Houkuttelevatko aasialainen kulttuuri, ruoka ja elämänmeno, mutta toistuva lentäminen toiselle puolelle maapalloa mietityttää? Moni matkailusta nauttiva miettii nyt näitä kysymyksiä. Yksi vastaus löytyy lähempää kuin saattaisi kuvitella: niin Kiina, Japani kuin useat muutkin Aasian maat ovat vahvasti läsnä myös monissa muissa paikoissa.

Niiden kulttuuria ja makuja löytyy oma­leimaisilta etnisiltä alueilta, joita on siirtolai­suuden ja globalisaation myötä syntynyt länsi­maiden suurkaupunkeihin jo kauan sitten. Näissä kaupunginosissa pidetään usein yllä lähtömaan perinteitä, ja monet näistä paikoista ovat aivan yhtä ­autenttisia kuin alku­peräisen maan kulmakunnat. Parasta mapo-tofua ei kannata välttämättä etsiä Shanghain pilvenpiirtäjien lomasta vaan 1840-luvulla alkunsa saaneen San Franciscon Chinatownin kotoisista kuppiloista.

Yhdysvallat on erityisen tunnettu siitä, että sen isoista kaupungeista löytyy eri kansallisuuksien kortteleita. New Yorkissa on maineikas Little Italy, Los Angelesissa Little Tokyo ja niin edelleen. Hienoja etnisiä ­kaupunginosia on kuitenkin myös Euroopassa.

Tapasin joitakin vuosia sitten suomalaisen kirjailijakollegani ja tämän kiinalaisen vaimon Pariisissa. He kutsuivat minut syömään pieneen, huomaamattomaan kiinalaiseen ravintolaan. Se sijaitsi keskustan kulmilla 13. ­kaupunginosassa, mutta ovesta sisään astuessa tuntui kuin olisi saapunut jonnekin Kunmingin kaupungin laitamille Lounais-Kiinan vuorten keskellä.

Ystäväni tilasi annokset mandariiniksi, eivätkä ravintoloitsijat juuri ranskaa tai englantia puhuneetkaan. Haarukat ja veitset loistivat poissaolollaan, lautasella maistui Kiina.

Lähi-itäkin on lähempänä kuin luulisi. ­Berliinissä asuessani kuljin usein ­Neuköllnin ­kaupunginosan pääkatua Sonnenalleeta matkalla julkiseen saunaan. Sonnenalleella tunsin tulevani teleportatuksi johonkin päin Marokkoa tai Algeriaa. Liikkeiden kylteissä oli ­arabiankielisiä tekstejä. Terasseilla tuprusivat makealta tuoksuvat vesipiiput, ja joka puolella kaupusteltiin kuskusia ja falafeleja. Sonnen­allee tunnetaankin lempinimellä Arabikatu.

Myös muita kaukomaiden kaupunginosia Euroopassa riittää. Tiesitkö, että Düssel­dorfin juna-aseman lähellä on Klein Tokyo, jossa arvioidaan olevan Euroopan suurin japanilais­taustaisten asukkaiden keskittymä? Tai että Lontoon New Maldenin alueen asukkaista kolmasosa on taustaltaan korealaisia, ja sen kortteleissa näkee korealaisia kauppoja, ravintoloita, kirkkoja ja kouluja. Aasiasta on muuttanut väkeä näille Düsseldorfin ja Lontoon kulmille erityisesti it-alan töiden perässä.

Nämä paikat tarjoavat sukelluksen eri kulttuureihin. Niiden arkielämässä on monia samoja piirteitä kuin lähtömaissa. Ja kuten siirtolaiskulttuureissa usein käy, joitakin traditioita vaalitaan uudessa kotimaassa jopa innokkaammin kuin synnyinseudulla.

Länsi- ja Keski-Euroopan kaupungeissa reissaamalla on mahdollista kiertää koko Kauko­itä parissa viikossa ja piipahtaa lopuksi vielä Lähi-idässä. Kokemukset ovat usein yhtä eloisia ja kirjavia kuin maapallon vastakkaisella puolella – mutta ne tavoittaa Suomesta lyhyillä lennoilla tai maata pitkin matkaten.

Entä Suomi? Onko meillä syntynyt vastaavia etnisiä kaupunginosia? Ei oikeastaan. Helsingissä aasialaisia ravintoloita ja kauppoja on keskittynyt tiettyihin kolkkiin, mutta korttelien arjessa nuo kulttuurit eivät paljon erotu. Toki astuminen mihin tahansa kiinalaisia, japanilaisia tai Lähi-idän herkkuja myyvään puotiin on täälläkin hauska minimatka.

Ja jos sattuu reissaamaan Pohjois-­Norjassa, kannattaa käydä Pykeijan kylässä Varangin­vuonon rannalla – sieltä löytyy paras Suomi Suomen ulkopuolella.

Kirjailija Ville-­­Juhani Sutinen pohtii Mondo-lehden kolumneissaan, miten matkustaa kestävästi ilosta ja elämyksistä tinkimättä.