.

Et kai ole menossa näyttämölle aivan kuten kymmenen päivää polven tekonivelleikkauksen jälkeen vuosituhannen alussa? Vastauksessa näyttää piilevän kyllä-sana.

– Sairasloman alussa kävin Tampereella seuraamassa Baskervillen harjoituksia ja tsekkaamassa, miten varamies eli understudy hoitelisi roolin. Vaikeaa on kyllä istua katsomossa, kun joku muu vetää rooliani. Se minun on pakko myöntää.

Rooli Sherlock Holmesina ja hyvä ystävä Heikki Hela Watsonina on yhdistelmä, jota Ilu ei hevin halua jättää. Onnistuneen esityksen euforia on hänelle parasta polttoainetta.

– Kuulostelen oloani ja etenen sen mukaan, miten happi kulkee. Jos en jaksa, jään pois. Pullikointi ei auta, koska en halua tärvätä elämääni.

– Olen mennyt elämässäni varmaan liikaakin aina työ edellä, vaikka meillä on Ankun kanssa iso perhe. Pandemian aikana olen joutunut monen näyttelijän tavoin pohtimaan sitä, mikä on varsinainen identiteettini.

Nyt kun fysiikka petti, henkinen kantti kohosi ja identiteetti on kirkkaampi. Se on sekä näyttelijän ja ehdottomasti myös suurperheen isän rooli.

– Hengen tyrnillä eteenpäin!

Päämäärä on terve elämä ja työn ohella hyvä arki ja perhe-elämä. Suomessa asuvista lapsenlapsista Acesta, Viljosta ja Fridasta Ilu-ukki iloitsee niin, ettei tiedä parempaa tekemistä kuin touhuaminen heidän kanssaan.

– En voi kuin nostaa hattua Ankulle ja tyttärillemme. Kaikista elämän ylä- ja alamäistä on selvitty. Toivottavasti myös elämän loppukolaaminen sujuu ilon kautta.

Hänen elämänohjeensa on ollut nuoresta poikasesta lähtien touhuta jalat kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolella.

Ehkä viisi senttiä riittää nyt.

Päivitys 11.10. klo 9:19 – Haastattelun kirjoittaja Liisa Talvitie on Ilkka Heiskasen veljen puoliso.