Yleisradion suuressa ja suorassa Apua Ukrainaan -konsertissa 12. maaliskuuta esiintyi tusinan verran Suomen nimekkäimpiä artisteja. Lähetyksellä kerättiin yli kuusi miljoonaa euroa Ukrainaan.

Tunteikas ilta sai huippukohtansa, kun sinivalkoinen ääni lähetti rauhanviestinsä kotikatsomoihin ja Ukrainaan laulullaan Lintu ja lapsi, joka oli alkujaan Ranskan euroviisu vuodelta 1977.

Katri Helena oli palannut. Illan sanoma rauhasta sodan keskellä oli artistille niin omakohtainen, ajankohtainen ja läheinen, että lavalle oli noustava. Kansa palkitsi rakastetun äänen paluun valtaisin aplodein ja somesydämin.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Katri Helena nauliintui kauhuissaan television eteen muutamaksi vuorokaudeksi ja katsoi kaiken.

– Sitten rupesi menemään huonosti. Tiedostin, että tuli pelkoa. Päätin, että sitä en ota vastaan. Pelko lamaannuttaa ihmisen, ja roistomaiset tahot haluavat, että heitä pelätään, koska se halvaannuttaa.

Katri lopetti katsomisen, seurasi vain pääuutiset. Olo muuttui ihan toisenlaiseksi.

– Tuli kapina, kun pelko yritti mennä ihon alle: en päästä sinne. Jos luovuttaisin pelolle, en pystyisi tekemään mitään, sairastuisin omista negatiivisista ajatuksistani, näkemästäni ihmisten ahdistuksen määrästä. Yritin visualisoida mielen niin, että kaikki menee lopulta hyvin, tästä päästään. Meillä on enemmän voimaa kuin luulemme ja tiedämme. Historia ja menneet sukupolvet näyttävät, että kaikesta selvitään!

Sodan ja rauhan kysymykset ovat olleet laulajan lähellä jo lapsuudesta lähtien. Vuonna 1945 syntynyt Katri Helena Koistinen kasvoi Tohmajärven Uusi-Värtsilän kylässä, josta oli sodan jälkeen uudelleen piirretyltä rajalta 13 kilometrin matka Neuvostoliiton puolelle.

– Kun olin pari päivää kuunnellut tauotta näitä sotauutisia, tajusin, että minulle tulee mielikuvia lapsuudesta, kun asuttiin siinä rajan pinnassa. Sota oli niin lähellä, että koko lapsuuden aika siitä puhuttiin. Miehet joivat kioskilla viinaa sotatraumoihinsa. Sota oli semmoinen hahmoton paha, joka kummitteli siellä jossain – aina puhuttiin siitä, miten lähellä raja on.

Yhteisöön kuuluivat myös ne, joiden elämän sota oli muuttanut peruttamattomasti: sotaorvot, lesket, taisteluissa fyysisesti silpoutuneet sotilaat.

Katrin isä Veikko Koistinen haavoittui Syvärillä, sota vei viisi vuotta nuoruudesta ja teki hänestä rauhan miehen loppuelämäksi. Katrin karjalainen äiti Bertta joutui kahdesti evakkotaipaleelle.

Lue lisää: Katri Helenan satavuotias äiti Bertta Koistinen on Karjalasta kahdesti lähtenyt evakko, maansisäinen pakolainen

Katri ei muista, että lapsia olisi erityisesti varoiteltu marjametsään tai hiihtelemään mennessä – mutta aina liikuttiin nimenomaan siihen päinvastaiseen suuntaan.

– Kun isä lähti ongelle kalaisalle järvelle, josta osa oli Neuvostoliiton puolella, aina pelotti, ettei isä vahingossa mene sinne puolelle.

Viimeiset kuluneet kaksi vuotta ovat olleet muutenkin erikoisia, erityislaatuisia. Maaliskuussa 2020 Suomeen iski tuntematon uhka, jonka vuoksi Covid-19:n takia suomalaiset riskiryhmäläiset, kaikki yli seitsemänkymppiset, komennettiin eristyksiin. Näin kävi myös Katrille.

Koronasäppi osui hänen kannaltaan sattumalta oivaan kohtaan. Katri oli juuri päättänyt pysähtyä pohtimaan, haluaako, jaksaako vielä jatkaa työtä, riittääkö into ja energia. Ratkaisevaa oli se, onko mahdollista pysyä sillä tasolla, että täyttää omat vaatimuksensa. Tuntui epävarmalta.

