Verensokerimittausten tiheyteen vaikuttavat diabetestyyppiä enemmän potilaan verensokeritaso tavoitteisiin nähden ja käytössä oleva hoitomuoto. Mikäli käytössä on lääkevalmiste, joka ei aiheuta verensokerin laskua ja hoitotasapaino on hyvä, mittaaminen harvakseltaan riittää. Perusinsuliinihoidon yhteydessä on syytä mitata verensokeri vähintään kaksi kertaa päivässä aamuin illoin sekä seurata ajoittain ateria-arvojakin. Monipistoshoidossa tulisi mitata säännöllisesti myös aterioita edeltävät verensokeriarvot. Tällöin seurannassa voidaan usein hyödyntää kudossokeria jatkuvasti seuraavia glukoosisensoreita.

On hyvä keskustella oman hoitavan lääkärin tai hoitajan kanssa siitä, kuinka usein ja mihin aikoihin verensokeria tulisi mitata sekä minkälaisia arvoja tavoitellaan. Seurannasta saadaan suurin hyöty, kun mittaaja osaa ottaa viiveettä yhteyttä terveydenhoitoon, jos tulokset poikkeavat normaalista. Tällöin hoitoa voidaan tehostaa.

Omaseurannan suunnittelussa voidaan sopia, seurataanko arvoja esimer­­kiksi kerran viikossa, kerran päivässä vai tiheämmin. Ajoittain mittauksia voi olla hyvä tehdä eri aikoihin päivästä. Silloinkaan ei ole hyvä mitata ihan koska tahansa, vaan mittaamisen pitäisi olla suunnitelmallista.

Kun mittaus tehdään ennen ateriaa ja 2–3 tuntia sen jälkeen, voidaan arvioida syömisen vaikutusta verensokeriin ja mahdollisesti aterioiden yhteydessä otettavien lääkkeiden, myös insuliinin, tehoa. Verensokeri saisi nousta 2–3 yksikköä, ja sen pitäisi laskea lähtötasolleen ennen seuraavaa pääateriaa. Iäkkäälle potilaalle voidaan sopia tätä höllemmät raja-arvot erityisesti silloin, jos tiukemmat tavoitteet edellyttäisivät monipistoshoidon aloittamista korkeassa iässä, henkilöllä on taipumusta verensokerin äkillisiin laskuihin tai hän ei tunne laskua aistin­varaisesti.