Keskusrikospoliisi paljasti viime viikolla esitutkinnassa olevan laajan rikosvyyhdin, jossa viittä keski-ikäistä suomalaismiestä epäillään muun muassa kuuden nuoren suomalaispojan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja huumausainerikoksista.

Tämä äärimmäisen raaka ja poikkeuksellisen laaja pedofiilirinkitapaus järkyttää kansalaisten lisäksi niitäkin, joille rikollisten jahtaaminen on työtä.

Rikosylikomisario Sari Sarani keskusrikospoliisista myöntää, että tällaisen pedofiilirinkitapauksen tutkiminen on poliisillekin äärimmäisen raskasta, vaikka lapsirikoksia selvittävät vain siihen erikoiskoulutuksen saaneet ammattilaiset.

– Siihen pitää osata suhtautua kuin työhän. Itse en pystyisi tätä materiaalia katsomaan, mutta onneksi minun ei esimiehenä tarvitse. Enemmistö ei pysty tätä katsomaan, vain harvat pystyvät.

Sarani kertoo ohjaavansa tiimiään herkällä silmällä. Ketään ei pakoteta katsomaan tällaista tutkimusmateriaalia, sillä se on "oikeasti niin kammottavaa". Toisinaan tehtävään vapaaehtoisestikin ryhtyneet uupuvat työssään, ellei esimies vahdi heidän jaksamistaan.

– Pitää olla tyytyväinen siitä, että jotkut ihmiset pystyvät katsomaan läpi tätä materiaalia. Heillä on omat keinonsa purkaa sitä sitten niin, etteivät työasiat tule uniin tai ala näkyä muuten käytöksessä, rikosylikomisario kertoo.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäyttömateriaalin sietämiseen vaikuttaa myös poliisin oma perhetilanne, Sarani kertoo. Jos on omia pieniä lapsia tai lapsenlapsia, materiaalia ei pysty katsoamaan.

– Surullisinta tässä on se, että ne jotka pystyvät tällaiseen työhön henkilökohtaisten ominaisuuksien ja kalliin erityiskoulutuksensa vuoksi, jämähtävät usein samaan työhön ja lopulta uupuvat. Sairausloman kautta sitten työtehtävän vaihtoon tai jotain vielä vakavampaa. Tämä on tällaista riskipeliä, Sarani sanoo.

Onko tämä pedofiilirinkitapaus jotenkin poikkeuksellisen kammottava myös kokeneelle rikosylikomisariolle?

– Tämä on poikkeuksellinen Suomen mittakaavassa, jo materiaalin määrän ja sisällön takia. Tässä on poikkeuksellista väkivaltaa ja sadismilla mässaily on hyvin suuressa osassa, Sari Sarani vastaa.

Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston erikoissyyttäjä Leena Salovartio on työskennellyt pitkään seksuaalirikosten parissa. Hänen mukaansa työ on mielenkiintoista, mutta toisinaan eteen tulee todella ilkeitä rikostapauksia.

– Kyllä toisinaan ollaan ihan pahuuden ytimessä. Jotkut tapaukset ovat sellaisia, että ollaan menty jo kaiken inhimillisyyden ulkopuolelle, Salovartio kertoo Avulle.

Henkisesti raskaissa tapauksissa syyttäjä Salovartio hakee tukea muun muassa ammatillisesta roolistaan.

– Tämän työn ei voi antaa mennä ”ihon alle”. Ei tämä kaikille sovi. Tapaukset ovat usein ikäviä, ja minusta rikoksen seuraukset uhreille ovat erityisen ikäviä. Kyllä uhrien kohtalo on se, mikä minua eniten askarruttaa.

Jos maailmassa on absoluuttista pahuutta, niin pahantekijöillä ei valitettavasti ole minkäänlaista pedonmerkkiä otsassaan. He ovat ”ihan tavallisia naisia ja miehiä”, syyttäjä Salovartio muistuttaa.

– He käyvät Lidlissä niin kuin mekin, heillä on ehkä perhettä. Ei pahuutta voi arvata kasvojen perusteella. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja.

Viimeaikaisten uhritutkimusten ja asiantuntijalausuntojen mukaan Suomessa ilmoitettujen rikosten vakavuusasteet ja lukumäärät ovat vähentyneet, mutta rikoksista ilmoitetaan aiempaa herkemmin, Salovartio sanoo.

– Lasten hyväksikäyttötapausten määrä ei ole kasvanut. Maailmassa on aina ollut pahuutta, väkivaltaa ja pahoja tekoja. Tärkeintä on, että vanhemmat tietävät, mitä lapset tekevät ja varoittavat näitä vaaroista, joka voi vaania tietokoneruudun takana.

Syyttäjä lisää, että seksuaalisten hyväksikäyttötapausten uhreissa on ”kauhean paljon” ihan tavallisten perheiden lapsia.

– Näin voi käydä ihan kenen tahansa lapselle.

Kihlakunnansyyttäjä Jaana Nyrhinen Pohjanmaan syyttäjänvirastosta työskentelee myös seksuaalirikosten parissa. Hän joutuu työkseen katsomaan muun muassa kaikkia niitä lapsipornovideoita ja -valokuvia, joita poliisi on esimerkiksi tämänkin tapauksen esitutkinnassa kasannut näytöksi epäiltyjen syyllisyydestä.

– Emme tietysti katso kaikkea materiaalia, mutta onhan se inhottavaa. Näen työssäni pienempää ja suurempaa pahuutta. On erityisen inhottavaa, kun rikokset kohdistuvat lapsiin, Nyrhinen kommentoi Avulle.

Syyttäjä myöntää, ettei oma työ joka päivä todellakaan hymyilytä. Hän miettii toisinaan, miten on tullut valinneeksi tällaisen urapolun.

– Pitää järjestää vapaa-aikansa niin, että saa työasiat pois mielestä. Minulle tärkeintä on se, että asiat tulevat oikeudenmukaisesti ratkaistuksi. Täytyy muistaa, että kaikki rikosilmoitukset eivät aina pidä paikkaansa eivätkä kaikki asianomistajat aina puhu totta.

Nyrhinen kertoo, että poliisi ja syyttäjänvirastot käyttävät vakavissa rikosepäilyissä alaikäisten lasten kuulemisessa siihen erityisesti koulutettua henkilökuntaa, muun muassa yliopistollisten sairaaloiden lastenpsykiatristen osastojen erityisosaajia.

– Lapsiuhrien tai -todistajien kohdalla näytön saamisessa on omat vaikeutensa. Ovatko lapset edes sen ikäisiä, että pystyvät tuottamaan puhetta, ja ymmärrämmekö me aikuiset oikein sen, mitä lapset yrittävät sanoa, syyttäjä Jaana Nyrhinen muistuttaa.

Lähteet: KRP, Iltalehti

Juttua muokattu 12.21: Leena Salovartio on Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston erikoissyyttäjä.