– Olin koronapysäkistä niin tyytyväinen! Äiti oli talvella ehtinyt 102-vuotiaana pandemian alta taivaaseen, eikä joutunut yksinäisyyteen ja suureen pelkoon. Tykkäsin omasta kahdeksan viikon totaalieristyksestäni hirveästi: aamuisin ajattelin, että ihanaa, ei mitään aikataulua tänäänkään! Elämäni on ollut niin paljon menemistä, että olen nauttinut niistä yksinoloista, joita on kohdalle osunut – niitä on ihan toivonut.

Kahdeksan viikon jälkeen tarvittiin ulkona apua. Elämänkumppani Tommi Liimatainen tuli koronatestit läpäistyään Tampereelta avuksi, sitten hankittiin päältä ajettava ruohonleikkuri.

Pahimman koronaeristyksen aikaan omien tyttärien, vävyjen ja lastenlasten tapaaminen onnistui vain ulkosalla, etäisyydeltä. Mutta silloinkin pidettiin lettukekkereitä ja pihapiknikkejä. Suurin haikeus ja kaipuu taittuivat Zoom-videosessioilla, pelattiin ja hassuteltiin yhdessä.

– Halaamaankin olen jo päässyt pitkän aikaa. Yökyläilijäkin on jo käynyt. Yhtenä päivänä mietin, että olenko huono mummi, kun ei nähdä niin usein nytkään vaikka voisi. Mutta lapsenlapset ovat niin isoja, että niillä on omia menoja. Pitää soittaa ja kysyä, että sopiiko piipahtaa teillä silloin ja silloin, tuon croissantit ja juodaan teet. Katsovat kalenterista, onko mummille tilaa.

Mummista tuntuu hyvältä, kun tytöt suojelevat.

– Kun tavataan, niin kyllä me nauretaan ja lasketaan leikkiä. Tajutaan maailmanmeno, mutta ymmärretään, että nauraminen poistaa enemmän pahaa kuin itkeminen.

Pandemia ja etätyöt saivat ihmiset riehaantumaan maalle muutosta: pakoon, luontoa lukemaan ja puuhastelemaan saman tien. Luontoa Katri on seurannut aina, nyt enemmän kuin ikinä tutusta ikkunavinkkelistä järvelle päin.

– Koronaa ja muita arvaamattomuuksia suurempi juttu on mielestäni ilmastonmuutos. Siellä kun rupeaa menemään vielä enemmän pieleen ja luonto alkaa näyttää täysillä, miten huonosti se voi, huonosti voidaan silloin me ihmisetkin, kun ollaan osa luontoa!

On Katrikin villasukkia kutonut, kuudet muistaakseen.

– Soitan tyttärille, että tarvitsetteko sukkia. Ovat ymmärtäneet tarvita. Sitten ovat Avun ristikot: odotan joka torstaita kun uudet ristikot tulevat! Aina en ole ehtinyt tehdä vaikeimpia edellisiäkään, kun en halua netistä hakea vaan pitää äkätä itse. Lehti mukaan ja kynä, aina kun menen sänkyyn. Mikä ilo, kun seuraavana päivänä keksin, miten vaikeankin nurkan ratkaisu löytyy hetken muhittuaan.

Katri tuumaa, ettei maalaiselämä sovi kaikille. Hänelle, pääosan elämästään maalla asuneelle, se istuu hyvin. Koettu on myös kaupunkielämän hienoudet, eivätkä ne maistuneet. Jokainen näkee, mihin kaipaa.

– Muutin Askolaan vanhaan maalaistaloon 15 vuotta sitten. Olin vähän päälle kuusikymppinen ja ajattelin, että vielä jaksan. Äitikin oli ikänsä aina tehnyt jotain. Alan laskeutua oikean eläkeläisen elämään.

Katri sanoo voivansa asua talossaan niin kauan kuin jaksaa tehdä tarvittavan. Talonpidon apua Katri pyytää, kun on ihan pakko. Kuntoa täytyy pitää yllä senkin vuoksi, että paikka on rakas. Pihapuuhat ja lumenluonti käyvät kuntojumpasta, mutta naapurin isäntä heittää traktorikeikan, jos lunta on oikein paljon.

Tänä keväänä Katri Helena, 76, palaa lavoille melkein 60 vuotta sen jälkeen kuin siellä aloitti.

– Olin jo vuonna 2019 vaipunut ajatukseen, että kyllähän tätä on jo ollut, ehkä se jo riittää. Ajattelin silloin, että vuonna 2023 tulee 60 vuotta uraa täyteen, se on hyvä vuosiluku moneenkin päätökseen, jos siltä tuntuu.

