Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio auttaa työkseen ­ihmisiä parisuhde­ongelmissa. Mutta miten hän itse osaa välttää karikot omassa elämässään? Kallion mielestä kysymys on hassu.

– Vähän kuin kysyisi lääkäriltä, pysyykö hän itse terveenä. Omassa suhteessani olen ihminen, ja siihen kuuluu kaksi ihmistä, joten siinä tapahtuu kaikenlaista. Ihmisenä sitä eletään eikä psykoterapian ammattilaisena.

Opimme ihmisyyttä ja rakkautta ennen kaikkea ihmissuhteissa. On aika ankaraa toitottaa, että pitää rakastaa ensin itseään. Totta kai ihmissuhteisiin saa mennä keskeneräisenä.

Voimme oppia niissä myös suhdetta itseemme. Eikä ihmissuhteeseen liittyviä asioita voi opetella kuin suhteessa toisiin.

Keskimäärin on vaikeampaa suhtautua itseensä hellästi kuin ankarasti. Lohdullista on, että ikä tuo väljyyttä. Ei ole enää niin kriittinen ja mustavalkoinen, tai elämä on opettanut, ettei kaikki ole itsestä kiinni.

Jotkut myös suojautuvat itsekritiikkiin: kukaan muu ei voi olla kriittinen minua kohtaan, kun teen sen itse ensin.

On kuitenkin todettu, että myötätunto itseä kohtaan voimistaa myötätuntoa myös muita kohtaan ja parantaa toimintakykyä. Tosin joidenkin pitäisi pinnistellä olemaan armollisempia toisia kohtaan ja itsekriittisempiä.

Kyllä ja en. On arvokasta, jos voi kulkea pitkän elämänmatkan yhdessä. Silloin saa kokea yhdessä eri elämänvaiheita, esimerkiksi isovanhemmuuden. On voitu myös selvitä isoista kriiseistä.

Pitkää suhdetta ei kuitenkaan kannata tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Ei ole mikään arvo jatkaa yhdessä, jos voi pahoin ja voisi elää paremmin erillään tai jonkun toisen kanssa.

Ei voi arvottaa ja määrittää ulkoa, miten ihmisen tulee elää. Joku voi haluta lyhyitä suhteita ja olla tyytyväinen. Mutta jos kärsii, suree ja kokee, ettei voi vaikuttaa asiaan, sitä kannattaa tutkia.

Lapset ovat silloin jo kasvaneet, ja ­intensiivinen vanhemmuus on voinut etäännyttää parin toisistaan. En ihmettele sitä, sillä pikkulapsiarki asettaa parisuhteen koville.

Suomessa perheet ovat yksinäisiä yksikköjä, eikä suvun ja yhteisön turvaa ole. Yksin pärjäämistä ihannoidaankin. Vanhempien rauhallinen suhde on lapsille valtava suoja, ja toivoisin, että ihmiset hakisivat apua, jotta myös ero olisi sopuisa.

Olen eri mieltä. Molempien juurisyyt ­lähtevät aika lailla samoista asioista. Ihmisen psyyken ja hyvän elämän kannalta on tärkeää, että hän kokee olevansa rakastettu ja turvassa, voi ilmaista itseään sellaisena kuin on ja ­luottaa toiseen ja itseen. Ne ovat hyvin varhaisia tarpeita, lähdemme muokkautumaan ensimmäisestä elinpäivästämme.

Turvallinen rakkaus on ydinasia ja suurin kaikista. Psyyke ei ajattele rakkautta vaan turvallisuutta. Mieli ja keho skannaavat koko ajan, missä on turvallista.

Opimme varhain, miten turvallista on luottaa toiseen ihmiseen ja miten vapaasti voi ilmaista itseään. Rakkaus taas on opittu kieli, ja sitä on monen laatuista.

Nekku otettiin perhekoiraksi, eikä hän ole virallinen terapiakoira, mutta hän ollut mukanani vastaanotolla siitä asti, kun hän oppi sisäsiistiksi. Hän käyttäytyy sisällä kuin ihminen ja ulkona kuin koira.

Etenkin nuorten kanssa hän on hyvin rauhallinen, menee lähelle, häntä saa ­silittää ja ottaa hänet syliin. Teen paljon työtä traumojen kanssa, ja on ollut ­koskettavaa, millaista lohtua ja toivoa ­koiran läsnäolo antaa. Pitkien terapioiden jälkeen ihmiset hyvästelevät myös Nekun lämmöllä.

Työni on hidasta ja tapahtuu päässä, joten vastapainoksi harrastukseni ovat kehollisia ja konkreettisia.

Uiminen luonnonvesissä on ehdottomasti parasta. Kylmässä uiminen rauhoittaa, kun mieli käy kierroksilla, ja virkistää, jos olen nuupuksissa. Menen mereen säästä riippumatta. Siinä ei voi paljon ­ajatella eikä analysoida.

Syön jäätelöä joka ikinen ilta kesät talvet. Pidän lakritsijäätelöstä ja ylipäätänsä maukkaista ja raikkaista italialaisista ­jäätelöistä.