Muistan elävästi Anja-mummoni, jolle käytin hänen elämänsä ehtoolla pientä annosta psyykenlääkettä leikkauksen jälkeisen sekavuuden hoitoon. Kerran hän totesi puolisolleni: ”Joko minä voin lopettaa nuo pöhlöjen lääkkeet, kun minun pää on jo ihan selvä?” Tämä tapahtui viime vuosituhannella.

Asenne on tuttuudessaan jokapäiväinen ja kuvaa edelleenkin ilmapiiriä. Toki parempaan suuntaan on edetty, mutta tabu on yhä voimissaan. Hyvin herkästi mielenterveyshäiriö lipsahtaa osaksi identiteettiä. Sairaus ei saa määrittää ihmistä. Tarvitaan joustavuutta ajatteluun ja suhtautumiseen: minä en ole pitkä­aikaissairas tai masennuspotilas – minä olen ihminen, jolla on tietty sairaus, jota hoidetaan siinä missä muitakin.

Mielenterveysongelmissakin keskeistä on oikea-aikainen oikea hoito. Ongelmaksi on muodostunut ­psykiatrian resurssien riittämättömyys, mikä on johtanut tolkuttoman pitkiin jonoihin, diagnoosien viivästymiseen ja puutteelliseen tietoon nykyaikaisesta ­hoidosta. Pahimmillaan puutteellisesti hoidettuja psykoosipotilaita kotiutetaan aivan liian varhain.

Psykiatriassa käytettiin viime vuosituhannella nykynäkökulmasta käsittämättömiä hoitomenetelmiä, kuten yllätyskylpyjä, lobotomiaa, rajuja sähköhoitoja ja liiallista lääkitystä. Laitoshoito oli korostunutta. Tällä oli potilaisiin pääsääntöisesti lamaannuttava vaikutus. On ymmärrettävä, että psyykenlääkitykseen suhtaudutaan vieläkin epäilevästi jopa siinä määrin, että näyttöön perustuvasta lääkityksestä saatetaan luopua. Tämä on aiheuttanut ääritapauksissa jopa kuolemaan johtaneita väkivallantekoja.

Pahimmissa psyyken sairauksissa ei selvitä pelkällä psykoterapialla. Ankarat psykoosit, vaikea masennus ja mania, henkeä uhkaava anoreksia sekä alkoholin tai huumeiden aiheuttama sekavuustila eli delirium vaativat tehokkaampaa hoitoa. Vaikeassa masennuksessa itsetuhoisuuteen voidaan vaikuttaa litiumilla ja klotsapiinilla, modernilla sähköhoidolla sekä nopeasti ja turvallisesti suonen­sisäisellä ketamiinilla.

Joskus on suljettava pois elimelliset sairaudet, kuten otsa-ohimo­lohkorappeuma ja muut etenevät aivorappeumat, epilepsia, aivoverenkiertohäiriöt, aivotulehdukset ja -kasvaimet sekä joskus hormonaaliset sairaudet. Vanhan ihmisen harhaluuloisuushäiriö johtuu yleensä etenevästä muistisairaudesta.

Mediassa on uutisoitu, että serotoniinilääkityksen vaikutus ei perustukaan serotoniinipitoisuuden nousuun. Tästä ­maallikolle syntyy helposti käsitys, ­etteivät nämä lääkkeet tehoa. Se ei pidä paikkaansa. Nyt ymmärretään, että serotoniinilääkkeiden vaikutus on monipuolisempi. Ne lisäävät aivojen muovautuvuutta eli plastisiteettiä. Vasteen saaminen kestää kauemmin kuin on oletettu.

Toinen asia ovat serotoniinilääkityksen haitat. Lääkityksen ensimmäisellä viikolla saattaa esiintyä ohimenevää pahoinvointia, jota voidaan estää illalla otettavalla miniannoksella mirtatsapiinia. Kiusallisempia ovat mahdolliset seksuaalielämän haitat: haluttomuus sekä miehillä että naisilla ja miehillä erektion ja ejakulaation häiriöt. Haitta voi olla niin vaikuttava, että serotoniinilääkkeitä käytetään joskus muun muassa dementiassa esiintyvän hyperseksuaalisuuden hoidossa.

Aiemmin ajateltiin, että serotoniinilääkkeen voi lopettaa nopeasti. Tämä ­lienee puhtaassa masennuksessa mahdollista. Masennukseen liittyy kuitenkin melko usein ahdistuneisuushäiriö, jonka hoidossa serotoniinilääkkeet ovat tärkeitä. Jos lääkitys keskeytetään nopeasti, ahdistuneisuushäiriö nostaa päätään. Jos lääkityksestä koituu haittoja, nykyään on saatavissa sellaisiakin serotoniinikomponentin sisältäviä depressiolääkkeitä, joissa serotoniinivaikutus ei ole häiritsevä. Lääkitystä valittaessa diagnoosin tulee olla oikea. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan eri tavalla kuin­­ ­puhdasta masennusta.­

­Varsinaiset psykoosilääkkeet sitoutuvat aivoissa dopamiinireseptoreihin, joten käytännössä kaikki psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin Parkinsonin tauti eli lääkeparkinsonismia (ep-oireet). Uudemmat lääkkeet ovat ­turvallisempia, sillä niiden dopamiinireseptoriesto on tarkempaa. Luonnollisesti psykoosi- ja muillakin psyykenlääkkeillä on muitakin haittoja, kuten painon nousua sekä vaikutuksia aineenvaihduntaan ja sydämen johtoratoihin.

Onnettomimmillaan psykiatrian ahdinko näyttäytyy skitsofreenisten ensipsykoosien hoidon vaarantumisena. Ne vaativat pitkän sairaalahoitojakson, jonka aikana potilaan vointi kohenee niin, että hän ymmärtää tarvitsevansa pysyvästi eriasteista lääkitystä. Jos hoitojakso keskeytetään liian aikaisin, on 30–50 pronsentin riski, että lääkkeet ja muu hoito eivät enää tehoa tautiin. Siihen liittyy itsetuhoisuutta, aggressiivisuuden korostumista ja toimintakyvyn merkittävää laskua.

Älä luovu omin päin lääkityksestäsi, vaan varmista tilanteesi psykiatriltasi. Jos lääkkeestä koituu haittoja, se voidaan yleensä vaihtaa. Tärkeää on olla selvillä omasta tilanteestaan sekä lääkityksen eduista ja mahdollisista haitoista.

Varmaan ihmettelette tässä maalais­lääkärin psykiatrista otetta. Siitä ja ­korvaamattomista neuvoista saan kiittää psykiatri­tytärtäni Maijaa.