Sitten elämään tuli mindfulness. Hän alkoi opiskella aihetta ja on käynyt kolme kahdeksan viikon kurssia, alkoi ottaa yksityistunteja ja treenata äänitteiden avulla yksin. Arkeen tulivat mukaan kehomeditaatiot, joogan eri versiot, hitain rauhoittavin liikkein.

– Aloitin tämän syksyllä 2019. Sanon aina, että se pelasti elämäni – se on vähän suureellisesti sanottu. Mutta 55 työvuoden jälkeen tuli äkkipysäys, siihen tarvittiin rentoutusta ja stressinhallintaa. Sain potkua ajatukseen, että ihana nostalginen musiikki on sitä, mikä auttaa ihmisen irtautumaan nykymaailmasta. Tapahtui jotain, en tiedä mitä, sain jostain energiaa. Olen sen jälkeen treenannut, tehnyt valtavasti harjoitteita äänen löytämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tuli sellainen wau: haluan vielä tuottaa ihmisille hyvää mieltä, uskoa tulevaan, uskoa itseensä, uskoa koko maailmaan. Uskoa, toivoa ja rakkautta. Nyt ajattelen, että jos minua vielä tarvitaan, koetan laittaa itseni kuosiin. Aamulla lataan energiat kaurapuuron, vitamiinien ja raakakaakao–kauramaito-latingin kautta: mitäs tänään tapahtuukaan?

Katri on viime aikoina tehnyt jääsukeltaja Wim Hofin rankkoja hengitysharjoituksia joka aamu ja välillä illallakin. Välissä hän joogaa ja hiihtää. Kapellimestari Tessa Virran avustuksella hän treenaa lauluja. Tessa kuulee, millaisia muutoksia pitää lauluun tehdä, miten madaltaa, miten tehdä pehmeämmin, intiimimmin.

– Syvästi tuntuu, että pitää yrittää hoitaa tämä homma loppuun. Lopetan sitten, kun tehtävä on suoritettu. En vielä tiedä mistä sen tietää, mutta sitten sen varmaan tunnistaa. Olen kyllä sanonut Tommille ja tytöille, että sanokaa heti, jos en itse huomaa, että en lähde mokaamaan.

Tekeillä on konserttien sarja; Hyvinkää, Mikkeli, Kuopio, Oulu ainakin. Tuttuja, tärkeitä lauluja 1960-luvulta 2010-luvulle. Kesäkonsertteja ja kiertueelle jatkoa syksymmällä. Ensi vuodelle on edessä uran 60-vuotisjuhlimista – silloin ilmestyy myös Elina Hirvosen kirjoittama elämäkerta.

Ikääntymisestä Katri puhuu niin realistisesti ja täyspäisesti, että samaa toivoisi meistä jokaiselle.

– Ikääntymisessä on sellaisia hyviä puolia, että tajuaa, ettei kaikkea tarvitse tietää, kaikkeen ei tarvitse osallistua ja reagoida – voin aivan hyvin jättää nettilehdet lukematta. Maailma muuttuu eikä se ole paha, maailma on aina muuttunut. Täytyy vain päästää irti semmoisesta, mikä ei tunnu itselle hyvältä ja tarpeelliselta. Ei voi jäädä kiinni mihinkään, kun elämä kuitenkin menee eteenpäin. Pitää uida virrassa muuttumisen kipua tuntematta.

Voivottelematta Katri toteaa, että fysiikka muuttuu, rapistuu, jaksaa paljon vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Ei pidä vaatia itseltään kohtuuttomia, mutta sen verran kuitenkin, ettei luovuta.

Tirskuen Katri vetää kaulaliinaa alemmaksi ja näyttää: näin pehmeni leuan alusta, kun on ollut pitkään laulamatta – mutta lihasten ryhti palaa, jos on palatakseen. Nyt kun laulukin palaa.

Puhe lipsahtaa vielä samanikäisiin miehiin, jotka julkisissa puheissaan korostavat ja pitävät yllä miehisyyttään, jonka menettämisen pelko kaikuu joka sanassa.

– Kyllähän se naiseuskin muuttuu, ja pakko on kulkea siinä mukana. Jos kaveri olisi sellainen, ettei se tätä hyväksyisi, voisi olla vähän hankalampaa. Aina sanon Tommille, että on se kiva mies, kun se tykkää vanhoista ihmisistä!

Meikki Raili Hulkkonen, tyyli Matisa Nassir. Kimonotakki Uhana, kauluspaita Sand, housut Esprit, korut Kalevala. Nahkatakki ja housut Ril’s, neule Reserved, kaulakoru Korukolmio/Sokos, sormus Miskis Studio/ Frankie Helsinki.

Juttua päivitetty 24.3.2022 kello 15:29: Lisätty kuvatekstejä.