Kirjaimellisesti tulkiten: jos laihduttamalla ei laihdu, niin paino ei putoa painoa pudottamallakaan. Silloin tulisi tyytyä ilmeisesti maan vetovoimaan. Paino putoaa taatusti jakkaralta hyppäämällä. Kyse on ilmiselvästi tunteista. Toistuvat laihdutuskuurit ilman pysyviä elämän­tapamuutoksia ovat väistämättä tuhoon tuomittuja. Silloin toiminnan kohde ­turhautuu, käy herkästi kyyniseksi eikä halua vastaanottaa tosiasioita.

Raisa Omaheimo on kirjoittanut näistä teemoista kirjan, jonka pohjalta hän oli vieraana Arto Nybergin juhlaohjelmassa viime syksynä. Hän puhuu läskifobiasta ja lihavien syyllistämisestä. Tämän pitää olla itsestään selvää: me kaikki olemme ihmisinä yhtä arvokkaita, olimme me sitten laihoja, lihavia, tupakan- polttajia tai alkoholi­ongelmaisia. On erittäin vaikeaa ymmärtää, ettei lihava saisi lääkärin vastaanotolla samanlaista hoitoa kuin normaalipainoinen. Asiasta täytyisi olla vähintäänkin objektiivista näyttöä. Yksittäistapauksilla ei ole tieteessä merkitystä.

Aihepiiristä ovat kirjoittaneet viime syksynä Helsingin Sanomissa Saska Saarikoski ja Pekka Puska. Saska toteaa: ”Ihmiset ovat erilaisia. Kaikki eivät halua laihtua tai kuulla puhuttavan painostaan. Heitä tulee kunnioittaa. Toiset kuitenkin tarvitsevat rehellistä palautetta”.

Pekka on samaa mieltä Omaheimon kanssa siinä, että lihavia ei pidä syyllistää eikä lihavuuteen saa liittyä stigmaa. Pekka jatkaa samaan hengenvetoon: ”Lihavuuteen liittyvien terveysfaktojen kertominen ei voi olla tuomittavaa. Tuore suomalaistutkimus osoitti, että terve lihavuus on hyvin harvinaista. Terveysasiantuntijoilla on velvollisuus kertoa asiasta sekä yleisesti että myös potilaille. Asiantuntijoilla on myös velvollisuus auttaa ihmisiä tekemään terveellisiä muutoksia, joita useimmat tutkimusten mukaan itse haluavat.”

Keskustelin Pekan kanssa syyllistämisestä. Pekkahan on tupakasta vierottamisen pioneeri. Ikäluokkani ja meitä vanhemmat muistavat television kurssit, joita Pekka veti Kaj Koskelan kanssa. Siihen aikaan tupakoitsijat syyllistyivät helposti valistuksesta, mutta nykyään sellaista ei enää ilmene.

Miksi sitten lihavuus koetaan nykyisin niin herkäksi aiheeksi? Kyse lienee kelpaamisesta, vallitsevasta kauneusihanteesta ja joskus myös asenteellisuudesta. Lihavuutta ei tule yhdistää laiskuuteen sen paremmin kuin muihinkaan ihmisen ominaispiirteisiin. Merkittävä lihavuus on kuitenkin lukuisten sairauksien vaara­tekijä.

Arto Nyberg kysyi Omaheimolta oleellisen kysymyksen: ”Sairastavatko lihavat enemmän kuin niin sanotut keskipainoiset?” Raisa vastasi: ”Mä en ota tohon kantaa, että kuka sairastaa minkä verran. On olemassa sairauksia, jotka pahenee tai joiden oireet vaikeutuvat painon takia – ei kuitenkaan niin paljon kuin voisi kuvitella.”

Totuutta ei pääse pakoon. Merkittävä lihavuus rasittaa elimistöä monella tavalla. Sen seurauksena useimmille kehittyy vuosien kuluessa sairauksia.

Lihavuuteen ovat kytköksissä masennus, ahdistus, itsetunto-ongelmat, uniapnea, astma, sepelvaltimotauti, rasvamaksa, sappikivet, diabetes, hedelmättömyys, impotenssi, inkontinenssi, kohdun laskeuma, nivelrikko, veritulppa, kihti, aivoverenvuoto, aivoinfarkti, dementia, sydämen vajaatoiminta, refluksitauti, verenpainetauti, rasva-aineenvaihdunnan ­häiriö, tulehdukset sekä rintasyöpä, leukemia ja eturauhasen, haiman, kohdun, munasarjojen, munuaisten, paksusuolen, ruokatorven ja sappirakon syöpä (sisä­tautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki). Lihavat tuppaavat kuolemaan sydän- ja verisuonisairauksiin. Sairastumisalttiuteen vaikuttavat tietenkin lihavuuden aste, elintavat ja perinnöllisyys.

Geenimme eivät ole muuttuneet, mutta elinympäristömme on. Iän myötä pai­nomme pyrkii nousemaan. Terveenä painona pidetään painoindeksillä (BMI) arvioiden väliä 23–29. Silloinkin asiaan vaikuttavat mahdolliset sairaudet. Kun paino ylittää BMI 29:n, siirrytään liikaan painoon. Kun se saavuttaa arvon 35, ­painon pudottaminen on aiheellista. Kysymyksesi perusteella kuulut tähän ryhmään.

Painon pysyvä pudottaminen on ­mahdollista elämäntapoja korjaamalla. Mitään pikavoittoja ei ole mahdollista saada, jos tavoitellaan elämänmittaisia tuloksia.

Nybergin ohjelmassa puhuttiin siitä, pitäisikö keskipainoisen keski-ikäisen ennakoida tulevaa painoaan. Keskustelija ei sitä kannattanut. Tiedämme kuitenkin, että nykyinen elämäntapamme ja ympäristömme tahtoo johtaa painon vääjäämättömään nousuun. Mielestäni sitä on järkevää ennakoida terveesti etenkin, jos geeniperimä tai sairaudet antavat sille lisäperusteen.

Sinun on hyvä kartoittaa terveytesi ja sairastumisriskisi sekä saada alkuun ­valmennusapua elämäntapamuutoksiin vaikkapa terveyskeskuksesta. Painon pudottamisessa on tärkeää lihasten ja ­luiden suojeleminen. On syytä korostaa, että kannattaa edetä hitaasti: 1–1,5 kiloa kuukaudessa ja energian vähennys korkeintaan 500 kilokaloria vuorokaudessa. Hiljaa hyvä tulee.