Geopoliittiset tosiasiat vaativat mittasuhteiden ymmärrystä. Suomella on maantieteelliset ulottuvuutensa. Geopolitiikka on yksinkertaista. Se on keskeisten resurssien, vaikka energian sekä alueiden kuten esimerkiksi kapeikot, saaret ja ylängöt, suoraa tai epäsuoraa hallintaa.

Asia on hieman monimutkaistunut, kun valtiot ovat yhä riippuvaisempia myös esimerkiksi poikkirajallisista datan, teknologioiden, tavaroiden ja energian virroista. Niitäkin pyritään valjastamaan valtapolitiikan käyttöön esimerkiksi korruptiivisia varjovirtoja luomalla tai säätelemällä niitä, kuten Venäjän vastaisissa sanktioissa.

Kylmän sodan lopussa aloimme uskoa laajamittaisen sodan uhan poistuneen Euroopasta. Natoon ei ollut kiirettä. Sitä paitsi Venäjän raaka-aineet ja markkinat nähtiin tulevaisuuden mahdollisuuksina. Samalla laman jälkeisessä Suomessa alettiin hahmottaa uutta eurooppalaista Suomea perustuen kasvatusmalliin. Keskeiset teollisuuden ja koulutuksen kaupungit olivat solmukohtia, joihin tarvittiin työntekijöitä. Suomessa vallitsi ideologinen keskittämisbuumi.

Suomi valui kasvukeskuksiin, kohti rannikkoa, Helsingin seudulle. Tässä ei nähty suurempaa ongelmaa, vaikka paljon maata autioitui. Se oli ajan sinisilmäistä ajattelua, jossa Helsinkiä kytkettiin Pietariin ja väliin jäävää maata hahmotettiin ruplaturismin näkökulmasta. Se oli visiota, jonka riskit ovat nyt toteutuneet. Kenellekään ei ollut pelkoa, että vainolainen voisi palata Kremliin. Rakennettiin ostoskeskuksia ja haaveiltiin Kiinaan ulottuvista rautatieyhteyksistä. Pohjoinen Suomi suunniteltiin etupäässä porotalouden ja matkailun varaan.

Geopolitiikan kärjistyessä meillä on nyt aika tuottaa näkemystä, joka tukee pinta-alaltaan yhden Euroopan suurimmista valtioista puolustusta. Lappia tulee kehittää yhteisenä kokonaisuutena Ruotsin ja Norjan kanssa. Kuolan niemimaalla sijaitsee Venäjän pohjoinen laivasto ja keskeiset ydinaseet. Suomen pääsy Norjan kautta jäämerelle olisi alueen kannalta iso piristysruiske. Se tukisi myös Lapin kasvun ohella myös sen puolustusta.

Hajauttaminen, ei keskittäminen, on nyt Nato-Suomen henki.

Lapin linkittäminen Pohjois-Norjaan suoja- tai huoltovarmuuskäytävällä on välttämätön investointi. Ei kannata puhua vain leikkauslistoista, kun maata ja sen mittavia ulottuvuuksia kehitetään sekä Venäjän varalta luodaan pelotetta.

Itäinen Suomi tarvitsee puolustuskäytävän koko 1 300 kilometrin rajan pituudelta. Itäraja on Suomen keskeisin linja, jonka juurevana, vankkana, ja kunnossa pitäminen on kansakunnan kannalta keskeistä.

Uusia energiaratkaisuja tarvitaan ilmastonmuutoksen ohella myös geopoliittisista syistä. Niitä tarvitaan myös Pohjanlahdella, joka on jatkossa ensimmäistä kertaa sisämeri sitten vuoden 1809. Tarvitaan myös uutta ajattelua Ahvenanmaan ja Suomenlahden kapeikon turvallisuuskäytävien suhteen.

Ajallemme pitää antaa näkemyksellistä sisältöä ja tulevaisuuden mahdollisuuksien suuntaviivoja. Nyt ollaan Natooon liitytty, mutta vielä ei ole Suomen suojassa pitämisen velvoittavuus heijastunut poliittiseen puheeseen, joka junnaa vanhoissa teemoissa.