"Äitini teki yksinhuoltajana useaa työtä elättääkseen ­itsensä, siskoni ja minut. Aiemmin meitä asui Kampissa vuokrayksiössä neljä ihmistä, ja olimme lapsuudessani hyvin köyhiä. Ne, jotka väittävät, että ennen oli paremmin, eivät tiedä mistä puhuvat.

Koko isäni suku menehtyi holokaustissa. Isä selvisi hengissä kahdelta keskitys­leiriltä, mutta ei koskaan selvinnyt niistä kokemuksista, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Hän hukkui, kun olin kuusivuotias.

Olen tehnyt lähes koko työurani politiikassa, ja eduskunnassa olen ollut vuodesta 1979 lähtien. Olin 24-vuotias ja juuri niin ehdoton kuin nuori vain voi olla. Tiesin silloin tarkkaan, miten Suomen asiat pitää järjestää. Nyt tiedän, että asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan niissä on monta puolta ja valtavasti sävyjä.

Minulla on silti yhä vahvoja mielipiteitä. Tiedän, että osaa niistä pidetään kovina, mutta todellisuudessa olen huomattavasti leppoisampi kuin ­vaikkapa tv-väittelyissä.

Hyvinvointivaltio perustuu työntekoon ja yrittäjyyteen. Työikäisen ja -kykyisen pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä ja työn olla kannattavampaa kuin sosiaali­­tukien varassa elämisen. Toisaalta mahdollisuuksien tasa-­arvo kouluttautu­misessa ja työelämässä on todella tärkeä. Perustulon ajamista en hyväksy. Terveen ja työkykyisen ei pidä saada valita, elääkö oman vai naapurin työn­teon varassa.

Olen yhä ankara suomettumisen kriitikko. En tar­koita Kekkosen ajan ulkopolitiikkaa, joka oli ajan ja maantieteen pakon ­sanelemaa, vaan sisäpoliittista peliä, jossa kilpailtiin, kuka on Neuvostoliiton ylin ystävä.

Kavahdan autoritaarisia ja diktatuurisia liikkeitä, tulivat ne miltä poliittiselta suunnalta hyvänsä. Ihmisoikeudet ja sanan- ja mielipiteenvapaus ovat liberaalin demokratian kulmakiviä.

En käytä sosiaalista mediaa, mutta varmasti se on osaltaan kärjistänyt poliittista keskustelua. Väitän silti, että takavuosina juuri kommunismin vastustajia lyötiin neuvostokortilla vähintään yhtä törkeästi. Mutta minulla nyt on tämä traumani ­aiheesta (nauraa).

Juutalaisuus on merkittävä osa identiteettiäni. En ole uskovainen, mutta juutalaisuus on osa sitä, kuka olen. Mitä Israeliin tulee, en hyväksy kaikkia sen hallinnon toimia – mutta Israel on se valtio, joka ottaisi juutalaiset vastaan, vaikka kaikki muut maat kääntäisivät selkänsä.

Näistä lähtökohdista ja tällä perhetaustalla on varmaan aika selvää, että holokaustin kieltäjien ja natsilippujen heiluttajien toimintaa on täysin mahdotonta ymmärtää.

Lapsenlapset ovat elämäni valo. Jos minut valitaan vielä yhdelle eduskuntakaudelle, se jää melko varmasti viimeiseksi. Sitten vietän heidän kanssaan entistä enemmän aikaa.

Kuoleman jälkeen ei ole minkäänlaista elämää. Ajatukset ja tietoisuus päättyvät.